My very own Bugs - Minna Parikka feat Jani Leinonen

18. kesäkuuta 2014



Amos Andersonin taidemuseossa vuoden 2012 elo-marraskuussa nähdyssä Boutique-näyttelyssä oli teemana Where Art Meets Fashion. Näyttely muistutti taiteen tavarataloa eri kerroksiin sijoitettujen osastojen ansioista.

Muotia ja taidetta yhdistävässä laajassa poikkitaiteellisessa näyttelyssä esittäytyi viisi taitelijaparia, joissa jokaisessa oli mukana muotisuunnittelija ja kuvataiteilija. Yksi näistä parivaljakoista oli Minna Parikka ja Jani Leinonen, jotka loivat yhteistyössä oman ainutkertaisen taideteoksensa. Miten tämä näyttely sitten liittyy kesään 2014?

Onnenkantamoisten ansiosta allekirjoittaneelle siunautui tilaisuus saada näyttelyn kenkäihanuudet kuvauslainaan. Yhteistyön hedelmiä löytyy kolme eri kenkämallia, joista jokaisesta valmistettiin 25 kappaleen erä.

Parikan kenkätaikuruus ja Leinosen taiteellinen loppusilaus ovat luoneet malliston, joka saa hymyn huulille ja jokaisen kenkiä rakastavan huokaisemaan ihastuksesta. Core Meltdownin huikeat korot saavat myös naisen kuin naisen tuntemaan itsensä leikkisäksi jumalattareksi.




They´re grrr -remmikorkkarit jalassa tuntee omistavansa koko kaupungin. Itsevarmuus nousee kohisten, mitä korkeammat korkopiikit päkiöitä lennättävät. Todellinen kenkävallankumous, joka saa kaikki muut korkokengät häpeämään nurkassa omaa tavallisuuttaan.

Kolmikon värikkäimmät yksilöt ratsastavat väriaallolla printtikangasta unohtamatta, luoden illuusion vauhdikkaasta askelluksesta. Kyllä näillä kelpaa äristä Helsinkiä maailmankartalle askel kerrallaan!




Entä mikä sitten on oma suosikkini triosta? Supersuloiset Bugsit veivät tämän korkeisiin korkoihin rakastuneen sydämen pahemman kerran. Niin syvä oli hullaantuminen, että saattoi käydä niin, että nämä söpöläiset sulostuttavat olemassaolollaan sääriäni jatkossakin. Joskus käy niin, että (Parikka)unelmat käyvät toteen silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Joskus täytyy myös olla hieman turhamainen ja lunastaa itselleen onnea yhden uuden korkokenkäparin verran, korvineen kaikkineen. Niin ja kuten kaikista taideteoksista, kenkienkin pohjista löytyvät tekijöiden nimikirjoitukset, joten tämähän on suoranainen sijoitus taiteeseen.




Kuvat Minna Lehtimäki - Kiitos! ❤

Misorella

2 kommenttia :

  1. En tiedä olenko kadempi noista ihanista korkkareista vai säihkysääristäsi! Tai tiedän! Noista sääristä, tässä kohtaa mulle on ammennettu geenipoolista pienemmällä kauhalla. Pirkkotädin sääret periytyivät vain sulle. 😃
    t: töpö-Serkku
    p.s. niin namuja nuo parikat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpäs nyt, mulla on kaunis serkku, joka näyttää aina upealta koroissa! <3

      Poista