I love me -messutunnelmia

24. lokakuuta 2016



I love me -messuviikonloppu oli oikein antoisa, vaikka olenkin ihan poikki kolmen päivän messuilun myötä. Ei voi muuta sanoa kuin, että I love me -messut yllättävät joka kerta laajuudellaan - koettavaa, katsottavaa ja löydettävää löytyy joka lähtöön. Olen iloinen, että tapasin messujen aikana paljon bloggaajatuttuja, juttelin mukavien ja asiantuntevien messuesittelijöiden kanssa ja pääsin kuulemaan lisää kiinnostavista tuotteista. Kaikkia ihania messulöytöjä en edes muistanut kuvata, kun keskustelut veivät mennessään esittelypisteillä. I love me -messut ovatkin muodin, kauneuden, asusteiden ja terveyden ohella myös ennen kaikkea kohtaamisia.



TwistBe:n valikoimasta löytyy luonnonkosmetiikkaa olevat Akamuti Sheavoi ja Neitsytkookosöljy.



Foodinin syksyn uutuus on valmiit herkulliset raakasuklaat, joiden pakkaukset ovat aivan ihanat. 



Mielenkiintoinen messulöytö oli mineraalipohjainen Everyday Minerals -meikkisarja. 



Dr. Hauschka on kiinnostanut jo pidemmän aikaa, joten kokeilen innolla testiin saatua yöseerumia.



I love me -messuilla kävi viikonlopun aikana huikeat yli 53 000 kävijää.



NYX:in osastolla oli kuhina joka päivä, sillä valikoimassa oli saatavilla erikoiserä joistain tuotteista.



ViaMINNET:in nahasta valmistetut korut ovat todella kauniita.



Mia Höytö Cosmetics oli yksi ihanimmista luonnonkosmetiikkalöydöistä.



Käynti IVALO:n esittelypisteellä sai lataamaan mobiilisovelluksen omaan puhelimeen.



Maustetut pellavarouheet näyttivät maukkailta ja niitä testaillaan nyt myös meillä kotona.



Kurkuman ystävänä olin innoissani Biomedin Vahvasta Kurkumiinista, joka imeytyy tavallista kurkumaa paremmin.



Bo.Ho Green Revolutionin meikkisävyt ovat syksyn piristys.



Ensimmäinen ajatus oli WOW, kun näin Real Techniquesin timanttimeikkisienen. 



I love me -messut eivät ole mitään ilman Teri Niitin stailaamaa muotinäytöstä.



Ylellisen Patyka-luonnonkosmetiikkasarjan suihkugeelit tuoksuvat ihanalta.



Make Up For Everin pisteellä tehtiin upeita meikkejä.  



Jep, ihastuin taas raakapatukoihin - hyvänmakuinen uutuus on Arctic Super Foodin



Bongasin messuilta myös ihanan oloista kivvi-luonnonkosmetiikkaa ihonhoidon rintamalla. 



Zuii-meikit ovat korkealaatuista luonnonkosmetiikkaa ja näyttävät myös kauniilta.



Tästä olen aika innoissani, Cinema Secrets sanoo hyvästi siveltimien vesipesulle.



Koruharakka pörhisteli onnessaan löytäessään coruu-korumerkin silikonista valmistetut kevyet korut.



Ikisuosikkini Goodio oli saanut uutuusraakasuklaamakuja - sitruuna-lakristi on aivan täydellistä.



Falkelta löytyi sähäkännäköisiä sukkahousuja.



Itselleni uusi tuttavuus oli models own -meikit, joiden värimaailma on valloittava.


Kiitos messuviikonlopusta seuralaisilleni ja kaikille kohtaamilleni mukaville ihmisille.
Oli niin kiva päästä messuille mukaan messubloggaajana.


Misorella

Seuraa blogia INSTAGRAMISSAFACEBOOKISSA ja BLOGLOVINISSA.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti