Kun vuodet kuluvat

2. marraskuuta 2016



Olen näköjään kolmekymmentaipaleellani siinä pisteessä, että punnitsen eri asioiden välillä, mitkä tavoitteet painavat eniten vaa'assa. Kyse ei niinkään ole yksittäisistä pienistä jutuista, vaan suuremmista suuntaviivoista. Kuten mihin elämän osa-alueisiin haluaisin panostaa, millä tavalla ja millaisin seuraamuksin. Sanon heti, että ei, en ole harkitsemassa perheen perustamista. Pohdin enemmänkin ajankäyttöä, tulevaisuuden haaveitani ja itseni kehittämistä. Sen ohella muistutan myös itseäni, että olen tehnyt viime vuosina rohkeita päätöksiä ja pyrkinyt työelämässä onnistuneesti eteen päin.

Näiden ajatusten kanssa pallottelu on varmasti monelle tuttua arjesta riippumatta, sillä jokainen painii omien kipupisteidensä, toiveidensa, esteidensä ja tavoitteidensa kanssa. Tajusin vähän aikaa sitten, että painikehästä selviää voittajana vain selättämällä esteet ja yllättämällä itsensäkin omalla rohkeudellaan. Myös ajatustasolla. Väistämättä siinä mittelössä tulee saamaan myös muutaman kolhun, halusi tai ei. 

Välillä omat toiveet ja ajatusten kiertokulku hämmentää, toisinaan mielen valtaa epävarmuus ja sitten taas motivaatio, joka kannustaa pyrkimään tavoitteisiin intohimoisemmin. Tuntuu silti, että rasitteenani on ollut aina kysymys miten. Tiedän mitä asioita haluaisin, mutta en löydä vastausta kysymykseen, miten ne saavuttaisin. Tai ainakin vastassa tuntuu olevan liian usein resurssien puute - joko ajan tai rahan suhteen. Surkuhupaisaa on se, että ei vastausta tai ratkaisuja tule kukaan minulle antamaankaan, ne minun löydettävä ja ratkaistava ihan itse. Hankalan asiasta tekee se, että yritän usein pyrkiä niin sinnikkäästi lopputulokseen, niin että en tule edes loppujen lopuksi edes aloittaneeksi.

Joskus tuntuu myös siltä, että asiat eivät etene lainkaan ja sen myötä ilmassa on turhautumista. Varsinkin tämän blogin suhteen. Eihän se kuitenkaan oikeasti ole niin. Asiat etenevät suunnasta riippumatta, vaikka itse välillä jumittuisikin omiin ajatusmalleihinsa. Malttamaton ihmismieli haluaisi tietysti kaiken heti, mutta useimmiten asioita pystyy arvioimaan vasta pidemmällä tähtäimellä peilaamalla takasin päin. Olen harkinnut välillä blogin lopettamista ja ajan vapauttamista muihin elämän osa-alueisiin. 

En ole kuitenkaan uskaltanut päästää irti, vaan laittanut ne resurssit, mitä minulla on ollut käyttää päästäkseni eteen päin. Olen miettinyt myös, miten olen muuttunut blogitaipaleeni varrella. Vai olenko lainkaan? Huomasin hyväksi tavaksi katsoa menneeseen kuvien kautta ja palata niiden myötä vajaan näljän vuoden taakse. Tämän jutun kuvat lähtevät nykyhetkestä ja takautuvat kuukauden kerrallaan aina maaliskuuhun 2013 saakka. 

Allekirjoittaneen ulkonäkö on toki muuttunut matkan varrella, mutta samalla on kasvanut kunnianhimo ja taidoissakin on tapahtunut kehitystä. Toivottavasti se näkyy myös sinne ruudun toiselle puolelle. Vaikka koko kuljetun polun tuntee parhaiten itse, on jännä juttu, että muutos näkyy myös ulospäin olemuksessa ja katseessa. Olemassaoloaan anteeksi pyytävästä blondista on kasvanut punapää, jolla on vahva tahto.

En haluaisi sanoa, mutta mitä enemmän ikääntyy, sitä nopeammaksi tuntuu myös vuosien kierto vauhdittuvan. Viikot ja kuukaudet vaihtuvat pelottavan nopeaa vauhtia, vaikkakin tapahtumarikkaina. Välillä mietin haluanko elää elämää, jossa viikonpäivät lipuvat ohi liukuhihnalla. Ajanjuoksu piirtyy hienoisesti myös kasvoille ja en ole vielä päättänyt, mitä mieltä olisin siitä. Kenties paras ajatus on kuitenkin se, että en olisi uskonut maaliskuussa 2013 millainen nainen minua katsoo takaisin peilistä marraskuussa 2016. Huonomminkin olisi voinut käydä.

Olkoon tämä kuvakollaasi hyvä muistutus siitä, että kehitystä tapahtuu aina, siitä huolimatta minkä mittaisin askelein se kulkee. Huomasin myös yllätyksekseni, että blogihistoria ei näyttäydy aivan sellaisena millaiseksi olen sen mieltänyt. Ajatus oli avartava. Blogi ei ole tyyliblogi, jos useimmista kuukausista saa etsimällä etsiä asupostauksia. Olen tehnyt paljon muutakin, kenties jopa liian laajalti. Tuntuu, että olen sen kynnyksellä, että nyt pitää keskittyä enemmän tulevaan kuin menneeseen. Blogikin tarvitsee suuntaviivansa. Ei pidä takertua siihen, mikä pitää kiinni vanhassa. Näitä ajatuksia seuraten mietin vielä tarkemmin, mitä tältä blogilta toivon ja miten sen voisin saavuttaa.




Misorella

Seuraa blogia INSTAGRAMISSAFACEBOOKISSA ja BLOGLOVINISSA.

2 kommenttia :

  1. Todella hyvä postaus! Blogin kuuluu muuttua ihmisen mukana eikä pysyä vanhassa kaavassaan väkisin. Joskus tämä tulee yllätyksenä, sen vuoksi olen välillä nollannut blogini ja "aloittanut alusta", joskus vain jatkanut eri suuntaan suoraa. Koskaan ei toki tiedä mitä kaikkea eteen tulee, mutta suuntaviiva voi olla aaltoileva ja etsivä. Etsi polkuasi rauhassa, niin me muutkin teemme ja blogin kuuluu muuttua ja muovautua aikojen saatossa <3

    ps. ihania kuvia, jotenkin todella hassua nähdä sinut blondina! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos, sä osaat aina olla niin ihanan kannustava. :) Et oo ensimmäinen joka sanoo blondeista hiuksista, osa sanoo, että ei meinaa tunnistaa. Niinhän se on, että kehitys ei ole koskaan pahasta. Sunkin blogi on uudistunut koko ajan. <3

      Poista