Muotia ajatuksella - 2OR+BYYAT SS15

7. marraskuuta 2014




Ihastuin lokakuun puolella Indiedaysin Bloggers Inspiration Dayssä mukana olleisiin vaatemerkkeihin, joista yksi oli 2OR+BYYAT. Kun sain kutsun tulla tutustumaan ensi kevään ja kesään mallistoon, en miettinyt kahta kertaa menisinkö.

Kööpenhaminan muotiviikoilla esitelty SS15-mallisto on saanut inspiraatiota merestä ja sen kätkemistä salaisuuksista, joita ei ole vielä löydetty. Merilohikäärmeet, korallit ja lukuisat vedenalaiset värit ovat löytäneet paikkansa naisellisesta muotokielestä jota kevät-kesän mallisto pitää sisällään. Kuvakollaaseissa nähdään Kööpenhaminan muotiviikkojen catwalk-kuvia sekä liikkeestä ottamiani yksityiskohtaotoksia kankaista ja vaatteista




Epäsymmetriset leikkaukset ja laskostukset kertovat ajatuksella tehdystä suunnittelutyöstä ja yksityiskohtiin paneutumisesta. Brändin suunnittelijan, YAT:in, kädenjälki on luonut tyylilleen uskollisen valtavirrasta poikkeavan vaatemerkin, joka uskaltaa erottua.

Mahtipontinen ja silti elegantti mallisto leikittelee jäljitellessään meren aarteita, ilottelee väreillä ja nerokkailla itse suunniteluilla kankailla. YAT:in vuonna 2002 Helsingissä perustuma vaatemerkki on alusta asti sekä yhdistänyt luovuutta ja laatua että hakenut inspiraatiota luonnosta.







Vaikka 2OR+BYYAT:in mallistot ovat tunnettuja omintakeisista ja harkitusti epäsovinnaisista leikkauksista, ne on kuitenkin tarkoitettu kestäviksi käyttövaatteiksi, joko juhlaan tai arkeen. Merkin vaatteita ja nahkatuotteita myydään 25 maassa ympäri maailman. Vaatteiden lisäksi valikoimaan kuuluu nahkalaukkuja, -vöitä ja -koruja, joissa on nähtävissä myös viimeisteltyä muotokieltä.

Dynaaminen, mutta runollisen herkkä mallisto on virkistävää vaihtelua ja omaperäiset tyyliratkaisut tekivät ainakin minuun vaikutuksen. Erityisesti tykkäsin paljettikankaista, läpikuultavista materiaaleista, runsaista laskostuksista, mahtipontisista printeistä ja yllättävistä yksityiskohdista. Kiehtovaa oli myös se, että osan vaatteiden yksityiskohdista huomasi vasta lähemmän tarkastelun jälkeen.




 Helsingin lippulaivaliikkeet löydät:
Kluuvin ostoskeskuksesta, Yliopistonkatu 6 
ja osoitteesta Eerikinkatu 9

2OR+BYYAT:in nettisivuille pääset tästä.

Kööpenhaminan muotiviikkojen SS15-näytöskuvat 2OR+BYYAT / 
vaatteiden yksityiskohtakuvat bloggaajan

Misorella

4 kommenttia :

  1. On kyllä huippukivoja, ihania värejä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan valloittavia! Näytöskuvista näkee asut niin erilailla kuin henkareissa kuvattuna. Vaatteiden lähempi tarkastelu saa ihastelemaan taas yksityiskohtia. :)

      Poista
  2. Oi mitä ihana kokonaisuuksia! Vau! ITse ihastuin laukkuihin joita heillä oli esillä. Vielä kun osaisi jälleen uuden laukun edes itselleen perustella (saati miehelle...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Laukkuja ei voi olla koskaan liikaa! Usein totean, että joku asu kaipaisi sellaista laukkua, mitä omasta kokoelmasta ei vielä löydy. Joten, kyllä niille laukuille on tilausta! :D Olen kuitenkin tehnyt päätöksen, että panostan laadukkaisiin nahkalaukkuihin sen sijaan, että ostaisin monta, yhden kauden jälkeen hajoavaa, halppislaukkua vuodessa. :) 2OR+BYYAT:in laukut olivat persoonallisia ja kauniita!

      Poista