Ravintola Story

13. syyskuuta 2014



Perjantaina tiemme vei opiskelukavereiden kanssa Helsingin Vanhaan Kauppahalliin, josta löytyi monen suusta kehuttu ravintola Story. Puskaradion viesti, ei pettänyt tälläkään kertaa. Isojen ikkunoiden valaisema ruokapaikka tarjosi maittavan lounaan, jossa hintalaatusuhde oli varsin kohdillaan.

Joskus tekee hyvää seikkailla muuallakin kuin keskustan ravintoloissa, sillä silloin voi löytää tällaisia arjen piristäjiä yllättävistä paikoista. Jatkuva asiakasvirta kertoi omaa tarinaansa paikan suosiosta. Tänne haluan suunnata ehdottomasti toistekin syömään, plussaa oli nimittäin myös se, että lounaslistassa oli hyvin huomioitu erityisruokavaliot.

Tällä kertaa lautaseltani löytyi kurpitsarisottoa, joka oli varsin hyvää. Oli kiva huomata, että koulun lounashetki kokosi porukan saman kiinnostuksen äärellä olevia ihmisiä yhteen ja viihtyisä ruokahetki tarjosi samalla mahdollisuuden tutustua toisiin hieman lisää luokkahuoneen ulkopuolella.




Misorella

4 kommenttia :

  1. Me oltiin tylsästi salaatilla Kauppahallissa, olisin kyllä halunnut testata tämän Storyn. Ehdottomasti ensi kerralla, lähdetkö mun kanssa perjantailounaalle? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaatti ei ole koskaan huono vaihtoehto. ;) Mennään ihmeessä seuraavalla kerralla! :)

      Poista
    2. Se oli niin peruskauraa, että olis kivaa testata muuta. Hyvä homma, sit mennään! :)

      Poista
    3. No sitten, on hyvä syy testata tätä! :)

      Poista