Syyshyve - ruokaa rakkaudella

13. elokuuta 2014



Voimat vievä flunssa on koetellut alku viikon, mutta alan pikkuhiljaa selättämään mokoman kutsumattoman vieraan. Toi se kuitenkin jotain hyvääkin tullessaan, nimittäin aikaa selailla pinoksi kertyneitä lukemattomia muoti- ja sisustuslehtiä, rauhan lukea inspiroivia blogeja ja itselleni hetken ideoida joka syksyistä omenapaistosta asteen verran tuunatummaksi. Joten tällainen siitä sitten lopulta tuli. Meillä ainakin upposi parempiin suihin alta aikayksikön.




Syyshyve elokuun pimenevien iltojen lohduksi

 2 vihreää omppua
200 g vadelmia
6 kivetöntä kuivattua pehmeää taatelia
35 g pekaanipähkinöitä
1 rkl hunajaa

Pilko pestyt omenat lohkoiksi sekä ripottele päälle marjat että murskatut pähkinät. Viipaloi taatelit pieneksi ja mausta koko komeus lopuksi hunajalla. Mikäli mielit makeampaa herkkua, voi makeuttajien määrää lisätä halutessaan. Taatelit, kun karemellisoituvat uunissa varsinaisiksi karkeiksi. Paista 25-30 minuutin ajan 225 asteisessa uunissa, jolloin jää hyvin aikaa valmistaa lisuke.

2 dl turkkilaista jogurttia
liraus limemehua
1 limen raastettu kuori
1 tl vaniljasokeria
3 tl kookoshiutaleita

Pese lime ja raasta kuori jogurtin sekaan, lisää muut mausteet, sekoita ja laita vetäytymään jääkaappiin uuniherkun valmistumisen ajaksi. Tarjoile lämmin paistos raikkaan lisukkeen kera, seuraksi sopii elokuun viileneviin iltoihin kuppi hyvää kahvia tai täyteläistä teetä.



Misorella

2 kommenttia :

  1. Oi nam, kuinka herkullisen väristä herkkua. Täytyy kyllä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpeää ja makeaa vuorotellen, hyvässä tasapainossa. ;)

      Poista