Ruskan aika

20. lokakuuta 2015



Ruska. Joka vuosi se yllättää upeudellaan. Jollain hassulla tapaa tunnen itseni aina pieneksi syksyn väriloiston keskellä. Olo on samalla tapaa hämmentynyt kun erään sadun Liisalla. En tiedä kuvittelenko vaan, mutta minusta tuntuu, että paras osuus syksystä antoi odottaa itseään tänä vuonna erityisen pitkään.

Viikon sisällä lehtien sävyilottelu on viimein vallannut Helsingin puut ja horisontit. Vuodenajan harmaus on saanut rinnalleen kilpailijan, joka ajaa kultaisilla liekehtivillä vaunuilla. Tuuli tanssittaa hentoja lehtiä takin kaulusta korkeammalle vetävien ihmisten askelten alle ja verhoaa puistot kahiseviin lehtimattoihin.




Meidän ylimmänkerroksen ikkunasta näkyvät puut pitävät sinnikkäästi kiinni vihreistä lehdistään. Ne eivät voi kuitenkaan mitään sille, että joka aamu huomaan luonnon maalanneen yön aikana lisää kultaa niiden oksille. Sanotaan, että kevät on kasvun aikaa. Syksyn tullen tulee kuitenkin kesällä kukkaan puhjenneiden aika luopua lehdistään. Voiko olla kauniimpaa tapaa hiipua, kuin kukoistaa ensin väreissä.

Ystäväni laittoi viime viikolla kuvaviestin, jossa kummityttöni seisoi silmät viiruina ja suu virneessä lehtisateen keskellä. Lehtisota - siitä oli kysymys lasten leikeissä. Sielunsiskoni kysyi viestissään, muistanko miten lapsena mekin telmimme lehtikasoissa. Sellaista iloa on vaikea unohtaa.




Viime syksynä heitin lehtiä eräissä asukuvissa ja iloitsin. Arvata saattaa, että en voinut vastustaa nyt viikonloppuna kiusausta isojen vaahteranlehtien keskellä. Kuvia taltioitui tuosta hetkestä sarjakuvauksella monta. Jokaisessa niissä nauraa ja hymyilee suu korvissa ikuinen hetkeen heittäytyjä. Oli melkein hämmentävää nähdä omilta kasvoilta puhdas onni, joka syntyy silkasta kokemisen riemusta ja siitä, että päästää kaavoista irti.

Päätin, että olkoon ruska minulle sen aika, että testaan joka syksy löytyykö minusta edelleen mieliteko tavoitella lehtien liitoa. Niin kauan kuin saan tuosta tunteesta kiinni, en ole menettänyt sitä sisäistä seikkailijaa, joka asuu sydämessä ja ohjaa eteenpäin. On tärkeää tietää, että en ole kadottanut itseäni, vaikka välillä koenkin olevani hukassa valintojen äärellä.

Kietaisuneule Ioanna Kourbela
Toppi H&M
Rintaneula titiMadam
Hame Ioanna Kourbela AW15
Kengät Marc O'Polo
Laukku River Island

Misorella

6 kommenttia :

  1. Näyttää niin ihanalta. Arvaa onko tehnyt mieli itsellänikin heitellä lehtiä ilmaan. No on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, mikään ei estä! ;) Joskus täytyy tarttua hetkeen ja siinä sä oot niin hyvä! <3

      Poista
  2. Kiva asu ja vau mitä kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa asussa on mukavan rento olla, mutta siinä on kuitenkin linjakkuutta, joka tuo ryhtiä. Tykkään itsekin asusta! :)

      Poista
  3. Maalauksellista. Samat sävyt kuvissa ja teksteissä. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihana! <3 Kiva kuulla, että sekä teksti että kuvat tukevat toisiaan ja viesti välittyy myös lukijalle. :)

      Poista