Herkkuruokaa riisinuudeleista

28. maaliskuuta 2015



Sain vähän aikaa sitten testiin Clearspringin tummia luomu riisinuudeleita*. Omalta lautaseltani ei ole löytynyt pastaa naismuistiin, enkä ole sitä edes kaivannut. Sen tilalle ovat tulleet kasvikset, kvinoa ja tummat täysjyväriisituotteet. Itselleni uusi riisinuudelituttavuus on luonnonmukaisesti tuotettua.

Leveä riisinuudeli tuo kivaa vaihtelua ruoka-annoksiin ja muistuttaa pastan rakennetta. Kanssa-asukin kanssa kehiteltiin tänään sellainen resepti viikonlopun kunniaksi, että melkein hävettää jakaa överiherkkupommia. Menköön silti, sillä oli niin hyvää, että teki mieli nuolla lautanen! Kanssa-asukki käski lähettää teille terveisiä, että näitä riisinuudeleita tehdään meillä ruokaa toistekin.

Lauantai-illan pelastus

100 g tummia riisinuudeleita
1 pkt pekonia
Nippu kevätsipulin varsia
1 dl maustamatonta pähkinäsekoitusta
2 avokadoa
2 kananmunaa
Oliiviöljyä
Ruususuolaa
Mustapippuria
Sitruunan tai limen mehua




Paista oliiviöljyssä pieneksi pilkotut pekonit ja kevätsipulin varret, kunnes ne saavat väriä. 
Murskaa pähkinäsekoitus pienemmäksi ja lisää pannulle. 
Lisää riisinuudeleiden joukkoon kiehuvaa vettä ja anna liota paketin ohjeen mukaan. 
Avaa avokadot ja pilko ne pieniksi palasiksi (itse kauhon lusikalla suoraan kuoresta sopiva paloja).

Lisää niiden joukkoon oman maun mukaan ruususuolaa ja mustapippuria. 
Voit puristaa sekaan sitruunan tai limen mehua estämään avokadon tummumista ja antamaan makua. 
Lisää maustetut avokadot pannulle hetkeksi muiden ainesten joukkoon. 
Valuta lionneet riisinuudelit (älä huuhtele) ja sekoita joukkoon pannun sisältö. 
Riko raa'at kananmunat sekaan ja sekoita hyvin. Tarjoile heti hyvän salaatin kera.

*Clearspringin tummat luomu riisinuudelit saatu blogin kautta testiin Sugar Helsingiltä

Misorella

4 kommenttia :