Voimaväri - uudet hiukset

8. elokuuta 2015



Joskus joku ajatus pyörii päässä sitkeästi. Sen laittaa välillä tietoisesti taka-alalle, mutta itsepintaisesti mieliteko tekee paluuta mieleen. Niin kävi punaisen värin kanssa, eikä tällä kertaa puhuta mekoista, vaan punaisista kiharoista. Ajatus on ollut hyvin sinnikäs koko vuoden. Ainoa asia, mikä on laittanut jarruja pohjaan, on ollut huoli värin nopeasta haalistumisesta ja värjäystiheydestä.

Kun, istuin tänään kampaajani tuoliin ja jaoin niin toiveet kuin pelot, sai hän minut vakuuttumaan, että niksejä värin säilyttämiseen löytyy. Konsultoin asiasta taannoin myös Millaa, jolla on aina upean punaiset pitkät hiukset.

Hän olikin ainoa, joka tiesi mahdollisesta värjäyssuunnitelmasta ennen kampaajakäyntiä. En kertonut kellekään, sillä ajattelin, että kotiin voi palata yhtä hyvin hieman vaaleampi blondi. Toisin kävi.




Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun päädyin punaiseen. Elokuut ovat minulle henkistä siirtymistä syksyyn ja mieliteko punaiseen nousee pinnalle aina silloin. Ensimmäisen kerran värjäsin hiukseni punaisiksi lukioikäisenä.

Silloin kutreilla nähtiin useamman vuoden ajan eri punaisen ja luumun sävyjä. Räväkkä punainen oli hyvä voimaväri hiljaiselle nuorella naiselle. Vetäydyin silloin enemmän taustalle, mutta jotenkin halusin myös näkyä.

Olen opiskellut kulttuurituottajaksi punatukkaisena ja tehnyt niitä töitä myös siinä värissä. Välissä on kaivattu ruskean sävyjä ja palattu taas vaalean. Ympyrä sulkeutuu. Elämänmuutoksen äärellä (ja taas toki sen pahuksen elokuun villityksen) ansiosta halusin palata voimaväriin.

Halusin räväkät hiukset, naiselle, jossa asuu palo elämään ja haaveiden tavoitteluun. En halunnut liian tummaa sävyä, vaan sellaisen, jossa valolla on mahdollisuus leikkiä ja löytää vivahteita. Nyt on taas niin asenne kuin hiukset kohdillaan!



Kuvat / Minna
Editointi: Misorella


Kiitos upeasta väristä Salon Backstagen Jennille!

Aurinkolasit H&M
Toppi Marc O'Polo
Alustoppi Vero Moda
Housut Marc O'Polo
Kengät Marc O'Polo

Misorella

14 kommenttia :

  1. Hei todella upea väri! Itse olen värjännyt punaisella yli seitsemän vuotta, muutama kerta välissä ruskealla. Ongelmana oli pitkään sävyn haalistuminen, mutta siihen auttoi neljä vuotta sitten hennaväriin siirtyminen. Ei ole sen jälkeen väri haalistunut ja saa paljon luonnollisemman värisen kuin kaupan purkeilla + on itsellenikin palvelus kun en iske myrkkyjä päähän :) Sävyä saa muunnettua vaihtamalla teetä tai lisäämällä etikkaa, kurkumaa ym. :) Mutta tosiaan, sinulle sopii punainen todella hyvin ja sävy on erittäin hyvän näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, väristä tuli niin hieno! Mulla on sen verran pahat traumat omista kotivärimokailuista, joiden seuraksena mikään väri ei pysynyt päässä kahteen vuoteen. Siitä johtuen luotan kampaajani värjäystaitoihin enemmän kuin omiini, vaikka kyseessä olisikin hennaväri. ;) Kiva, että henna on toiminut sinulla. Pidän vinkit mielessä, kiitos niistä. :)

      Poista
  2. Upea väri! Itselläni oli juuri tuon väriset hiukset 8 vuoden ajan ja halusin ne uudestaan joskus, mutta eivät ihan blondatussa pohjassa pysyneet. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten väri säilyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullekin sopii punainen varmasti tosi hyvin. :) Ostin juuri shampoota, jossa on punaista väripigmenttiä värin ylläpitoon, katsotaan miten naisen käy. :D

      Poista
  3. Upea väri, sopii sulle täydellisesti <3 Mulla oli aikoinaan n. 5 vuotta punaiset hiukset ja ai, että mä rakastin niitä! Sitten menin värjäämään mustaksi -> blondiksi ja siitä ruskeaan, millä tiellä olen edelleen. Ruskean olen todennut sopivan minulle parhaiten, mutta aina joskus tekisi mieli räväyttää ja alkaa punapääksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua tuo värin vaihtaminen! :D Kampaajani totesikin, että nyt ei sitten taas ihan heti vaihdeta takaisin vaaleaan. ;) Ruskea sopii sinulle tosi hyvin, mutta voin kuvitella sinut kyllä punapäänäkin. :)

      Poista
  4. Aivan ihana tummahko punainen! <3 Niksejä tosiaan löytyy, täällä ollaan menty punaisilla hiuksilla jo pari vuotta ja tyytyväinen olen ollut! :) Oi että. Kaunis muutos ja punaisessa on ilmettä, sopii sitä paitsi hyvin lähenevään syksyynkin. Kuten jo FB:ssäkin sanoin, niin ilmoittele ihmeessä, jos tarttet jelppiä vaikkapa sävytteen värin tms kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, tällainen siitä nyt tuli. Tykkään tosi paljon, eikä kaduta yhtään. Hetken ajattelin, että pelästynkö ensimmäisenä aamuna muutosta peiliin katsoessani, mutta kovin omalta väri tuntui edelleen. :D Ostin nyt alkuun shampoota, jossa on mukana punasita väripigmenttiä. Katsotaan miten homma etenee sen kanssa. Voi olla, että kyselen vinkkejä myöhemmin. :)

      Poista
  5. Jos tulet vastaan, niin tönäise, jos en tunne sua. Hieno on väri hiuksissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, voit olla varma! :D Tosin, eiköhän punapää kiinnitä myös huomiota! ;)

      Poista
  6. Sopii sulle mielettömän hyvin ja tulee aivan wau noiden mustien vaatteiden kanssa. <3 Ihanaa maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! Kaunista ja aurinkoista maanantaita sinnekin! <3

      Poista
  7. Aivan huiput hiukset! :) Asukokonaisuus näyttää myös todella kivalta mun silmään :) Nähdään ensi viikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset hiukset tuntuu niin omalta, oli oikea valinta palata niihin. Viestitellään siitä kahvittelusta, kyllä me joku aika saadaan yksiin. :)

      Poista