Kun juoksu ei kulje

21. syyskuuta 2014



Aina ei suksi luista tai tässä tapauksessa juoksu kulje. Asioita voisi kaunistella omaksi edukseen, mutta mennään totuudella ja faktoilla. On se tämänkin juntin uskottava, että puolikkaan reitille ei ole asiaa ilman kunnon treeniä. Ei sillä, että en olisi etukäteen sitä tiennyt, mutta jotenkin sitä uskottelee itselleen ratsastavansa entisten suoritusten voimin (kuvissa ennen lähtöä nauratti vielä).

Suureen ääneen uhottu kesätreenaaminen, kun jäi alkumetreilleen, silloin ei voi myöskään odottaa suuria kisapäivänä. Sää oli toki upean aurinkoinen ja Espoo Rantamaratonin maisemat hienot rantaosuuksilla, joten puitteet olivat kunnossa.

Tankattu oli kuluneella viikolla, varusteet oli mietitty viimeisen päälle ja mukana oli oma tankkausurheilujuoma, kun varsinainen huoltopisteillä tarjottu kisajuoma ei sopinut soijan takia itselleni. Vettä tuli tankattua oman juoman kaveriksi huoltopisteillä ja naposteltua suolakurkkupaloja.

Ensimmäiset 11 km menivät ihan helposti, mutta loppu 10 km olivatkin sitten varsinaista tahkoamista. Silloin loppui kunto ja jalat alkoivat tuntua raskaalta. Kilometri kilometriä tuntui karseammalta ja loppu kilometrit hölkättiin juoksun sijasta.

Psyykkasin itseäni suomalaisella perkele-sisulla eteenpäin, päätin, että en kävele, maaliin mennään vaikka takaperin juosten. Hoin itselleni, että nosta sitä jalkaa, enää niin ja niin monta kilometirä, olet jo tänne asti juossut, enää ei voi luovuttaa tai kävellä.

Jollain tapaa sitä halusi katsoa miten oma pää kestää, kun voimat uupuivat, jalat oikuttelivat ja usko meinasi loppua. Kestihän se, pää nimittäin. Monet ystävät sanoivat juoksun jälkeen tai illan viesteissä, että olen varsinainen sissi. Itse totean, että hullu mikä hullu, onneksi selvisin hengissä maaliin.

Ilta menikin sitten huonosti voiden, nestetasapainon palauttaminen otti oman aikansa ja vei hetken, että ruoka viihtyi mahassa. Tänään tietää juosseensa, täytyy varovasti venytellä, pyöritellä palloa jalkapohjan alla ja rullailla pilatesrullalla.

Kai se on ihmisen todettava kantapään kautta, että tietyt asiat voisi tehdä toisin. Tämänkertaista aikaa ei pahemmin kehtaa huudella, tavoitteena, kun oli puolenvälin jälkeen vain maaliviiva.

Jotain iloista tähän loppuun, erityisen ylpeä olen kanssajuoksijoistani. Toinen tsemppasi maaliin orastavasta flunssasta huolimatta ja toinen osallistui elvytykseen reitin varrella ja juoksi silti tähän asti parhaan puolikasaikansa. Olen ylpeä teistä naiset!

Misorella

4 kommenttia :

  1. Sisunainen! 21+ kilsaa on kaksikymmentäyksi kilsaa vaikka sen kävelisi (enkä sitäkään hevillä lähtisi tekemään), joten rispektii reitin suorittamisesta, ajasta viis! 👍👍👍
    Ensi vuoteen enemmän reeniä, serkku reeniä! 😊
    Ja muuten, enemmän yhteisiä juoksumetrejä nyt, kun löydettiin hyvä juoksureitti!
    t: Serkku

    VastaaPoista
  2. Kyllä, treeni se on mikä kannattaa! ;) Laitan sulle viestiä vuoroista, niin katotaan seuraavaa lenkkikertaa. :) Rääkistä huolimatta juoksuinnostus heräsi taas uudelleen!

    VastaaPoista
  3. Uuh, vaikka liikuntaa rakastankin, juoksu on se mikä tökkii. Hieno suoritus, mua alkoi hapottaa pelkkä lukeminen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Kiitos! Maanantaina oli jo jalat ihan kondiksessa, joten yllättävän helposti toivuin kuitenkin, vaikka se puolikkaan ilta ei niin hehkeä ollutkaan. ;)

      Poista