Neljän seinän vanki

27. lokakuuta 2015



Flunssa tuli kylään ja sen myötä pakkolepo. Kanssa-asukki sairasti samaa vierasta jo pari viikkoa sitten ja luulin selvinneeni oireetta kyläreissusta. Toisin kävi. Viime perjantaina askel painoi Tavastian tanssilattialla ja viikonloppuna flunssa kolkutteli vaativasti jo ovelle.

Luovutin eilen sinnittelyn suhteen ja lähdin aamupäillä töistä kotiin lepäämään. Sänkyyn kaaduttuani katselinkin seitsemän tuntia putkeen unikuvien teatteriesitystä, havahtuen tosin välillä omituisiin uniin.

Ajattelin tulla kertomaan, että en ole karannut mihinkään. Meillä on vain flunssa vieraana ja ajantaju katoaa nukkuessa kellon ympäri. Astman kanssa ottaa aina lujille flunssan suhteen (lue henki ei kulje), mutta nyt olo on myös ihmeen voimaton. Tuntuu kuin jalat olisivat sementtiin valetut ja joka paikkaa kolottaa.

En yleensä muista uniani herättyäni, mutta eilen kerroin alkuillasta kotiutuneelle kanssa-asukille sujuvasti päivän uniseikkailuistani, joissa kaikissa oli jännä vire. Esimerkiksi yhdessä unessa rasiasta karkasi seitsemän pientä hämähäkkiä, jotka pakenivat pitkähelmaisen pöytäliinan varjoihin. Näin niistä aina vain vilauksen ja joka kerta ne olivat kasvaneet edellisestä näyttäytymisestä.

Jollakin keinoin saimme unessa tilannetta jakaneen kanssa joitakin hämiksiä kiinni, mutta ne vain tunkivat rasioista ulos paksuine jalkoineen ja kasvoivat entisestään. Muistan todenneeni unessa, että nyt täytyy häipyä, sillä tämä menee ihan överiksi. Ei varmaan tarvitse kertoa, että kyseiset otukset eivät ole lemppareitani.

Toisessa unessa työpaikallani tehtiin ryöstöä ja sain tekijät rysän päältä kiinni. Yrittäessäni karata avun hakuun toiselle puolelle rakennusta, minut ammuttiin tainnutuspistooleilla. Ihan kolmen ampujan voimin. Mietin, että pitäisiköhän näistä unista olla huolissaan!

Kenties ne kertovat jotain myös tämän hetken stressitasoista, jonka myötä pakkolepo ei välttämättä ole yhtään huono juttu. Loppuun täytyy vielä todeta, että neljän seinän vanki huomasi tänään päästyään sängystä ylös, että nyt sitä syksyn kultaa riippuu meidänkin kadun puiden oksilta.

Jos ruudun toiselta puolelta löytyy muita nuhaneniä, 
tässä linkki lämpimän inkivääri-sitruuna juoman reseptiin.

Muistattehan osallistua myös Lunette-tuotepaketin arvontaan!

Misorella

4 kommenttia :

  1. Hui selviä psykedeelisiä flunssaunia... Noita kyllä tulee katsottua stressaavina aikoina, tai hih kankkusessa, jota ei ole kyllä ollut ainakaan pariin vuoteen, juurikin noiden unien takia.

    Voimahalaus ja pikaista paranemista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! :D Näin muutaman todella ahdistavan unen noiden lisäksi, herättyäni jouduin miettimään mikä on totta ja mikä unta. No ainakin keho on levännyt nukkuessa, vaikka alitajunta tuntuu seikkailleen senkin edestä. ;) Kiitos halista, tuli tarpeeseen! <3

      Poista
  2. Tsemppiä sulle ja koita parantua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanainen! Lämpimät ajatukset toimii aina! <3

      Poista