Blogin 3-vuotis synttärit ja Syster P -koruarvonta

10. maaliskuuta 2016

*Sisältää blogin kautta saatuja tuotteita.



On kulunut kolme vuotta blogin ensimmäisestä postauksesta. Aika huimaa, kun katsoo tekstien ja kuvien kautta taakse päin elettyä elämää. Ilonaiheita, tapahtumia, asukuvia, inspiraation hetkiä, harmin paikkoja ja pohdintoja (ura)tien löytämisestä sekä itsensä kehittämisestä.

Aiheet ovat olleet välillä hyvinkin henkilökohtaisia, toisinaan vastapainona huomattavasti kepeämpiä. Minusta tuntuu, että blogi on löytänyt kolmantena synttärivuonnaan painopisteensä tyylistä,  kulttuurista, hyvästä olosta ja kauneudenhoidosta. Matkan varrella bloggaamisen välineet ovat parantuneet mm. kamerakaluston, Fotarin ja blogipohjan muokkaamisen myötä.

Tavoitteena on ollut kehittyä bloggaajana, omaan tahtiin, oikeaa suuntaa etsien. Blogi on muokkaantunut osaamisen kehittyessä. Unohtamatta tietenkään kotihovikuvaajan apua ja ihania blogisiskoja ja ystäviä, jotka on nähty myös kameran takana kuvia taltioitaessa.

Olen tavannut blogin kautta mahtavia bloggaajia, solminut ystävyyssuhteita, kohdannut mainioita yhteistyökumppaneita ja päässyt osallistumaan erilaisiin tapahtumiin. Teidän määränne siellä ruudun toisella puolella on kasvanut koko ajan. Se tekee minut onnelliseksi. Tuntuu hyvältä, että työ blogin eteen tuottaa tulosta.

Aina voi kuitenkin kehittyä ja tehdä vielä paremmin. Pyrin haastamaan itseni ja löytämään keinoja tehdä blogista lukijaystävällisen. Postaustahti ei ole alkuvuonna ollut yhtä tuottoisa kuin olisin toivonut. Uusi työ on vaatinut veronsa. Blogi on itselleni tärkeä osa elämää ja se kulkee arjessa mukana aikaresurssien puitteissa. Toivottavasti tekin kuljette jatkossakin matkaa kanssani.

On vielä kiitoksen paikka näistä kolmesta vuodesta. Arvon synttäreiden kunniaksi Syster P:n hopeisen Cleo Bangle Silver -rannekorun* ja Cleo Ring Silver -sormuksen*. Rannekorun voi helposti säätää sopivaksi omaan ranteeseen. Sormus on puolestaan avoin lehtikuviosta, joten sen kokoa voi muokata mieleiseksi. Palkinnon arvo on 98€.

Synttäriarvontaan voit osallistua:

Yhdellä arvalla: kommentoimalla tähän postaukseen.
Kahdella arvalla: seuraamalla blogiani myös Facebookissa.
Kolmella arvalla: liittymällä lisäksi seuraajaksi Instagramissa.

Arvonta päättyy sunnuntaina 13.3.2016 klo 20
Jätäthän sähköpostiosoitteesi, josta tavoitan sinut voiton osuessa kohdalle.

Onnea arvontaan! 

*Arvontapalkinto saatu blogin kautta.
Lisätietoa Syster P:stä löydät täältä.

Misorella

31 kommenttia :

  1. No mutta tottakai osallistun, kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  2. Hennajenniina
    Yhdellä arvalla mukaan. Onnea minulta sinulle sylin täydeltä, osallistun arvontaan sillä olen aivan hulluna hopeakoruihin.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana, seuraan Facebookissa :)
    pusuri(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut! :)
    Osallistun kolmella arvalla.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Paljon Onnea 3-vuotiaalle!
    Mukana kahdella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Onnea vuosista!
    Kaikilla kolmella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnea 3-vuotiaalle. Mukana kahdella arvalla! :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  8. Onnea 3-vuotiaalle blogille! :)
    Mukana kahdella arvalla :).
    laurasblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  9. Onnea kolmivuotiaalle ja onnittelut myös uudesta blogisi lookista!
    Kolmella mukana.

    funkyandfifty@ymail.com

    VastaaPoista
  10. Voi ihanuus. Onnea kolme vuotiaalle. Mukana ollaan kolmella arvalla tottakai.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut! Seuraan myös instagramissa :)
    minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Airiiina
    Yhdellä arvalla mukaan. Onnea kolme vuotiaalle blogillesi.

    aiholapp@uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  13. Lämpimät onnittelut 3-vuotiaalle! Hienoa kehitystä - ilolla seurataan. :)

    Yhdellä arvalla mukaan,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana! miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. Oikein paljon onnea kolmen vuoden täyttymisestä! Se on aika paljon, jos miettii jo pelkästään ihmisiässä ja siihen mahtuu todella paljon. ♥ Kolmella arvalla mukana! Olet upea nainen ja vaikka en aina kommentoikkaan niin blogisi on kyllä ehdottomasti suosikkieni joukossa! :) (turkoosejanunelmia@gmail.com)

    VastaaPoista
  16. Yksi arpa mulle tähän kisaan :)
    sane.shaw@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnea kolmevuotiaalle!! Mukana ollaan kolmella arvalla, tosi kauniita koruja ovat nuo :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea blogillesi! Ja iloa bloggailuun edelleen :)
    Yhdellä mukaan.
    nelliina(@)Yahoo.com

    VastaaPoista
  19. Yhdellä mukana, aivan ihastuttavia koruja!
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  20. Onnea 3-vuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukana, tykkään Facebookissa nimelläni Elise H..
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kolmella arvalla mukana! :) FB:stä saat varmaan helpoiten kiinni. Ihana on ollut seurailla siun blogia ja eritoten tutustua siuhun paremmin! <3

    VastaaPoista
  22. Onnea 3-vuotiaalle! Mukaan kolmella arvalla mahtavaan arvontaan.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ihana arvonta ja yhdellä arvalla mukana. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea kolmesta vuodesta! :) Minäkin mukana kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  25. Onnea 3-vuotiaalle :) Kahdella arvalla mukaan.
    nmpnetti.com@jippii.fi

    VastaaPoista
  26. Onnittelut :) Yhdellä arvalla mukaan.
    idaaws@hotmail.fi

    VastaaPoista
  27. Onnittelut 3-vuotiaalle ! Osallistun kahdella arvalla :) veera.ttalvilahti@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Peppinen
    Onnea 3-vuotiaalle, kiitokset hyvästä blogistasi jota on aina ilo lukea. Yhdellä arvalla mukaan.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  29. Himuisasti onnea ihanuus ja 3-vuotta on hieno saavutus. Kolmella myöskin mukana arvonnassa. <3

    VastaaPoista
  30. Sä oot tosi pro. ❤ Rakastan kuvapostauksia, joten tarkistan vielä että olen instassakin sun seuraaja.

    VastaaPoista