Taivaan iltajuhlat - mietteitä auringonlaskun aikaan

6. toukokuuta 2014



Oletteko koskaan ajatelleen, että jokaisen auringonlaskun jälkeen jokainen meistä voi kasvaa ihmisenä? Se ei varmasti tapahdu yhdessä yössä, tarvitaan tahdonvoimaa, tavoitteita ja liikkeelle laittavia voimia.

Jokaisen 365 mailleen painumisen syklin jälkeen jokainen kuitenkin herää vuoden vanhempana, kokemuksia rikkaampana, onnen ja surun, toivon ja epätoivon kasvattamana koittavaan aamuun. Koen, että valonlähteen taivaalta laskeutuminen symbolisoi uuden alkua, sarastus tunteja myöhemmin on vain loppufanfaari sille.

Valon hiipuminen, punertuva taivaanranta, viimeiset säteet ja taivaan iltajuhla ovat kuin suudelma, joka viipyy huulilla. Kokiessaan sen uudestaan se herättää muistijälkiä, jotka ovat kuin ohutta seittiä, verhoten ja tempaisten mukaansa tiettyyn vuodenaikaan, aikakauteen ja paikkaan.




Ilta on myös luopumista, sitä hyvästelee mielessään päivän tapahtumat ja taltioi niistä rikkaimmat muistojen arkistoihin. Talteen sielunsopukoihin, mistä tietty musiikki, tuoksut tai tapahtumaketjut nostavat ne yhä uudelleen käsin kosketeltaviksi muistokuviksi. Sellaisiksi jotka yllättävät ja nipistävät suloisesti vatsan pohjasta.

On myös päiviä, joiden toivoisi päättyvän nopeammin, mitä Nukkumatti ennättää kiirehtiä paikalle. Ne ovat juuri niitä pimeyteen päättyviä päiviä, joita osaa katsoa vasta jälkikäteen, välttämättöminä uhrauksina, erehdyksinä tai epäonnistumisina matkalla kohti jotain suurempaa kokonaiskuvaa, josta tulee eheä juuri niiden ansiosta.

Pienenä ajattelin, että aurinko nukkuu yön sylissä ja aamu herättää sen suuraavana päivänä valaisemaan meitä. Se sama pikkutyttö pysähtyy vielä nykyäänkin iltaisilla juoksulenkeillään toivottamaan hehkuvalle ystävälleen hyvää yötä. Joskus tahallinen naiivius kuulostaa hienommalta kuin tieteellinen totuus.

Viimeisen viikon aikana saapuva ilta on tuonut muutaman lähimmäiseni arkeen uusia mahdollisuuksia, puhdistavia tuulia ja reitin etsimistä koettelemusten kautta eheämpään huomiseen. Yöllä on parantava vaikutus, se nollaa vaikeat tilanteet, eheyttää ja voimauttaa, jotta jaksamme kantaa toisiamme, tulla vastaan tai edes puolitiehen.




Kaikilla tarinoilla ei kuitenkaan ole aina onnellista loppua. Yhden opiskeluaikaisen toverini matka päättyi päivään, jolle ei koskaan koittanut seuraavaa aamua. Hänen muistonsa on lämmin ja säilyy kirkkaana minun ja monien muiden sydämissä. Elämä ei ole aina oikeudenmukaista ja kovinkaan taistelu ei tuo ansaittua voittoa.

Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, millaisena se nousee ja milloin elämän liekki hiipuu. Jokainen auringonlasku on merkki siitä, että älä jätä mitään sellaista ihmissuhteissa huomiseen, minkä voit tehdä jo tänään. Auringonlaskuissa on onneksi myös sisään kirjoitettuna toivo, kuiskaus siitä, että elämä jatkuu vaikeidenkin aikojen jälkeen.



Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti