Pääsiäisen viettoa

5. huhtikuuta 2015



Pääsiäistä on vietetty kotikotona ja enolassa rentoutuen, yhdessä aikaa viettäen, kissamaisuuksia seuraten ja hyvin syöden. Viikonlopun jälkeen päällimmäisenä tunne siitä kuinka onnekas on, kun perheeseen kuuluu elämän tukipilareita. 




Serkku on se peruskallio, johon nojata ja luottaa. Kanssa-asukki kulkee kanssani yhteistä matkaa ja on se majakka, jonka lämmin valo valaisee sydämeen. Minä ja nämä kaksi ystävääni olemme kuin siamilaisia kolmosia, joilla huumorintajut ja aallonpituudet osuvat yksiin. Varsinkin, kun eräät ujuttautuvat toisten selfie-kuviin. Enolan väki on ollut kakkosperheeni pienestä pitäen auttaen ja yhteisiä muistoja luoden.






Pääsiäisen menossa mukana oli myös viiksekäs seremoniamestari, jonka mauahtavia touhuja ei mitenkään voinut seurata hymyilemättä. Eikä sitä päästä mihinkään, että äidin tyttö on aina äidin tyttö.

Lämmöllä muistelen viikonlopun yhteistä kuvaushetkeä ja arvostan vaivannäköä, jota kyläilijöiden eteen oli nähty. Tiedättekö, siinä on jotain taikaa, kun äiti on asetellut lapsuuden pääsiäiskoristeet odottamaan saapuvia vierailijoita ja eno on ostanut yli 30-vuotta siskontytölle pääsiäismunan. Jotkut asiat eivät muutu, eikä niiden haluaisikaan.

Ihanaa pääsiäisen aikaa!

Misorella

8 kommenttia :

  1. Ihanaa pääsiäistä sullekin! Kiva positiivinen postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä fiiliksistä oli hyvä koota tunnelmapaketti. :)

      Poista
  2. Ihania lämpöisiä ajatuksia ❤ ! Tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hetkiä, jossa kaikki on kohdallaan. Silloin tuntuu, että ympärillä ovat juuri ne oikeat henkilöt keiden kanssa hetki kuuluu jakaa. :)

      Poista
  3. Voi äidit on ihania... Lämittävä kuva tuo sinun ja äitisi kuva. Siitä huokuu lämpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti <3 Oli myös niitä kuvia, joissa nauretaan vedet silmissä, kaksin kerroin ja silmät sikkurassa, mutta mennään näin julkisesti enemmän edustuskuvalla. ;) Kerran, kun sain luvan julkaisuun. :)

      Poista
  4. Ihania kuvia. Ja pakko sanoa, että oot todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tunnelmallinen pääsiäinen. Kiitos, tässähän ihan punastuu. :)

      Poista