EMMA

23. helmikuuta 2016



Silloin, kun viikonloppu ei tarjoile auringonpaistetta ja houkuta ulkoilemaan, on parasta suunnata lumisohjoa pakoon taidegallerioiden ja museoiden suojiin. Asukuvaukset ja museovierailu kulkivat käsi kädessä taas viime lauantaina. Tällä kertaa allekirjoittaneen ja kanssa-asukin kulttuuriteon kohteena oli Espoon modernin taiteen museo EMMA.

Pääsin samalla ulkoiluttamaan ensimmäistä kertaa Ivana Helsingin ystävänpäivämyynneistä löytynyttä Kerstin-mekkoa, josta olin haaveillut jo hyvän tovin. EMMA:n avarissa auloissa tuntui, että aika pysähtyi, kiire kaikkosi ja oli hetki aistia, tulkita näkemäänsä, hämmentyä, yllättyä ja ihastua.

Toisaalta aika kului näyttelyissä ihan huomaamatta, kun bloggaaja ja seuralaisena ollut taiteilija pääsivät molemmat mielekkäiden asioiden äärelle. Ehdimme vielä ennen illan rientoja nauttia kupin kahvia museon kahvilassa ja tuumailla yhdessä koettua. Ennen kaikkea onnittelimme itseämme hyvin vietetysti ja avartavasta lauantai-iltapäivästä. Ilmaan jäi enää kysymys, mihin suuntaisimme seuraavaksi taiteen pariin.



I mekko Ivana Helsinki / Kerstin I nilkkurit Ivana Helsinki I laukku Vagabond (saatu) I



EMMA:n peruskokoelmien lisäksi alkuvuoden näyttelyt ovat:

Misorella

4 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, tuntui heti omalta, kun näin sen ensimmäisen kerran. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja todella kaunis mekko! Ja kaunis pinta on laukussakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä se lähtee, taas vähän enemmän kuviollisten printtien suuntaan. :) Ai, että odotan niin paljon, että me nähdään ensi viikolla. <3

      Poista