Kun tunnetilat heittelevät tarvitaan turvapaikka

28. huhtikuuta 2014



Viime viikko tuntui vuoden pituiselta hamsterinpyörältä, kun tunnetilat vilahtelevat rosvosektorilta jättipotteihin. Matkaseurana väsymys ja harmitus asioille, joille ei löydy suoria vastauksia tai selkeitä suunnistusohjeita.

Sama vanha veisu. Kaikki päällisin puolin hyvin, mutta silti neuvottoman hukassa sen suhteen mitä isona haluaisi olla, mitä tavoittelisi, minkä pyrkimysten takia ryhdistäytyisi ja mihin panostaisi. Turhautumista siitä, että ei osaa elää vain hetkessä, vaikka niin luulikin. Vihainen itselleen siitä, että pitäisi tietää, voidakseen olla tässä ja nyt, mitä seuraavan oven takaa löytyy.

Ihmissuhteiden kanto vahvana läsnä, ymmärtäen ja voimavarana, jota ilman maailma kolhisi likaa silloin, kun on haavoittuvimmillaan. Lieventävänä asian haarana arjen muut tärkeät asiat, jotka luovat harmoniaa kaaoksen keskelle.

Kaikki periaatteessa hyvin, mutta silti tunne siitä, että ei löydä paikkaansa, on vain väärässä kohteessa väärään aikaan. Tunne siitä, että palaa aina lähtöruutuun, samoilla matkaeväillä kuin lähtiessään. Olo siitä, että tyytyy johonkin sen sijaan, että nauttisi kokemastaan, ottaisi hetken vain elämänvaiheena, joka kouluttaa ja kasvattaa.

Palo siitä, että haluaisi olla jossain erityinen, taitava, rakentaa sen ympärille arjen ja toimeentulon, sopivasti vuorotellen. Ympärillä kysymysmerkkejä joista puuttuu kysymykset saati vastaukset. Oman identiteetin kartoitusta, olemalla kuitenkin liian lähellä nähdäkseen.

Paljon pieniä oivalluksia, jotka auttavat eteenpäin, mutta eivät aukaise suurimpia solmuja. Sammumatonta kunnianhimoa ilman kohdetta, jolle sitä juottaisi ja mistä sitä ammentaisi. Samaan aikaan sietämättömän onnellinen ja onneton, onneksi kuitenkin eri syistä.

Joku saattaisi todeta tähän, kirjoittajan käyvän läpi kolmenkympin kriisiä. Siinä asia, johon en osaa ottaa kantaa. Kai senkin tietää vasta jälkikäteen, kauempaa tilannetta jälkikäteen arvioiden voi tunnistaa syyllisen tunnistusrivistä omaan tunneskaalaansa.

Tiedän, että vastauksia ei voi etsiä kukaan muu kuin minä itse. Ehkä tässä tapauksessa vastaus pitää löytää osatakseen kysyä. Kenties pitäisi vain malttaa ja katsoa mitä nurkan takana odottaa. Voisin toki olla kirjoittamatta siitä, miltä elämänmeno ajoittain tuntuu, mutta toisaalta, silloin loisin kuvaa joka on päälle liimattu.

Joku saattaa ajatella, että näihin aatoksiin olisi syytä palata toistamisen sijaan vasta sitten, kun on jotain uutta kerrottavaa. Teen tämän sillä en ole täydellinen, joskus pilke silmäkulmassa hämärtyy ja iloisuus vaihtuu mökötykseen. Mörökölliys on kavala olotila, jolle mikään lääke ei ensi yrittämällä maistu.

Näissä tunnelmissa, huomasin, että lämpö ja rauhallinen juoksulenkki toivat sellaista helpotusta, jota kireän kiukkuinen olotila vaati purkautuakseen. Mikään ei ratkennut lenkin aikana, mutta sen jälkeen oli kuitenkin helpompi hengittää.

Aivojen tuuletus, kirjaimellisesti, auttaa toisinaan. Totesin löytäneeni myös Helsingistä oman turvapaikkani, kun maailman(i) myllertää. Lahdessa se oli satama ja Ankkurin rannat Vesijärven syleilyssä, täällä siksi on muodostunut Seurasaari.

Siltaa ylittäessä sitä ikään kuin jättää huolet odottamaan lenkkeilijää paluumatkalta ja hyvällä tuurilla osa niistä on lenkin aikana eksynyt omille teilleen.

Misorella

Muistan kirkkauden - Jenni Vartiainen @ Virgin Oil

26. huhtikuuta 2014



Perjantai-ilta oli mallillaan, kun tytöt sipaisivat huulille punaa, skoolasivat lasilliset kuplivaa ja vaihtoivat ajatuksia naiseudesta. Keskiyöllä seuraan liittyi yksi valovoimainen artisti, usein lavalla koettu, mutta joka ikinen kerta uudelleen yleisönsä valloittanut.

Huomaan kasvaneeni hänen biisiensä kanssa ja niiden rinnalla. Joka ikinen keikka auttaa löytämään uusia merkityksiä rakkaista sanoituksista ja myös omat elämäntilanteet liikkuvat, murtuvat ja eheytyvät ajassa antaen uusia omakohtaisia samaistumisnäkökulmia lyriikkaan. 

Parasta on kuitenkin kokea yhdessä, halata sitä jonka poskella vierii kyynel, hymyillä onnensävelistä, tanssia ja kuitata ikävävelkaa ystäviin hieman lyhyemmäksi. Lupaan, muistan tämän kirkkauden vielä pitkään. Kaunista sunnuntaita!

Misorella

Kevät jolloin en vieläkään kasvanut aikuiseksi

25. huhtikuuta 2014



Jos ei jostain, niin näistä tulee hyvä mieli. Pikkutyttö ja aikuinen nainen minussa leikkivät ajatuksen tasolla hippaa keskenään. Ainoat edustuskelpoiset aurinkolasini sanoivat itsensä irti pari viikkoa sitten, joten nyt oli sopiva aika kotiuttaa parit uudet yksilöt kotiin.




Jo loppui silmien siristely, kun heittäydyin vallan villiksi valitessani mustan seuralaiseksi jotain vaalean viehkeää ja peilaavaa. Talven tumma asustevarustelu sai myös kertaheitolla kyytiä, kun näin värikkäät sukat ja hiuslenkit.

Suuret silmät tuijottivat ohi kulkiessani turkoosista parista ja koiruus hihkaisi viikset väpättäen, että kodittomille eläimille täytyy tarjota koti. Niin siinä sitten kävi, että kaverukset muuttivat vaatekaappiini.

Viimeinen naula ostopäätöksen sinetöintiin, kun löysin pakkauksesta nuo kissanviikset. Nyt täytyy vain muistaa ulkoiluttaa näitä säännöllisin väliajoin, niin tehdään hyvässä kodissa. ;)

Asusteet H&M

Misorella

Se kuuluisa kevätväsymys

24. huhtikuuta 2014



Näin se on, että jopa valon lapsikin on shokissa lisääntyneestä lämmöstä ja valonmäärästä. Tuntuu, että ei pysy perässä vuorokausirytmissä, väsyttäisi joka hetki viisareiden juostessa kellotaululla. On tainnut se kuuluisa kevätväsymys saapua kyläreissulle, kutsumatta tietenkin. Onhan se jo melkein noloa iänkaikkisen kesäkaipuuhehkutuksen jälkeen.

Mieli pyörittelee hullunkurisia tuntemuksia siitä, miten jaksaa paremmin, kun on valoisampaan, mutta kuitenkaan ei meinaa löytyä voimia tsempata arjessa. Tuntuu siltä, että haluisi uinua kuukauden, käpertyä peiton alle ja kääntää maailmalle kylkeä. Kai se on luotettava siihen, että ihana kirkkaus kääntyy lopulta voimavaraksi.

Sitä tuntee vain olonsa melkein petetyksi, kun kevät lamauttaa eikä voimauta kaivatun auringon läsnäololla. Eilen tyydyin kuitenkin vain nostamaan jalat ylös työpäivän jälkeen ja palkitsin itseni viinillä, joka oli vielä punaista. Kesään, kun kuuluu juoman valkoinen serkku. ;)

Misorella

Elämä raiteillaan ja 10 itselleni tärkeintä biisiä

21. huhtikuuta 2014



Viiden päivän lepo on tehnyt tehtävänsä ja sitä jaksaa lähteä huomenaamulla leuka pystyssä kohti viikon haasteita. Viime päivät ovat muistuttaneet kuinka hyvää mieltä tuovia rakkaat ihmiset omassa arjessa ovat. Viisasta serkkuani mukaillen, juhlaa on tärkeä viettää tärkeiden ihmisten kanssa, sillä juuri heidän takiaan se tuntuu siltä.

Ilmassa leijuu edelleen kesää kohti taivallettaessa pari kiperää kysymysmerkkiä, mutta keräilen tällä hetkellä mieluummin taivaanrannasta keveämpiä huutomerkkejä elämäniloisten huudahdusten perään.

Yksi näistä arvuuttelumerkeistä on kuitenkin kääntymässä ilahduttavasti tämän vuoden suurimmaksi huutomerkiksi. Se herättää minussa tunteen siitä, että moni asia on aika lailla raiteillaan, tiedän missä vaunussa istun ja kuka kanssani matkustaa, vaikka matkalipuissa ei määränpäätä lukisikaan.

Facen puolella on kiertänyt haaste, jossa pyydetään listaamaan statukseen 10 biisiä, jotka ovat jollain tavalla koskettaneet kuulijaansa. Tartuin tilaisuuteen ystävän haastamana henkilökohtaisessa tilissäni ja ajattelin laittaa samalla hyvän kiertämään täälläkin.

Tehtävä ei ollut helppo ihmislapselle, joka tarttuu hetkeen musiikin kautta, peilaa niihin tunteitaan, rakastuu sanoituksiin ja humaltuu sävelistä. Huomasin yllättäen myös yhden jännän asian. Olen vuosien varrella käsitellyt eri elämäntilanteita juuri sillä hetkellä lohduttaneiden tai innostaneiden biisien voimin. 

Nyt, kun olen onnellinen tavalla, jolla en ole tainnut ennen olla, en ole tarvinnut sitten viime syksyn turvakappaleita. Olen vain keskittynyt oman elämäni soundtrackin sointiin ja surffannut ohessa huoletta musiikkiaallokossa kappaleesta toiseen.

Kuulostaa kenties hassulta, mutta tämä oli kuitenkin itselleni ilahduttava oivallus omasta itsestäni. Jännittävää tästä tekee se, vaikka seikkailen tarinassa, jolla ei ole yllättäen tunnusbiisiä, juuri se tekee minulle turvallisen ja hyvän olon.

Ei tarvita ulkopuolisia säveliä ja sanoituksia, kun sisäinen sointi ja lyriikka on kohdillaan. Palatakseni aiheeseen, kymmenikkö voisi saada jossakin toisessa tilanteessa eri kasvot. Nyt mennään kuitenkin vanhoilla rakkailla, jotka ovat kuljettaneet minut tähän hetkeen: 

Florence and the Machine: No Light, no Light
Slipknot: Snuff
Sentenced: Killing Me Killing You
Lana Del Rey: Summertime Sadness
Alice In Chains: Down In A Hole
Editors: Honesty
Jenni Vartiainen: Duran Duran
Placebo: Running Up That Hill
Chisu: Minä ja mun pää
Radiohead: Lotus Flower

P.S. Musiikkivideoihin pääsee klikkaamalla esittäjiä.
Iloa viikkoonne! :)

Misorella

Pääsiäisen ja kevään väriloistoa

20. huhtikuuta 2014



Viikonloppu tallensi muistoihin taas pieniä suuria iloja. Äidin salaattibufeen ja lapsuudesta tutut pääsiäiskoristeet. Pihalla maasta aurinkoa tervehtimään nousseet kauniin keltaiset krookukset, jotka olivat kuin viesti lähestyvältä kesältä.

Ajatus siitä löysikö kevät minut ensin vai minä sen. Äidin koristeellisen puumunakokoelma, joka on karttunut vuosien varrella matkatuliaisista ja hänen omista löydöistään. Hiirenkorville maljakossa puhjenneet oksat ja vaasin takaa kurkistelevan karvanaaman, tietysti ylimmän tarkastajan tehtävissään :)




Pääsiäisen hauskimpana ideana serkun värittämät Mignon-munat, jotka olivat kaikessa hienoudessaan kiva yllätys mökille saapuneille saajilleen. Viikonlopun viettäjiä ilahduttamassa olleet kukkaloisto ja oksilla ja kattauksessa löytäjäänsä odottavat pääsiäispuput.

Keittiöstä leijailevat herkulliset tuoksut, jotka houkuttelivat ruokailijoita koolle. Satiinilakanat, joissa puolestaan nähtiin Ruususen unia maaseudun rauhassa. Mielessä ympärilläni olleet onnelliset kasvot ja lämmin tunne omassa sydämessä.




Takana siis ihana viikonloppu sekä äidin hoivassa että maaseutumökkeilyn merkeissä. Kaiken kruunasi vielä perjantainen tyttöjenilta hyvän leffan merkeissä. Uskon, että näiden voimalla jaksaa taas ahertaa arjessa. 

Toivotan hyvää alkavaa viikkoa teillekin kamut! :)

Misorella

Nyt se alkoi - loma

17. huhtikuuta 2014



Viikonlopun pyhät ja oivallisiin väleihin osuneet vapaat piristävät hektistä kevättäni viiden päivän miniloman merkeissä. Tervetullut nollaus ei olisi voinut alkaa paremmin kuin se starttasi eilen työpäivän jälkeen samppanjan, macaron-leivosten ja nauruntäyteisestä seurueesta koostuvan trion parrasvaloissa. Ensimmäisen vapaapäivän aamuna sai nukkua pitkään, herkutella kiireettömän aamupalan ja hyvän kahvin tummanpehmeästä lämmöstä.




Nyt on vapaat polkaistu hyvillä mielin käyntiin! 
Palataan murut!

Misorella

Pienistä, hyvän fiiliksen, paloista muodostunut vapaapäivä



Tiedättekö tunteen, kun elämä hymyilee ilman mitään sen erikoisempaa syytä? Kevätaurinko lämmittää, valo tanssii verannan koriste-esineissä ja Pelargoniat valmistelevat uutta kukoistuskauttaan. Hymyilyttää.

Vaatetukseen eksyy pelkän mustan sijasta punaista, ihan huomaamatta. Ajatuksia samoilla linjoilla. Leivontaa, joka ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä, herkkua, joka vie silti kielen. Näistä oli tehty eilinen, pienistä paloista, joista syntyi yksi suuri tunne.




P.S. Espanjalaisen mantelikakun reseptin löydät täältä
Niin ja kiitos ystävälle, kun lahjoitit punaiset farkut uuteen kotiin. :)

Hyviä pääsiäisen pyhiä! :) 

Misorella

Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks

14. huhtikuuta 2014



Palmusunnuntaina soluttauduin pääsiäisvalmisteluihin, kattilandiaan, lapsuuden kotiin. Pinja keräsi voimia alkavan viikon pitkiä pyhävapaita varten ja tarkkaili toisella silmällä, mitä kummaa talossa tapahtui. Äiti oli elementissään koristeluiden kanssa ja ilahtui kanssani tutuista pienistä virpojavieraista.

Kummin muru, neiti noita, ja hänen mainio isoveljensä, valkoinen kissa, lunastivat reippaasti virvonnan jälkeisen suklaapalkkansa. Käyntikohdetta ilahduttamaan jäivät puolestaan herkän pastelliset pajunkissaoksat somine koristeineen. Mieluisten kyläilijöiden jälkeen jäi lämmin tunne sydämeen, mutta myös haikeus siitä ettei voi olla kahdessa kaupungissa samaan aikaan. 



Misorella

Kevään iloja: valaistuvat illat ja keittiön vihreät tankoparsakaunottaret

11. huhtikuuta 2014



Kevään klassikkoklisee, valoisat alkuillat, lämmittää kummasti kesää kohti toiveikkaasti vaeltavan sielunmaailmaa. Sininen mielikuva pelastaa jopa sateisen perjantain ja antaa viitteitä tulevista illoista, joita valonlapsi palvoo koko pienellä sydämellään. Toiselle sijalle pääsevät kulinaristiset nautinnot, kun keittiössä on muutamaan otteeseen vieraillut raikkaan vihreät tankoparsat varsin hyvässä lisukeseurassa.

Vihreiltä kaunottarilta katkotaan pesun jälkeen kovettuneet päät pois ja kietaistaan raitapaita päälle. Herkuttelijoilla lähti homma ihan lapasesta, kun pekonin syliin eksyi vielä Mustaleima-juustoviipale makua antamaan. Näille kaunottarille näytetään 250 asteista uunia 10-15 minuuttia joko vuokaan tai pellille pedattuna. Ihan perusohjeella mennään, mutta on oikein oiva lisuke illalliselle ja kaiken lisäksi syntisen hyvää!



Kevätterkuin,
Misorella

Hukassa läsnäolon virrassa olematta silti läsnä itselleni

8. huhtikuuta 2014



Harmaamusta ulkoasultaan, mutta ei järkkymättömän mustavalkoinen mieleltään. Siinäpä ajattelemista. Väsynyt mieli kaipaa yön kehtoon lepoon eheytymään. Värit saavat odottaa lämpimämpiä säätiloja, kun huhtikuu saa vetämään asenneteepparin päälle ja verhoamaan paljaat käsivarret neulostakin lämpöön.

Kevät leikkii hippaa väistyvän talven kanssa auringon toimiessa vähemmän puolueettomana erotuomarina. Vesilätäköistä voi nähdä kuvajaisensa, sumeana, mutta tunnistettavana, jos vain malttaa pysähtyä ja katsoa.

Onnellinen, mutta silti jotenkin haikea, tunnemittarin välitila, jolle ei löydy sanoja. Kaipuu johonkin, mitä varten ei ole kirjoitettu karttaa, jolla suunnistaa. Ärtynyt, mutta silti hereillä koko sydämestään. Malttamaton ja kiireinen, mutta kuitenkin vailla selkeää määränpäätä. 

Läsnä, mutta silti jo seuraavassa hetkessä sen sijaan, että ottaisi irti kaiken tästä ja nyt. Takaraivossa kajahtavat sanat "pitäisi" ja "täytyy tehdä". Some vetää samanaikaisesti puoleensa kuin magneetti, jolle ei kykene olemaan immuuni. 

Illan kävelylenkillä oivalsin asian, jonka tuntui ihmeelliseltä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tunsin näkeväni kirkkaasti, kirkkaammin kuin aikoihin. Ajatus oli odottanut, vihjaillut satunnaisesti olemassaolostaan, jotta löytäisin sen, kun sitä kipeimmin kaipaisin.

Ellemme laske öitä, en muista koska olisin viimeksi vain ollut tekemättä ja suorittamatta jotakin. En tavoita hetkeä koska olisin ollut hiljaa, rauhassa, tunnustellen, ympäristöä havainnoiden ja vain itseäni kuunnellen. Arjesta on tullut suorittamista, joka omalta osaltaan saattaa antaa vääriä suunnistuskoordinaatteja Nukkumatille.

Kauppareissulta kotiin kulkiessani, huomasin, että olen siinä, ilman puhelinta, tietokonetta, kommunikointia, kirjaa, to do -listaa, työasioita tai korvissa pauhaavaa musiikkia. Hetki tuntui maagiselta. Niinkin arkinen tapahtuma kuin ostosten jälkeinen kotimatka sai itselleen hyvänolon leiman, jota en ollut edes muistanut kaivata.




Se sai minut ymmärtämään, että olen hukannut itseni läsnäolon virtaa olematta silti läsnä itselleni. Ajatus ei tuntunut hyvältä, tuntui oikeastaan aika pelottavalta saada itsensä kiinni, suoraan rysän päältä.

 Olen huomannut monta kertaa, että mitään tekemättä oleminen on ollut koettelemus, en ole meinannut malttaa nauttia esimerkiksi kylpyhetkestä, vaan kaivannut heti jonnekin toisaalle. Ihan kuin suorittamisesta olisi muodostunut itseisarvo ja huomaamattani olisin teljennyt itseni selliin, jossa ei ole seiniä, mutta ei myöskään ulko-ovea.

En ole ennen tätä iltaa oivaltanut kuinka syviin vesiin tämä rauhoittumisen tiedostamaton karttelu on päässyt. Virikkeiden armeija on miehittänyt alitajuntani ja ne kaipaavat jatkuvasti uusia valloituskohteita usuttaen minut taistelukentälle sokeana ilman tietoa rauhasta.

Kenties olisi aika alkaa vierottamaan itseään osittain puhelimen ihmeellisestä koukuttavasta maailmasta, juosta joskus juoksulenkki luontoa kuunnellen, venytellä hiljaisuudessa, istahtaa julkiseen ja vain olla omien aatteiden kanssa, hengittää syvään, ajatella hyviä asioita ja kerätä voimia seuraavaan päivän koitokseen.

Koska viimeksi sinä olet ollut omissa ajatuksissasi tekemättä mitään, kuulostellut mitä sinulle kuuluu ja miten voit? Milloin olet viimeksi rauhoittunut edes puoli tuntia päivässä ilman häiriötekijöitä? Jos et osaa vastata, ehkä on aika havahtua ja ottaa ohjat omiin käsiin. Saatat yllättyä positiivisesti. :) Itse aion tarttua tähän ahaa-elämykseen ja tunnustella mitä sillä on vielä kerrottavanaan.

Neulostakki Bik Bok
Farkut H&M
T-paita New Yorker

Misorella

Viikon parhaat palat

6. huhtikuuta 2014



Nainen siinä missä moni muukin, mitä tulee korkeisiin korkoihin. Niiden avulla nousee niin pyrstö kuin naisellisuuden tuntu uusiin sfääreihin. Alkuvuonna ei ollut kummoisia resursseja satsata asusteisiin elämäni suunnistaessaan uutta tietä itselleen.

Olkoon kuinka materialistista hyvänsä, naisellinen nainen minussa kehräsi kevätkenkien ostosreissulla uusien kenkien hankkimisesta syntyvästä mielihyvästä. Kyllä, sitä olisi voinut hankkia jotakin käytännöllisempääkin, mutta kauneus ja turhamaisuus voittivat mukavuudenhalun.

Kentis seuraava perintöprinsessa kenkäpari on lajissaan hieman enemmän niillä aallonpituuksilla. Sitä ennen keskityn vain nauttimaan nahkakenkien kopisevista askelista keväisillä kaduilla. 




Juokseminen ei ole ollut tänä keväänä yhtä helppoa kuin vuosi takaperin, silloin lähtökunto oli aivan toisella tasolla. Nyt ymmärrän paremmin niitä, joille esimerkiksi viiden kilometrin lenkkimatka on se the tavoite.

Tällä hetkellä kiireinen arki ja epäsäännölliset työajat verottavat kaiken lisäksi aamutorkun ja hieman rapakuntoisemman jolkottelijan juoksutahtia. Siitäkin huolimatta laji tuottaa edelleen nautintoa, mutta samaan aikaan takaraivossa kirkuu ruma kysymysmerkki siitä onko todella realistista saada itsensä näin lyhyessä ajassa puolimaraton kuntoon kesäkuun alkuun mennessä.

Kaikki ei mennyt alku vuonna ihan niin kuin suunnittelin toiveikkaasti harjoituskauden avauksen kanssa. Viikon oivallus on ollut kenties se, että en aio stressata asiasta, juoksen sen minkä ehdin, keskityn nauttimaan siitä ja kasvatan kuntoa omaksi iloksi. Mikäli siltä tuntuu kevään edetessä, tapahtumaan osallistumisen voi aina siirtää seuraavaan vuoteen tai jättää tavoiteajat syyskuussa odottavaan puolikkaaseen.

Tavoitteiden asettaminen on aina hyvä asia, mutta mitään ei pitäisi tehdä vain sen takia, että pakottaa itsenä sen kautta motivoitumaan jostakin. Aika näyttää mihin rahkeet ja resurssit riittävät. Joskus helpottaa sekin, että tunnustaa miten asiat ovat. Se antaa kummasti tsemppiä ja intoa jatkaa eteenpäin. Ei tarvitse yrittää olla täydellinen, kunhan yrittää parhaansa.




Oletteko muuten koskaan miettineet, että ystävät ovat kuin karkkipussin lemppariherkut? Sitä poimii itselleen ne parhaat juuri sen takia millaisia ne ovat, eikä suosikeista hevillä luovuta. Lauantai kokosi saman pöydän äärelle syksyisestä yliopistoajastani arkeani ilahduttamaan jääneet opiskelutoverittaret.

Mitä saadaan aikaan kun yhtälöön lisätään samanhenkisiä ihania naisia, hyvää ruokaa, viiniä, herkkuja, sauna, hemmotteluhoitoja, kynsilakkaleikkejä, hiustenlaittoa ja maailman parannusta? Yksinkertainen vastaus on tyttöjenilta, joka maustaa viikonlopusta hieman paremman.

Toivotan asteen verran tähdellisempää alkavaa viikkoa teillekin! :)

Misorella

P.S. Nahkakengät ovat Ivana Helsingin Kookengälle suunnittelemat JODIE-nilkkurit.

Teetä, raakasuklaata ja sympatiaa

2. huhtikuuta 2014



Perjantaisen kokkailun ja lenkkeilyn ohella istahdettiin joukolla sohvan syliin maistelemaan ja tuoksuttelemaan teelaatuja ja raakasuklaata. Odotin jännittyneenä miltä testiin saamani* Pukkan ja Lovechockin herkut omaan ja ystäväni suuhun sopisivat.

Assistenttien virkaa hoitivat kaksi koirulaista, jotka toimivat tosin enemmänkin hengessä mukana hengaajina. Noille kavereille, kun ei suklaata tarjoiltu, sehän ei tunnetusti ole haukkujen ruokalistalle sopivaa. Uteliaisuutta ja hyvien tuoksujen perässä viipottamista se ei tosin estänyt. :)




Tarjottimelta löytyi huumaavaan herkullisen tuoksuinen kolmen kanelin ja minttuisen vihreän teen taistelupari. Varsinaista sotaa näiden välillä ei tarvinnut kuitenkaan käydä. Ensinnäkin jo pelkästään pakkauslaatikot ovat kuin karkkeja, jotka houkuttelevat höyryävän kupin äärelle nuuhkimaan ja makustelemaan.

Ilahduttavaa oli, että tutkimusmatkalla lähteneet eivät joutuneen pettymään myöskään sisältöön. Kummatkin testissä olleet teelaadut tuntuivat juojistaan pehmeän makuisilta. Totesimme yhdessä ettei niissä ollut kitkerää sivujuonnetta, mikä on usein tyypillistä varsinkin vihreille teelaaduille.

Kanelitee olisi mielestäni täydellinen seuralainen syksyllä kotimaisista omenista itse tehdylle omppupiirakalla. Kanelilla on lämmittävä ja virkistävä vaikutus, joten se sopii erityisen hyvin kylmiin vuodenaikoihin tai viileisiin iltoihin.

Vihreä tee puolestaan on luomutuotettua ja ajattelin testata sitä myös smoothien nesteenä, kylmänä tietenkin. Mikäli näistä pitäisi valita vain toinen, siinä tapauksessa voiton taisi viedä tässä erässä kaneli.

Terapeuttisia teelaatuja löytyy runsain määrin mm. piristykseen, rentoutuksen, kehon elvytykseen ja puhdistukseen, joten rohkeasti vain testaamaan. Ensin tosin pitää suoriutua valinnasta kauniiden laatikoiden ja kiehtovien makuyhdistelmien väliltä. ;)

Toinen aisapari, johon tutustuimme, olivat kummatkin 100 % raakasuklaata. Näiden raakaherkkujen sanotaan olevan rakkauskemikaaleja sisältäviä suklaita, koska ne ovat täynnä onnen ja rakkauden tunnetta ja luonnollisia flavonoidien lähteitä.

Makuja löytyy kuusi erilaista: ananas/inka-marja, pure/nibs, manteli/viikuna, appelsiini/goji-marja, kirsikka/chili ja vanilja/mulperinmarja. Meidän kulhostamme löytyi pure/nibs ja kirsikka/chili patukat (a' 40 g), jotka ovat käsin valmistettu parhaasta ecuadorilaisesta luomuraakakaakaosta. Entä löytyikö sitä onnea ja rakkautta lähemmän tuttavuuden tekemisen jälkeen?




Suklaa itsessään oli hyvää ja ensimmäiset puraisut olivat jännittävä retki makunystyröille. Totesimme, että mikäli on tottunut nautiskelemaan tavallista suklaatia, saattaa tämä herkku tuntua varmaan yhtäkkiä hieman makeuttamattomalta.

Omasta herkkuhetkestä oli jo niin pitkä aika, että nämä maistuivat kieltämättä täydelliseltä. Tuntui, että pieni määrä riitti tyydyttämään makeanhimon. Erilaisia chilisuklaita maisteltuani tämä oli kieltämättä yksi parhaimmista. Mausteinen tulinen tuntuma tavoitti aistit hieman viiveellä, lämmittäen ja kirsikan kanssa suklaassa kylpien.

Toinen, hieman tavanomaisempi ja kaakaolla rikastettu, uusi tuttavuus oli varsin rapsakan täyteläinen. Niin se vaan on, suklaa tekee aina onnelliseksi, mutta tätä voi vielä nauttia hyvällä omallatunnolla.

Todettakoon vielä, että teesuosikkeja on nautittu nyt lähes joka ilta ja erään saman tien kulkijan mielikiksi nousi puolestaan minttuinen vihreä tee. Itse olen lämmitellyt kanelintuoksuisten unelmien äärellä, lisäkkeenä hieman hunajaa.

Sen verran vaikuttunut olen tästä teematkasta, että haluan tutustua myös tuoteperheen muihin jäseniin heti, kun teevarastoja täytyy seuraavan kerran täydentää. Toinen aluevaltaus liittyy raakasuklaisiin, joihin aion turvautua, kun herkkuhimo iskee seuraavan kerran. 

*Teet ja raakasuklaat saatu testiin blogin kautta Sugarilta.

Pukka-teelaatuja voi hankkia luontaistuote- ja ekokaupoista,
oranssin paketin kuluttajahinta on 4,50 € ja vihreän 4,29 €.
 Raakasuklaiden kuluttajahinta on 3,20 € ja
niitä voi tiedustella luontaistuotekaupoista ja osasta
Keskon ja S-ryhmän ruokakaupoista.

Misorella