Tutkimusretkeilijän Seurasaari

28. syyskuuta 2013



Kuulas syyssää ja aurinkoa taivaan sylin täydeltä: täydellinen lauantaipäivä kävelylenkille. Reippaat askeleet suuntasivat Seurasaareen, joka tarjoili kokijallaan luonnonkauneutta keskellä hektistä kaupunkielämää.

Järvikaupungin tyttö hymyili ylittäessään merellistä siltaa korkeiden puiden ja kallioisten rantojen saareen ja virne vain syveni lainehtivan veden äärellä harvinaisen lämpimän sään syleillessä laiturille istahtaneita kulkijoita.

Saari tarjoili rantapolkuja kuljettavaksi, joka metsäkulmauksen takaa uutta tutkittavaa, luonnon muotokieltä ihasteltavaksi ja kauniita maisemia ankkuroiden kulkijan tulkitsemaan satukuvia kirvoittavia näkymiä.

Matkan varrella syntyi myös mielikuvia ja suunnitelmia, joihin liittyivät höyryävä lämmin juoma termarissa ja eväät. Vahvana tunne, että tänne täytyy palata seuraamaan syksyn kääntymistä talveksi.




Reitin varrella tutkimusmatkailija sai tutustua ulkomuseon 1600-1900 -luvun Suomen maakunnille tyypillisiin rakennuksiin. Historian lehtien havinan lomassa merituuli kuljetti tervan ja pihkan tuoksua aistien täydeltä.

Hetkeen pysähtyneenä saattoi huomata miten kesyhköt pikkueläimet tarkkailevat oksilta ja kantojen päältä valtakunnassaan kulkevia vieraitaan. Oravien turkissa oli nähtävissä jo hopeahkoa vivahdetta kohti talviturkkia siirryttäessä.

Uljas joutsenpariskunta lipui rantaviivan läheisyydessä ja ne herättivät katsojassaan saman tunteen kuten aina. Niiden solmimassa, yleensä elinikäisessä, liitossa kiteytyy kaunis lupaus toisen rinnalla kulkemisesta, jotakin liikuttavan pysyvää ja vakaata muuten niin ailahtelevassa maailmankuvassa.




Yksi lenkin mieliteoista liittyi omeniin, ajatus seilasi niistä tehtävän piirakan ja paistoksen välillä, kunnes sektori pysähtyi lupaavasti ensimmäisen vaihtoehdon kohdille.

Allekirjoittanut ei voi kehuskella olevansa luova jauhopeukalo, mutta onneksi tilanteen pelasti kämppikseni, joka taitaa leivontatarveaineiden ja paistoaikojen yhtälön paremmin kuin täydellisesti.




Koti täyttyi illalla keittiöstä leijailevasta huumaavasta tuoksusta, herkun kyytipojaksi nautittiin hyvää kahvia ja vaniljajäätelöä. Hetken olen taas vakuuttunut, että syksy voi olla parhaimmillaan ihanaa seikkailun aikaa, oli kyseessä aarresaari tai satokauden kruunaamat makuelämykset.

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti