ZIP Jeans - mekko kuin kaunis syyspäivä

13. lokakuuta 2013



Viimeinen I love me -messupäivä pyörähtää kohta käyntiin ja erityisen tästä sunnuntaista tekee se, että pääsen stailaamaan erään ihanan naisen, jolle etsimme yhdessä pukeutumiseen naisellisuutta ja tyylikkyyttä. Odotan tapaamistamme ja stailaustuokiota innoissani! :)

Tyylistä puheen ollen, saan edustaa Bloggers Loungessa tänään varsin upeassa mekossa. Sain valita eilen blogiyhteistyönä ZIP Jeanssin messuosastolta itselleni mieluisan asun täksi päiväksi ja iskin heti silmäni unelman kevyeen tumman luumun väriseen mekkoon.

Bloggaajakollega Ainon ystävällisellä avustuksella kuvailimme mekkoa eilen iltapäivällä, tuossa ihanuudessa ei voisi tuntea itseään yhtään enempää kauniiksi. Tänään vaihtuvat asusteet, mutta mekko pääsee loistamaan koko päiväksi messuhumuun. Päädyinpä keikistelemään saamassani ihanuudessa myös Rajala Studioiden kuvausseinälle (kuvaa katsoessa täytyy todeta, että studiovalot tekevät kieltämättä ihmeitä naamataululle).




Mikäli suunnitelmissasi on tälle päivälle Helsingin messukeskukseen kurvaaminen, pidä mielessä osasto 6h131! Suosittelen tutustumassa ZIP Jeanssin mallistoon, josta saattaa löytyä sinullekin vaikka pikkujouluasu. Kotiin mukaan haluavat ihanuudet saa hankittua -20 % messualennuksella, joka koskee kaikkia tuotteita.

Varsin aikainen pikkujouluvouhotukseni johtunee siitä, että vietämme ystävien kanssa ensimmäisiä sellaisia jo ensi viikonloppuna! On hyvä aloittaa ajoissa, niin kerkiää juhlimaan useammat kekkerit, täytyyhän niitä olla vähintään yhtä monta kuin ulkoilutettavia mekkojakin. ;)

Mikäli messut jäävät sinulta väliin, löydät ZIP Jeans -myymälät Halonen ja Carlson -myymälöiden yhteydestä, lähimmän myymäläsi voit tarkistaa tästä. Nyt täytyy rientää, messut odottavat! Ihanaa päivää, missä sen sitten vietätkin! :)

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti