Tunnelmallinen Lahti vierailu

18. tammikuuta 2014



Aika tien päällä kuluu lähes huomaamatta hyvän matkalukemiston parissa. Tällä kertaa yhdistin huvin ja hyödyn ja sukelsin kielikylpyyn fiktiiviseen tarinaan 1700-luvun seikkailuihin. Kielten itseopiskelu ei ole ollut koskaan näin mukaansa vievää.

Näin se on, että meni yli kolmekymmentä vuotta, että tartuin vapaaehtoisesti ensimmäiseen kirjaan, joka on sanoitettu muuten kuin kotimaisin kielikuvin. Ihan huomaamatta olin taas koukussa tarinaan ja muistin sentään hypätä kyydistä Lahdessa. 

Vaikka olenkin vain pääsääntöisesti marissut saapuneesta talvesta, alla todistusaineistoa siitä, että jotain saapunut valkeus sai liikahtamaan minunkin kauneudentajussani. (Koti)Matkalle osunut lintuparvi symbolisoi osuvasti sitä, että olin tullut pitkästä aikaa kotiin kokoontumaan tärkeiden ihmisten kanssa yhteen.





Jollakin oli ollut erittäin kova ikävä ja hellyydenosoituksista ei meinannut tulla loppua lainkaan. Allergisen ei ole kaikkein järkevintä nuohota kissakaverin kanssa, mutta malta nyt tuosta purisevasta rakkauspakkauksesta pysyä erossa.

Perjantaita ilahdutti myös ystävän yllätysviesti sisältäen tervetulleen ehdotuksen kahville lähdöstä ja siinä ohessa maailman parannuksesta. Kiitos muru herkkujen tarjoamisesta! :) Vielä, kun saadaan yksi trion siskoista takaisin paistattelemasta Etelän auringon alta, keksitään jotain odottamisen arvoista yhteistä tekemistä, jälleen kerran. :)




Itse asiassa aika liikuttavaa oli se, että äitini oli sytyttänyt lyhdyn rappusille palaamaan, että tytärtä odottaisi valon pilkahdus kotitalon pihapiiriin saapuessa. Illan suussa lisää lämpöä toi uunissa paistuvat aurinkotortut.

Kattauskin oli varsin kohdillaan, talouspaperin toimittaessa lautasen virkaa. Myönnettäköön, että tämä kuva taitaa olla varsinaisen kahvittelun ulkopuolelta, santsikierrokselta! Ai mikä pullahiiri? No vetoan siihen, että seikkaillessa tulee aina nälkä, vaikka vain lukisikin siitä. ;)




Pakkasen kiristymisestä huolimatta puin lauantaiaamupäivänä toppavaatteet ylle, sujautin korviin kuulokkeet ja suuntasin tapaamaan ystävää, jota en ollut nähnyt aikoihin. Vierailulla vaihdettiin ilahduttavia arjen kuulumisia ja päivitettiin ystävät ajan tasalle viime aikojen tapahtumista.

Ei kerrota äidille, mutta saatoin saada kyläreissulla kenties parasta pannukakkua mitä olen ikinä syönyt. Olin niin onnessani tarjoilusta, että todistusaineistoa ei ole saatavilla keskittyessäni vain oleelliseen. Kenties on vaan hyvä, että tämä merkintä ei sisällä enää yhtään pullan tai sen sukulaiseksi laskettavan kuvaa.

Viitatakseni alun talvifiiliksiin, täytyy sanoa, että timanttisen lumihunnun alla olevat puut näyttivät satumaisilta paistatellessaan auringon valon loistossa. Joudun tekemään siis myönnytyksen tällaisten päivien perusteella, ettei se talvi nyt aivan kamalaa aikaa ole sittenkään. Kylmä toki on ollut, mutta aurinko pelastaa paljon tilanteessa kuin tilanteessa, myös mielialan suhteen.




Kotona odotti kyläreissulta saapuvaa äidin kokkailuoperaatio. Totesin lautanen täynnä terveellisiä herkkuja, miten talon kokki osaakin tehdä niin hyvää kotiruokaa. On aina osannut. Kaikkia kuvia katsoessa ei voi muuta todeta kuin, että tällä reissulla tuli kaikkine ulottuvuuksineen syötyä jopa melkein liian hyvin, taas kerran.

No ensi viikon voi taas ihmetellä omalta kotiruokalistaltani löytyvää hernemaissipaprikatonnikala gurmeesettiä, joten tätä voi sanoa varastoon tankkaamiseksi. Illan saapuessa kaupungin valot vaihtuivat jo taas toisiin ja suuntasin toiseen kotiini. Lähdön aika on aina haikea, mutta välillä täytyy lähteä palatakseen taas takaisin.

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti