Muutoksia matkasuunnitelmiin reitillä elämä

5. joulukuuta 2013



Kuulostaapa dramaattiselta! Totean heti alkuun, että huoli pois, mitään kovinkaan järisyttävää ei ole tapahtunut. Korkeintaan olen temmeltänyt ajatusleikkien karusellissa, juossut ulospääsyä etsiessäni muutaman kerran päin seinää ja sitä myötä tehnyt suuntaa päivittäviä päätöksiä.

Syksy on tuonut mukanaan paljon vaihtelua: muuton tapahtumarikkaaseen kaupunkiin, kotiutumisen uuteen kotiin, yliopistotaipaleen aloituksen, uusia ystäviä, onnellisuutta, rikkaita jaettuja hetkiä ja sielunkumppanuutta. Valittua polkua on kuitenkin varjostanut tunne, josta en ole päässyt eroon vaikka kuinka olen yrittänyt.

Opiskeluinnostus on rypenyt koko syyskauden lähtökuopissaan. Kyse ei ole ollut siitä etten haluaisi opiskella tai panostaa opintoihin. Ongelmana on ollut, etteivät opiskeltavat asiat ole sytyttäneet intohimoa. Turhautumista ja tiedonjanoa muita asioita kohtaan on sen sijaan noussut karusellin kyytiin niin sankoin joukoin, että sen vauhti on hidastunut lähes puoleen.

Tiedostan toki, että kaikki opiskeltavat ainekokonaisuudet eivät voi olla mieleisiä ja kaikessa ei voi olla hyvä. Tiedän tämän aikaisemman tutkinnon osalta, mutta sitä myötä tiedän myös sen eron miten vähemmän kiinnostavista kokonaisuuksista jaksaa kahlata läpi, kun on roihuava palo itse opiskeltavaan alaan.

Jo hakuvaiheessa, pääsykokeiden aikana ja valintakirjeitä avatessani tein vaihtoehtojen väliltä valinnan, jonka menneet kuukaudet ovat näyttäneet harhatieksi. Alavalintaa tehdessäni kuuntelin sisintäni ja tein päätöksen sen hetkisen fiiliksen ja parhaan kykyni mukaan.

Tunsin lähteväni hyvillä mielin oikeaan suuntaan, mutta kuljettu tie on osoittautunut ajan kuluessa vähemmän mielekkääksi edetä. Itsetutkiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että on luotettava omaan sisäiseen ääneen ja annettava sille tilaa lausua sanottavansa. Marraskuun lopulla tunsin olevani todellisessa epätoivon umpikujassa alavalintani kanssa. Suurinta taakkaa kannoin siitä olenko huono ihminen, jos lopetan.

Mitä, jos tulkitsen näin opintojen alkuvaiheessa sisimpäni soraääniä väärin, alkuhan on aina hankalaa. Samassa hetkessä tunnollinen opiskelija minussa kauhisteli kuvittelinko tosissani lopettavani, enhän koskaan ollut jättänyt mitään kesken. Kuinka kehtasin edes ajatella sellaista. Jatkuvaa vahvistusta saaneet tuntemukset väärässä pakassa olemisesta johtivat pitkällisen pohdinnan jälkeen leikin viheltämiseen poikki.

Lopputulema helpotti enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Tuntui kirjaimellisesti siltä, että raskas paino olisi pudonnut kannettavasta taakasta. Mitä päätöksestä sitten seuraa? Syyslukukausi päättyi osaltani tänään viimeiseen tenttiin. Keväällä jatkan vapaasti valittavia opintoja ja keskityn kursseihin, jotka koen tarpeellisiksi osaamiseni kehittämiseksi, päällimmäiseksi nousevat kieliopinnot.




Lastentarhanopettajakoulutus oli valinta, jonka tavoitteena oli hakeutua alalle, josta valmistuu selkeällä työnimikkeellä ja työllisyystilanne on hyvä. Oman kasvattajan identiteetin rakentuminen ei tuntunut löytävän oikeita rakennusaineita ja tiedostin syksyn mittaan yhä vahvemmin mitkä ovat omat vahvuuteni ja heikkouteni.

Yritin olla jotain mitä en ollut ja tunsin tukahtuvani, pakokauhu kasvoi päivä päivältä. Huojentavaa päätöstä seurannut tapahtumakulku vaikuttaa moneen asiaan arjessa. Pärjätäkseen on tehtävä töitä opiskelun ohessa. Etsivä löytää, luotan siihen. Keväällä on edessä haku toista pääainetta lukemaan. Se mikä se tulee olemaan, on vielä harkinnan alla. Harmillisinta alan opintojen päättyessä on se, että minun tulee valtava ikävä läheiseksi muodostuneita opiskelukavereita.

He jatkavat ansioituneesti opintojaan ja heistä valmistuu upeita alansa ammattilaisia, luovasti ajattelevia kasvattajia ja muutoksentekijöitä varhaiskasvatuksen kentälle. Saan olla ylpeä voidessani olla heidän ystävänsä jatkossakin. Se, että oma uravalintani ei kulje tätä reittiä, ei vie pohjaa arvostukseltani alaa kohtaan.

Niin haikealta tuntui viimeisen yhteisen luennon jälkeen, että iso roskahan siinä osui silmään. Ei itku tee kuitenkaan pahaa, se puhdistaa, antaa tilaa uudelle. Taas ollaan tosin siinä pisteessä, että mietin mikä minusta tulisi isona. Se, mitä haluan, on saavuttamassa tietoisuuttani, mutta en millään saa siitä kiinni. Se on kuin uni, josta herää juuri ennen seuraavaa tapahtumakäännettä. Siitä olen kuitenkin varma, että tavoitan sen vielä, olen jo niin lähellä.

Matka jatkuu yhtä kokemusta rikkaampana, mausteena uusia seikkailuja ja hyvää reissuseuraa. Asioiden selkiytyessä hetkellinen blogihiljaisuuskin taitaa löytää päätepisteensä. Kiitos, että kuljette seurassani matkalla sinne jonnekin. Risteävillä poluilla kulkuani ovat valaisseet erityisesti ystävät, taas jälleen kerran. Pitäkäähän siis ihmiset huolta toisistanne! :)

Misorella

6 kommenttia :

  1. Itseään täytyy kuunnella. Se on hyvä, että kuuntelit ja rajusti sen tässä vaiheessa. Rohkeutta vaatii se, että myöntää tekevänsä jotain mikä ei tunnu omalta ja perääntyy. Elämässä pitää kuunnella itseään ja tehdä asioita, jotka tuntuvat omilta. Tsemppiä valintojen edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, oot kyllä paras! <3 Sitä oman sisäisen äänen sointia aioin nyt keskittyä kuuntelemaan, eiköhän se vielä vireensä löydä, ajan kanssa! ;)

      Poista
    2. Sanon aina, että jos jotain olen oppinut tähän ikään mennessä, niin se on se, että itseään pitää kuunnella ja itse olemme elämämme tärkeimpiä ihmisiä ;)

      Poista
    3. Niin totta! Viisaita sanoja! :)

      Poista
  2. Hei! Älä soimaa ja syyttele itseäsi. Hyvä, että nyt huomasit, että ei ehkä ole oma ala etkä vasta sitten, kun takana on 4 vuotta tai maisterin paperit taskussa. Nykyisin on niin helppoa vaihtaa vaikka aikuisiällä ammattia ja opiskella melkein mitä haluaa. Ihan riittävästi on niitä, jotka ovat väärällä alalla, leipääntyneet työhön ja se näkyy myös sitten vuorovaikutuksessa asiakkaiden, lasten, oppilaiden kanssa. Olet tehnyt rohkean päätöksen, tottakai se vaatii työstämistä ja surutyötä. Jaksamista ja iloisia tulevia opiskelupäiviä. Laitan sinulle henkilökohtaista s-postia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos sanoistasi, ne merkkaavat todella paljon! Päätös oli oikea, tiedän sen. Nyt täytyy vain keskittyä kuuntelemaan tarkemmin sitä omaa sisäistä ääntä. Kyllä se oikea reitti löytyy! Luin jostain, että jos osaa esittää kysymyksen, on jo löytänyt puoli vastausta. Iloa ja valoa sinullekin talveen! <3

      Poista