Kaikki mulle heti

25. lokakuuta 2016



Myönnetään, syyllistyin ajatukseen itsekin viimeksi tällä viikolla. Meissä jokaisessa asuu se malttamaton sielu, jonka mielen mukaan kaikki pitäisi tapahtua heti, ilman mutkia ja mieluiten pikajunalla voitokkaaseen kunniaan. Toisilla on vain enemmän malttia ja kauaskatseisuutta kuin toisilla, selättää pikkulapsen tavoin kiukutteleva sisäinen tuskailija. On heitäkin, jotka eivät edes tiedosta piirrettä itsessään ja marttyyriys on omaa ehdotonta arkipäivää.

Sitten olemme me, jotka olemme kohdanneet tämän puolen itsessämme, mutta emme ole saaneet piirrettä täysin aisoihin. Ärsyynnyn aina saadessani itseni kiinni "Kaikki mulle heti!" -ajattelumallista, sillä useimmiten se ei ruoki mitään muuta kuin stressiä, huolta, huonommuuden tunnetta, kiukkua ja pahaa mieltä. Enkä minä halua pyrkiä elämässä eteen päin sellaisten tunteiden saattelemana. Ajatusmallissa kiteytyy päämäärän tavoittelu ilman varsinaista matkaa. Nähdään vain se, mitä joku toinen on saavuttanut, saanut tai ansainnut. Ei sitä, mitä sen eteen on joutunut tai saanut tehdä ja kokea. 

Omaan tilanteeseensa turhautunut ei mieti, mitä toinen on oppinut matkalla päämääräänsä, miten tämä on saattanut kompastella, kohdata haasteita, mutta yrittänyt silti uudelleen, useastikin.  On hyvä muistaa, että kaikki ei ole aina niin loistakasta kuin miltä se ulkopuolisin silmin näyttää. Helposti haetaan selitystä itsestä riippumattomista ulkopuolisista syistä ja oikeutetaan niillä oman tilanteen tai haaveen toteutumattomuus tai saavuttamattomuus. Toki ympäristö tarjoaa jokaisen arjessa muuttuvia tekijöitä, mutta niiden kohtaamiseen tai niistä toipumiseen on kuitenkin useita mahdollisuuksia. 

Vuodesta toiseen pään lyöminen samojen virheiden parissa, mariseminen ja muiden liikkuvien tekijöiden syyttely ei kehitä ketään ihmisenä. Silloin, kun asiat eivät etene halutulla tavalla, rohkein ja kenties vaikein teko, on katsoa peiliin ja hakea syyseuraussuhteita omista ajatusmalleista ja toimintatavoista. Itseltään voi kysyä olenko oikeasti yrittänyt useammin kuin kerran, olenko kehittänyt taitojani, ottanut asioista selvää, haastanut itseäni ja miettinyt kehityksen paikkoja liittyen omaan tilanteeseeni. 

Moni unohtaa, että matka koostuu erimittaisista etapeista, joista toiset ovat haastavampia ja toiset mielekkäämpiä. Kukaan ei tiedä, missä järjestyksessä tapahtumat seuraavat toisiaan, mutta jostain on kuitenkin aloitettava. Turhautuminenkin olemassa olevaan tilanteeseen on ensimmäinen pieni askel, sillä se kertoo sisältä kumpuavasta muutostarpeesta. Aluksi on hyvä miettiä, miten kokee oman elämäntilanteen tai muun konkreettisen asian suhteessa haluttuun päämäärään. Lisäksi voi punnita, mitä haluaa saavuttaa, miksi sitä kohti haluaa pyrkiä ja mitä sen eteen voisi tehdä.

Tarkoitus ei ole katsoa ainoastaan toivottua päämäärää, vaan pilkkoa matka pienempiin tavoitteisiin. Ne eivät hahmotu kaikki todellakaan keralla, osa niistä tulee eteen matkalla kohti tavoiteltua. On hyvä miettiä, ellei saavuta jotain, mikä on unelman esteenä. Jokainen voi kysyä itseltään voisinko opetella uusia taitoja tai voisinko kysyä ulkopuolista apua kannustukseksi itseni kehittämisessä. Elämä ei ole vain yksi päämäärä, aina voi miettiä, miten voi hyötyä muillakin elämän osa-alueilla tavoitteista, joita asettaa yhden päämäärän eteen. Joskus tiettyjen asioiden arvon ymmärtää myös vasta jälkikäteen. 

Voi olla mahdollista, että on jossakin elämäntilanteessa oppinut jonkin hyödyllisen taidon tai tiedon, jota ei ole tuskailultaan siinä hetkessä osannut arvostaa tai edes sisäistänyt. Näin on käynyt itselleni esimerkiksi entisen työpaikan kanssa. Myöhemmin olen nähnyt, että silläkin elämänvaiheella on ollut tarkoitus. Joskus, kun haluaa oikein kovasti jotain, voi unohtua, että jokin hyvin kaukana halutusta päämäärästä oleva asia, voi opettaa jotain sellaista, jota ilman se suurinkaan unelma ei toteutuisi.

Itselläni suurimmat oivallukset ovat tulleet juuri tämän kautta. Ihmisenä kehittyminen ja itsensä haastaminen ei ole aina se helpoin reitti, mutta voin luvata, että se on lopulta se palkitsevin. Siitäkin huolimatta, että lopulta toteutuva haave, ei olisikaan se ensisijainen. Tavoitteillakin on nimittäin tapana jalostua matkan varrella.







I paita Katri Niskanen I housut Ioanna Kourbela I kengät H&M I


Kuvat: Sarah
Editointi: Misorella


Misorella

Seuraa blogia INSTAGRAMISSAFACEBOOKISSA ja BLOGLOVINISSA.

4 kommenttia :

  1. Mahtavaa ja monipuolista pohdintaa :) Täälläkin yksi hätähousu, jolla usein on selkeä visio siitä mitä/millaista päämäärää kohti tässä ollaan menossa. Useammin pitäisi tosiaan katsoa sinne peiliin ja muistuttaa itseään että kompastelukin on osa matkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla, kiitos. Juuri näinhän se on, että ei vain se päämäärä, vaan myös se matka. :)

      Poista
  2. Kaunis postaus niin kuvineen kuin teksteineen! :) Miulla on itsellä mietinnässä tällä hetkellä tavoitteet - olen melkein kaikki jo saavuttanut mitä haluan, mutta nyt olisi hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, että mitä sitä tavoittelisi seuraavaksi. :) Viikonloppu oli hyvin inspiroiva kaikkine ihmisineen ja touhuineen, joten nyt olisi hyvä hetki pysähtyä hetkeksi. Upeat kuvat muuten tässä, paita ja housut sopivat todella hyvin yhteen! <3

    Miuta muuten turhautti materiaalituntemuksen opinnot aikoinaan ammattikoulussa, mutta vuosien varrella siitä on tullut vahvuus minulle ja osaan kertoa kuiduista, niiden arvoista ja muusta kuin apteekin hyllyltä. :) En olisi uskonut, että missään vaiheessa innostun aiheesta, tuntui niin puisevalta nuorempana! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että moni päämääristäsi on saavutettu. Onneksi aina voi keksiä uusia tavoitteita. :) Tuo esimerkki on aivan loistava siitä, miten jotkut asiat voivat kääntyä lopulta voimavaraksi. Paita on I love me -messulöytö ja olen siitä ihan superiloinen. Tiesin heti nähtyäni sen, että haluan yhdistää sen näihin housuihin. <3

      Poista