Terveysvaikutteinen kurkuma

26. syyskuuta 2016

*Sisältää blogin kautta saadun tuotteen.



Luomukurkumasta on tullut viimeisen parin vuoden aikana meidän keittiön vakiomauste. Se antaa ruokiin ihanan keltaisen sävyn ja vahvan maanläheisen twistin, mutta hellii erityisesti myös kehoa. Meillä on ollut kanssa-asukin kanssa testissä viimeisimmäksi Foodinin luomulaatuinen kurkuma* ja ollaan tykätty todella paljon. Mauste toimii loistavasti kana- ja kalaruokien sekä vihanneswokkien kanssa. Täytyy myöntää, että taidan lisätä kurkumaan lähes kaikkeen kuumennettavaan ruokaan juuri sen terveysvaikutusten takia. Kurkumaa on käytetty intialaisessa ayurvedassa ja kiinalaisessa lääketieteessä jo vuosituhansia. Keltainen maustekaunotar edistää mm. ruoansulatusta ja puhdistaa maksaa. Kurkumalla on lisäksi kehon erilaisia tulehduksia hoitavia sekä ennaltaehkäiseviä vaikutuksia. Talven tullen kurkumasta voi löytyä apua myös vastustuskyvyn ylläpitämiseen sekä mielialojen kohentamiseen.




Kurkuman sisältämä kurkumiini imeytyy itsessään heikosti elimistöön. Kurkumiinin tehoa voi parantaa yhdistämällä sen käytön rasvaan ja mustapippuriin, jonka sisältämä piperiini tehostaa kurkuman vaikutusta. Kurkuman maku saattaa tuntua myös aluksi kitkerältä. Maun kitkeryys häviää, kun maustetta hauduttaa öljyssä kevyellä lämmöllä. Lisään mausteen usein pannulle suoraan öljyn sekaan, mutta toisinaan myös suoraan pannulle paistettavan ruoan joukkoon. Kanssa-asukki tosin lisää kurkumaa ihan sellaisenaan itse tehtyihin mehuihin ja smoothien joukkoon, vaikkei mauste itsessään mikään herkku olekaan. Vinkiksi, että kurkuman käytön kanssa kannattaa olla varovainen vaaleiden keittiönpintojen ja tekstiilien kanssa. Värikylläinen kurkuma jättää helposti niihin jälkensä. Nimimerkillä keltaista kastiketahraa keittiön valkoisesta pöydästä pois hinkannut kokkaaja. 




Lisätietoa Foodinin luomulaatuisesta Kurkumasta löydät tästä.

Lisäksi linkki aiempaan terveysmehupostaukseen, josta löytyy myös kurkumaohje.

*Foodin Kurkuma saatu blogin kautta testiin.


Misorella

Seuraa blogia INSTAGRAMISSAFACEBOOKISSA ja BLOGLOVINISSA.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti