Joululahjojen paketointivinkkejä

20. joulukuuta 2015



Täällä päässä on tonttuiltu koko kuukausi blogin joulukalenterin merkeissä, mutta läheisten joululahjapaketit saivat kääreensä vasta tänä viikonloppuna. Mikäli siellä on joitain muitakin kiireen mukanaan viemiä, laitetaan vielä muutama paketointivinkki jakoon! Näitä voi halutessaan soveltaa joulunkin ulkopuolella, kun haluaa miettiä kauniita paketointiratkaisuja juhlapäiviin.

Silloin, kun samaan pakettiin kuuluu useampi osa, tulee paketista näyttävämpi, kun kaikki tavarat kääritään omiin papereihinsa. Paketit voi yhdistää toisiinsa erilaisilla nauhoilla. Käytin tällä kertaa upean punaista samettinauhaa ja luonnonvalkoista pitsinauhaa.

Joulupaperit valitsin niin, että ne mätsäävät koristeiden värimaailmaan. Tuli myös mieleen, että kivaa vaihtelua saa myös, jos käärii paketit erivärisiin, mutta toisiinsa sopiviin, lahjapapereihin. Paketit voi viimeistellä vielä jollakin pienellä yksityiskohdalla, itse lisäsin hieman blin blingiä pitsin kaveriksi.




Paketteihin saa kivaa ilmettä lisäämällä nauhoitukseen piparkakkumuotteja, ne ovat myös kiva lisä lahjaan joulu alla. Muotit valitsin sen mukaan, että ne ovat osuvat lahjansaajalle ja tuovat siten hyvää mieltä.




Kiinnitin muotit niin, että pujotin kaksi narua muotin ympärille vastakkaisilta puolilta. Liimasin yhden puoliskon narun päät vastakkain yhteen ja myös paketin pohjaan kiinni.




Sama toimenpide toistetaan myös toiselle puolelle. Halutessasi voit lisätä myös pisarat liimaa paketin päälipuolelle narun ja lahjapaperin väliin. Näin piparkakkumuotit pysyvät varmasti paikoillaan.




Perinteisten lahjanarujen rinnalla pakettiin saa juhlatunnelmaa käyttämällä erilaisia näyttäviä askartelunaruja. Ihastuin kullanvärisiin koristeellisiin nauhoihin, joten niitä löytyy tänä jouluna useammasta paketista.




Vinkkinä, Tigerin valikoimasta löytyy erilaisia vaihtoehtoja monissa väreissä. Kivaa vaihtelua pakettiin tuovat myös erilevyiset nauhat, jotka toimivat katseen vangitsijoina paketeissa.



Toivottavasti näistä on iloa viime hetken paketointeihin!

P.S. Viime joulun paketointivinkkini löydät täältä.

Misorella

4 kommenttia :

  1. Onpa kauniita paketteja! ^^ Hyvältä näyttää, sävyt ovat tosi kauniit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Punaista kuinkas muutenkaan! ;)

      Poista
  2. Ihania paketteja! Noi piparkakkumuotit on tosi kiva idea ja näyttää hyvältä. :)

    VastaaPoista