Herkullinen ilta Santa Marian kanssa

11. joulukuuta 2016



Kuten tiedätte, meillä kotona herkutellaan usein Tex Mex -ruoan merkeissä. Olinkin innoissani, kun sain Santa Marialta kutsun Puhtaamman arjen avaimet -iltaan. Toinen kiva juttu oli, että iltaa vietettiin Roots Helsingissä, joka on tunnettu vegaanisista herkuistaan. Nämä kaksi elementtiä yhdistettynä tiedossa oli jännittävä makumatka, joksi se myös osoittautui. 




Iltaamme ihastutti myös hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä, joka antoi vinkkejä puhtaampaan ravintoon, energisempään arkeen, hyvinvointiin sekä itsensä kuuntelemiseen. Santa Mariallakin on huomioitu kuluttajien kysyntä terveellisemmistä raaka-aineista ja Tex Mex -tuotteet ovat kokeneet sen myötä uudistuksen. Sen lisäksi, että Santa Maria kannustaa yllätykselliseen ruoanlaittoon myös arkena, se auttaa kuluttajaa tekemään puhtaampia valintoja mausta tinkimättä. 





Itse olen erityisen ilahtunut, että Santa Marian kaikki taco-kastikkeet on valmistettu ilman lisättyä sokeria. Tuotteiden uudistus näkyy myös siinä, että suolan määrää pyritään jatkuvasti vähentämään tuotteista ja että esimerkiksi taco-kuorissa ja nachoissa ei käytetä lainkaan palmuöljyä, vaan auringonkukka- ja rypsiöljysekoitusta. Kauniisti katettuihin pöytiin tarjoiltiin illan aikana Roots Helsingin toimesta maistuvia dippejä nachojen kanssa, tortilloja, nyhtökaurasta valmistettua chili sin carnea ja jälkkäriksi chili-suklaaraakajädeä. 






Vegetaarisen illallisen maut olivat raikkaita ja muistelen haikeudella mm. avokadolla maustettu mangosalsaa. Oli kiva päästä myös maistamaan nyhtökauraa ensimmäisen kerran. Karita Tykän kannustavasta ja inspiroivasta puheenvuorosta jäi erityisesti mieleen, että mitään ei kannata kieltää itseltään. Sen sijaan kannattaa valmistaa alkuperäisten herkkujen korvikkeeksi entistä parempia ja maukkaampia vaihtoehtoja, mutta puhtaammilla raaka-aineilla. Esimerkiksi suklaan voi korvata ravintorikkaalla raakasuklaalla. Tämän allekirjoitan täysin, kuten myös kohtuuden herkuttelussa.






P.S. Vinkkejä ja reseptejä arjen makuelämyksiin voi hakea Santa Marian sivuilta


Misorella

Seuraa blogia INSTAGRAMISSAFACEBOOKISSA ja BLOGLOVINISSA.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti