Voita I love me -messuliput kahdelle

11. lokakuuta 2016



Lokakuu on merkannut minulle jo monena syksynä odotettuja I love me -messuja. Tänä syksynä messut järjestetään 21.-23.10.2016 tuttuun tapaan Helsingin Messukeskuksessa. I love me -messulipulla voi kokea useammat monipuoliset messut samalla kertaa - Kauneus 2016, Terveys 2016, Luonnollisesti 2016, Muoti 2016 ja Koru & Kello 2016. On aika mahtava juttu, että Helsingin I love me -messut ovat Pohjois-Euroopan suurimmat tyyliin, kauneuteen ja itsensä huolehtimiseen keskittyvät messut. Olen myös innoissani, sillä tänä vuonna osallistun messuille messubloggaajana ja aionkin viettää koko viikonlopun tutustumalla messujen kattavaan tarjontaan. Sen myötä minulla on ilo arpoa yhdelle onnekkaalle ja tämän seuralaiselle yhden päivän liput I love me -messuille.




Kahden I love me -messulipun arvontaan voi osallistua:

1. Kommentoimalla tähän postaukseen, mitä odotat messuilta eniten.
2. Mainitsemalla sähköpostiosoitteesi, josta tavoitan sinut voiton osuessa kohdalle.
3. Jättämällä kommenttisi su 16.10.2016 klo 20:00 mennessä.

Liput postitetaan voittajalle. 




Mikäli I love me -messut eivät ole ennestään tutut, tässä katsaus, mistä on kyse:

Kauneusmessuilta kävijä voi löytää uusimmat tuotteet ja vinkit meikkiin, ripsiin, kynsiin, hiuksiin ja ihonhoitoon. Messuilla on mahdollista käydä myös kauneushoidoissa tai kannustamassa kilpailijoita maskeeraus-, bodypainting-, sekä ripsien-, ja kynsimuotoilun SM-kilpailuissa. 

Terveysmessut ovat kattava hyvinvoinnin paketti, joka tarjoaa mahdollisuuden terveydentilan kartoitukseen erilaisin mittauksin, inspiroi uusiin urheilulajeihin ja niiden kokeilemiseen sekä antaa vinkkejä ajankohtaisista hyvinvointiin liittyvistä aihepiireistä. 

Luonnollisesti-tapahtuma puolestaan johdattaa messukävijän luonnonkosmetiikan ja luontaisterveyden saloihin, unohtamatta ekologista muotia, luonnonmukaista ravintoa ja kehonhuoltoa joogalla. 

Muoti- ja Koru & Kello -messut muodostavat yhdessä Lifestyle-kokonaisuuden, joka esittelee kauden trendit, asusteet ja tyylivinkit. Muodinystäviä hemmotellaan myös useamman kerran messujen aikana nähtävällä upealla muotinäytöksellä.


I love me -messut / Helsingin Messukeskus / Messuaukio 1
Avoinna pe 21.10. klo 10-19 ja la-su 22.-23.10. klo 10-18
Lisätietoa I love me -messuista löydät täältä.

P.S. Messuille on hyvä valmistautua ennakkoon ja paras väline siihen on oman messupolun luominen. 
Jaan ohjeet messupolun suunnitteluun ja oman polkuni täällä blogissa tulevana viikonloppuna. 


Misorella

Seuraa blogia INSTAGRAMISSAFACEBOOKISSA ja BLOGLOVINISSA.

25 kommenttia :

  1. I love me -messuilta odotan eniten messutunnelmaa, uutuustuotteita niin kauneuden kuin hyvinvoinnin saralta sekä hyviä messutarjouksia. :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Messuilta odotan eniten hyviä tarjouksia ja kiinnostavia (uutuus)tuotteita, joihin ei ehkä ilman messuja törmäisi.
    missmxblog@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Uutuustuotteita sekä messutarjouksia :)
    viivi.vilja@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Joogajuttuja! Ihanaa, siellä on tunteja joille voi ilmoittautua :)Olisi huippua saada liput :D veloci@live.fi

    VastaaPoista
  5. Messuilta odotan eniten kaikkia hyviä messutarjouksia, etenkin kosmetiikan osalta! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Luonnonkosmetiikkaa ja yhteistä aikaa siskon kanssa :)
    vanilla_107@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Odotan messuilta kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kauneutta. Minulle ajateltu, hillitty kuosistani huolehtiminen antaa myös ryhtiä ja potkua päivään. Messut ovat aina hyvä tapahtuma, koska siellä uusimmat jutut ja tuulahdukset kootaan yhteen ja ideoita on helppo siten poimia. Minua innostavat myös kisojen seuraaminen; taide näkyy I love Me -messuillakin. Jos voitan liput, tarvitseepi varata koko päivä aikaa ja tankata aamulla hyvä aamiainen.
    frimodigj@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. I love me -messuilta odotan inspiraatiota ja mahdollisia uutuustuotteita, joita ei ainakaan ihan heti löydy kaupoista :)

    signsofrunning@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Emme ole äitini kanssa nähneet pitkään aikaan ja päätimme viettää ihanan messupäivän hänen kanssaan! Eniten odotan huikeita messutarjouksia.

    hannapee@live.com

    VastaaPoista
  10. Hyviä messutarjouksia =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Haluan tutustua uutuustuotteisiin ja tehdä hyviä messulöytöjä.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Siskospäivää parhaassa seurassa ja innovatiivisessa ympäristössä. Suosikkeina luonnonkosmetiikkatarjoukset ja hyvinvointiohjelmat :) Myös jäsenkorjaus kiinnostaa!
    viljakainen.eevamaria@gmail.com

    VastaaPoista
  13. odotan eniten uusia tuotteita ja niiden kokeilua! sekä muotinäytöstä :)
    idada_@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. En ole ennen käynyt, kiinnostaa koko messut kaikin puolin. Varsinkin Luonnollisesti-tapahtuma, erilaiset terveydentilan kartoitukseen liittyvät mittaukset ja hyvät messutarjoukset! :)

    VastaaPoista
  15. Uutuustuotteita sekä messutarjouksia!
    sanne.virta@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Odotan kovasti muotinäytöksiä - ensi vuoden vaatelakko on jo mielessä, mutta kai sitä saa katsoa :)
    periaatteennainen@gmail.com / Milla

    VastaaPoista
  17. Uusia ideoita ja ihmisten näkemistä.
    Ricor66@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Hei,
    Olisi ihana päästä messuilemaan! Minua kiinnostaisi erityisesti päästä tutustumaan Luonnollisesti alueeseen, ja siihen liittyvään luonnonkosmetiikkaan.
    /Rosa

    bergheim@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Kivoja terveysaiheisia juttuja. stkallio@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  20. Messuilla mukavinta on hyvä seura ja onhan se kiva katsella kaikenlaista uutta ja saattaahan sieltä ostoksiakin tulla matkaan. :)
    jenskuojanen@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Eniten odotan tekeväni hyviä löytöjä luonnonkosmetiikasta
    marialuok (AT) gmail.com

    VastaaPoista
  22. Uutuustuotteet, superfoodit ja kaikki terveyteen liittyvä on mun tsekkauslistalla
    pauleceb ÄT gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kaikki terveysaiheet kiinnostaa
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  24. mukana:) katja_numminen@hotmail.com

    VastaaPoista