Yritystä, harha-askelia ja uutta asennoitumista

6. helmikuuta 2014


Viime viikonloppuna vietimme lauantaita opiskelukavereiden kanssa ja oli ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa sushi-illan merkeissä. Omat kieliopinnot ovat vieneet mukanaan ja voin todeta itsenäisen työn osalta, että mikäli ensimmäinen Harry Potter vei mennessään, toista osaa seikkaillaan jo ihan toisissa ulottuvuuksissa.

Sivu sivulta entisestään lisääntyvällä innolla ja lähes malttamattomana laskemaan kirjaa käsistään. Koska elämä ei voi olla pelkkää huvia, olen aukaissut myös kielioppikirjan, kirjoittanut päiväkirjaa ja tehnyt tehtäviä.

Kävin eilen vanhanajan kunnon lihaskuntojumpassa, joka tosin kulkee nykyään nimellä Body. Vaikka ei tuo tunti vastaa saliharjoittelua, täytyy todeta, että kyllä siellä töitä joutui tekemään ihan tosissaan ja hiki virtasi.

Liikkeelle lähteminen on hieman kangerrellut, mutta olen kuitenkin saanut itseni rakentamaan viikkooni suunnitelmallisia urheilusuorituksia ja jopa nauttinutkin saavutuksista. Vaikka kaikki pullat huutavatkin edelleen kaupassa nimeäni ja olen saattanut sortuakin, olen ryhdistäytynyt peruspilareiden osalta. Päivä kerrallaan, liikaa stressaamatta, niin hyvä tulee.

Motivaatio on kumma sana ja ennen kaikkea tunne. Minusta se kiteytyy myös sanaksi halu, tahto tehdä jotakin. Halu tavoitella niin palavasti jotakin, että sitä kohtaan syttyy tarve, intohimo, kipinä ja pyrkimys.

Motivaatiota herättelee myös ensi kesässä odottavat juoksutapahtumat, Helsinki Half Marathon ja Espoo Rantapuolikas. Jälkimmäiseen suunnataan taas vanhalla tutulla kokoonpanolla voittamaan omia rajoja ja kesäkuun taipaleen voi ottaa lämmittelynä. ;)

No vakavasti puhuen, huomaan, että kaipaan päämääriä joihin tarttua ja niiden avulla löydän myös tahdonvoimaa tavoitella jotain mihin haluan päästä. Enää tarvitsee ratkaista se mysteeri, mikä olisi seuraavan talven konkreettinen innonlähde, motivaattori, joka inspiroisi liikuttamaan tätä naista. :)

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti