Kiitos Provinssi!

28. kesäkuuta 2015



Paluu loma-arkeen on alkanut! Juna kuljetti eilen Provinssille sydämensä menettäneet serkukset takaisin Helsinkiin. Nyt lomaillaan jo Lahdessa, mutta palataan vielä hetkeksi torstain ja perjantain mahtavuuteen Törnävänsaarella. Olo on tällä hetkellä niin kiitollinen upeasta reissusta, rakkaasta serkusta ja liikuttavista keikoista (niin tanssijalan kuin mielen puolesta).

Odotin reissua niin paljon, mutta en ikinä osannut arvata kuinka onnistunut siitä tulee! Vaikka otimme kaiken irti juhlinnasta, olo on silti erittäin voimaantunut. Ilo, onnenkyyneleet ja soundin tuntu sielussa asti herättää sellaisen hyvän olon tunteen, että tuntee kirjaimellisesti leijuvansa maan pinnan yläpuolella.

Voin sanoa, että takataskussa on monta hyvää muistoa, mutta myös henkiset taskut ovat ylitsevuotavan täynnä. Tätä reissua kelpaa muistella! Toivottavasti serkun kanssa jaettu onni välittyy myös kuvista vahvana.

 


Jännitimme etukäteen sadetta, kun säätiedotukset lupailivat vesipisaraisia pilviä, mutta onni oli myötä myös sään puolesta. Keskiviikkona sen sijaan oli sade kastellut festarikansaa ja muuttanut samalla tienoon mutavelliksi. Kumisaappaat olivatkin varsin yleinen näky jalkinevalinnassa.

Viileä sää vaikutti myös ihmisten pukeutumiseen, värikkäät kukkapannat taisivat olla kesäisimmästä päästä, mitä asusterintamalla nähtiin. Jotkut kesänlapset kärvistelivät kylmässä pienissä shortseissa ja topeissa festarihengessä vielä myöhään yölläkin, mutta suurin osa oli pukeutunut lämpimästi nauttimaan musiikista Suomen suvessa. Festarityylitkin jäivät kuvaamatta.

Tosin olisihan ollut hauska tehdä vaikka kumisaapas- tai kukkapantakollaasi, mutta se jääköön toiseen kertaan. Serkun kanssa nostatimme omaa fiilistä siirtokuvatatskoilla. Parhaimpien pukeutujien tittelin veivät kuitenkin festarihenkeä kohottaneet Haamujengin pojat, jotka saivat monen huulille hymyn. Mahtavaa heittäytymistä! Arvata saattaa, että samaan kuvaanhan sitä piti päästä!




Kahteen päivään mahtui niin monta huikeaa musiikillista hetkeä ja festariseikkailuja siinä välissä. Alla oleva, Calvin Harrisin keikalla, serkun salakuvaama tunnelmakuva on yksi lemppareistani, vaikka kuvalaatu ei olekaan parhaimmasta päästä!

Siinä kuvassa näkyy aito onni ja fiilis, joka tavoittelee taivaita. Festareiden yötön yö tarjosi kieltämättä parhaimmat keikat, kuten Haloo Helsingin! ihanan Ellin huikean läsnäolon ja uuden tuttavuuden, Hollywood Undeadin, koko teltan täyttävän musiikillisen energian. Parasta festareilla onkin kuulla uusia bändejä, joilta löytyy myös uutta materiaalia omalle soittolistalle. Vaikka en olekaan mikään suuri Eppujen fani, jotenkin heidän musiikkinsa kuuluu kesäfestareille ja kuulosti hyvin tarttuvalta maailmanpyörästä käsin.

Sydäntä sykäytti myös Eva & Manu duon, Kentin, Apocalyptican ja The Cardigansin tuttu rytmi. Erittäin positiivinen yllätys oli elektronisen musiikin paljous, joka tarjosi kahtena iltana serkuksille kunnon reivitunnelmat. Huikea fiilis tanssia, kun musiikki tuntui liikuttavan jokaista solua kropassa. Naurettiin jo keskenämme, että tämä oli samalla kuntoiluloma, sillä kyllähän tuntien täysillä tanssiminen menee jo kuntoliikunnasta. Tästä kiitos mm. Nauselle ja deadmau5:lle.



Before Provinssi 2015 ends, I'm sure gonna... have a time of my life!

Misorella

8 kommenttia :

  1. Instan kautta ihastelin teidän Provinssi kuvia - huippu fiilis kyllä välittyy hyvin kuvista :). Itse olin 2012 vuonna Provinssissa ja festareista jäi pelkästään positiivisia asioita muistoksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! <3 Sama juttu, olin viimeksi Provinssissa 2004 ja siitäkin reissusta jäi ikimuistoisia hyviä hetkiä.

      Tapani mukaan kamera kulki mukana myös festarireissulla. Kameraan tallentui paljon hyviä hetkiä. Aikamoisen kuvapaljouden olin saanut aikaiseksi, vaikka vain osa päätyi blogiin asti. Fiilis on pelkästä koetustakin katossa, mutta jotenkin on ihana palata onnellisiin hetkiin myös kuvin. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmia - ja instassa jo niitä ihastelin. Musiikissa on taika, joka vie korkealle arjen yläpuolelle ja saa unohtamaan maailman murheet ja kivut! Ja tottakai hyvä seura vielä lisää nautintoa:) Minunkin piti niin tänä viikonloppuna olla Tuska -festareilla vaan eipä onnistunut: tyttären chinchillat tarvitsivat hoitajaa - ja Viirun varahoitajat, tytär ja poika olivat itse reissussa.
    Kivaa viikkoa ja paluuta arkeen - sitten joskus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikilla on kyllä ihmeellinen voima! Sanoitukset ovat olleet minulle tärkeitä nuoresta lähtien, mutta siinä ohella rytmin anti on vienyt vahvasti. Samaan biisiin voi mahtua niin monta muistoa menneisyydestä, koetusta ja eletystä, mutta myös se musiikillinen sisältö antaa hyvää oloa ja myötäelon tuntua. Harmi, että Tuska jäi väliin, ensi kesänä sitten paremmalla onnella! Terkut Lahdesta ja iloa viikkoosi! <3

      Poista
  3. Ihania tunnelmia, tuli ihan ikävä Provinssiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sieltä riittää varmasti paljon muistoja! :) Tunnelma oli kyllä kohdillaan tällä reissulla! <3

      Poista
  4. ja heinäkuun lopussa Kuopio rokkiin ;) Tervetulloo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kuopion rock-meiningit täytyy vielä kerran kokea, mutta voi olla, että menee tuleviin kesäunelmiin. Moni on kehunnut kyseisiä festareita ja suunnannut sinne kesä toisensa jälkeen. :)

      Poista