Indiedaysin Bloggers Inspiration Day 2014

25. lokakuuta 2014



Wau, mikä päivä! Lauantai-iltapäivä vierähti Indiedaysin järjestämässä bloggaajien ammattitapahtumassa, jossa koolla oli alan ihmisiä ympäri Suomea. Tapahtuma tarjoaa bloggaajille mahdollisuuden verkostoitua toistensa ja yhteistyökumppaneiden kanssa, antaa inspiroivia vinkkejä ja koulutusta.

Oli kiva tavata vanhoja ja uusia tuttuja, vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia bloggaajakollegoiden kanssa. Päivän aikana tapasi myös bloggaajia, joita on itse seurannut ja osa omaa blogiani seuraavista kollegoista sai vihdoin kasvot. Kuvissa kanssani on uusi opiskelukaverini Katja.




Designer loungessa oli paikalla muotibrändien edustajia esittelemässä tuotteitaan. LUMI rakkauteni ei näytä hälvenevän, varsinkin, kun näin tilaisuudessa heidän kenkämallistonsa pysäyttäviä korkoja. Sain mukaan LUMI:m kevään malliston esitteen, joten voin jatkaa haaveilua sen parissa kotoa käsin.

LUMI:n edustaja esitteli myös merkin uudet ihanat tuotteet: Suvi-saippuan, Lumi-kylpysuolan, Koivu-tuoksukynttilä ja Ruska-kylpyöljyn, joista jokainen kuvaa omaa vuodenaikaansa. Kiehtovia tuoksuja! Paikalla olivat myös skedemerkki CTRL:n edustus ja mm. heidän yhteistyössä Vuorelman kanssa suunnittelema rullalautamallisto.

RIIVARI-vaatemerkki oli itselleni uusi tuttavuus, mutta olin heti myyty heidän leikittelevistä printeistään: selkeää grafiikkaa, pelkistettyjä linjoja, hillittyä, mutta räväkkää samaan aikaan.




2OR+BYYAT:in vaatteet pysäyttivät kirjaimellisesti ihailemaan niitä lähempää. Jotenkin niissä oli samaa runsautta ja ajatusta kuin mustassa mekossani, joten ei varmasti mikään yllätys, että ihastuin vaatteisiin.

Erityisesti minua puhutteli runsaskauluksinen takki, jossa marjapuuron, ruskean, valkean ja harmaan seurana oli mustia kolmioita. Olen lukenut aiemmin R/H -brändistä, mutta nyt pääsin ensimmäisen kerran tutustumaan lähemmin heidän kivoihin printteihinsä. Heillä oli valikoimissa myös varsin vinkeitä koruja.




Indiedays oli järjestänyt päivään myös erilaisia työpajoja: asukuva-, ruokakuvaus- ja style a room -workshopit, joissa annettiin käytännönvinkkejä aihekohtaiseen valokuvaukseen. Luentotilassa kuultiin neuvoja mm. kuvankäsittelyyn ja keskusteltiin bloggaamisesta.

Työpajojen yhteydessä kävin tutustumassa Olympuksen kameroihin, jonka jälkeen jään yhä enemmän kaipaamaan kunnon kameraa bloggaajan työvälineeksi. Tilaisuudessa oli välitön tunnelma, iloinen puheensorina ja Ravintola Sipulin Talvipuutarha tarjosi kauniit puitteet tapahtumalle.

Päivä piti sisällään kivoja kohtaamisia, hyvää juomaa, spontaanisti juttelemaan tulevia kollegoita, asukuvia, inspiraatiota, hyväksi todettuja vinkkejä ja verkostoitumista. Näillä matkaeväillä on taas hyvä jatkaa matkaa blogilandiassa!




Snow White -mekko Ioanna Kourbela AW14 (saatu)
Laukku LUMI

Misorella

10 kommenttia :

  1. Ihana, ihana mekko! Ja ihanat naiset! Katja ja Maiju ovat molemmat oikeita väri-ilottelijoita!
    Tuolla pitin minunkin oleman - ja vielä gaalassakin, mutta ensi torstaille tuleva jalkaleikkaus esti suunnitelmat - en uskaltanut riskeerata sitä flunssan ja jalkarakkojen pelossa;)
    Olet kyllä noissa kuvissa herkän kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin rakastuin tähän mekkoon heti, kun sitä sovitin. Maiju ja Katja ovat kyllä yhtä iloisia ja positiivisia kuin värivalintansakin. :) Harmi, että et päässyt paikalle, olisi ollut niin kiva tavata! Parempi ottaa kuitenkin varman päälle. Tsemppiä ensi viikkoon! <3

      Poista
    2. Voi hyvänen aika miten kivasti sanottu, kiitos molemmille. <3

      Poista
  2. Oli ilo tutustua ja tavata! Tuo mekko on niin kaunis, sopii kantajalleen todella hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös! :) On todella mukava tavata toisia bloggaajia ihan kasvotusten, sen jälkeen on kivempi moikkailla täällä blogilandiassakin. ;) Kiva, kuulla, että mekko toimii, minäkin tykkään! <3

      Poista
  3. Mekko on ihana! Eilen oli mahtava päivä, kivaa kun nähtiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! Oli kiva nähdä! Marraskuussa sitten taas viimeistään! :)

      Poista
  4. Oli oikein kiva tutustua :)

    VastaaPoista
  5. Kuin myös, lisäksi on aina mukava löytää uutta luettavaa! :) Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista