Jean Paul Gaultier for Lindex

7. lokakuuta 2014



Moni onkin jo varmasti kuullut, mutta en malta olla hehkuttamatta, että Jean-Paul Gaultierin for Lindex -mallisto tulee huomenna myyntiin valikoituihin Lindex-myymälöihin! Omaa nimeään kantavasta muotitalosta tunnettu ranskalainen muotisuunnittelija tunnetaan muotimaailman kauhukakarana, joka on rohkeasti rikkonut rajoja omintakeisella tyylillään poiketen ajan trendeistä ja valtavirrasta.




Monet muistavat myös Madonnan Blonde Ambition -konserttikiertueelle suunnitellut puvut, joiden tötterömuotoiset rintaliivit ovat tämän herran luomuksia. Syksyllä 2014 Lindex viettää synttäreitä, kun takana on 60 vuotta muodin suunnittelua. Juhlavuosi huipentuu Jean Paul Gaultier for Lindex -yhteistyömallistoon, joka pitää sisällään naisten-, lasten- ja alusvaatteita sekä asusteita.



Mallistossa nähdään hieman tyylitellympi versio niistä tötterörintaliiveistäkin! Hienoa on myös se, että Jean Paul Gaultier for Lindex -malliston myyntihinnoista lahjoitetaan 10 % Roosa nauha -rahastoon. Kampanja on kuvattu Pariisissa kesällä 2014 ja sen keulahahmona nähdään ikoninen huippumalli Karen Elson. Itse olen erityisen tykästynyt malliston alusvaatteisiin, kimonoihin, raitaneuleisiin, vetoketjuyksityiskohtiin, kirkkaan punaisiin hameisiin ja housuihin.



“On ollut mahtavaa ja hauskaa luoda Lindexille mallisto sekä samalla tukea rintasyövän vastaista työtä. Suunnittelemani mallisto on pieni Jean Paul Gaultier -vaatekaappi, jossa nähdään tyylilleni tunnusomaisia piirteitä, uudella tavalla tulkittuna. Kuviointina olen käyttänyt klassista merimiesraitaa ja yhdistänyt graafista raitaa suosikkiini, tatuointiprinttiin.” 
 Jean Paul Gaultier

Mallistoa (8.10. alkaen) myyvät Lindex-myymälät löydät täältä.
P.S. Tuotteet tulevat myyntiin Lindexin-verkkokaupassa jo keskiyöllä 7.10.

Kuvat: Lindex

Misorella

2 kommenttia :

  1. Tässä on kyllä kivoja juttuja (noi punaiset nahkabyysat!), mutta ainakin Missonin Lindex-mallistossa oli järjettömän suuret koot, eli netistä ei olisi osunut lähellekään oikeat koot. Vaatisi siis sen, että jaksaa rynnistää heti aamusta paikanpäälle tutkimaan, saas nähdä kuinka huomenna käy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo housut on kyllä niin <3 Toivottavasti löydät jotain kivaa, jos ennätät paikalle. :)

      Poista