Opiskelun viemää

8. syyskuuta 2013



Lukukauden alettua tunsin olevani tiedonjanoinen, utelias, osittain epävarma uuden äärellä, mutta ennen kaikkea innostunut. Myönnettäköön kuitenkin, että edellisesti kerrasta opintojen äärellä on vierähtänyt jo hyvä tovi, joten opiskelurytmin löytäminen ottaa aikansa, lisäksi opiskelu yliopistossa tuntuu (osittain odotusten mukaisesti) huomattavasti vaativammalta kuin ammattikorkeakoulussa.

Viikon kuluessa yllätin itseni kauhistelemasta tulevan itsenäisen työn osuutta ja hämmentymästä siitä miten kaiken tiedon saa kiteytettyä ymmärrykseksi ja omakohtaisiksi oivalluksiksi luennoilla. Huomasin tosin helpottuneena viikon kuluessa, että saman luennoitsijan neljännellä luennolla oli jo helpompi sisäistää tietoa kuin ensimmäisten salissa vietettyjen aiheeseen liittyvien myöhäisten iltapäivän tuntien aikana.

Ote opiskeluun alkaa pikku hiljaa löytää tarttumapintaa, vaikka välillä ote hieman haparoikin. Se on kuitenkin selvää, että tämä tulee olemaan täyttä työtä, jossa tarvitaan motivaatiota, intoa, paineensietokykyä, omaksumis- ja soveltamiskykyä ja akateemisen ajattelutavan kehittämistä. Aikaisempi koulutukseni ja työkokemukseni ovat voimavaroja lastentarhanopettajan opinnoissa.

Saavutettu kulttuurituottajan tieto- ja ammattitaito voivat parhaimmillaan toimia hyvänä alustana, johon voi rakentaa alanvaihdon myötä uutta ammatillista kasvua. Liika tukeutuminen entiseen saattaa silti tehdä tavoiteltavasta prosessista mustavalkoisen, sitä voi jopa estää itseään näkemästä sellaisia rakennusmahdollisuuksia, jotka jättävät tilaa eteenpäin vieville oivalluksille.

Idealistisena tavoitteena olisi nivoa kummankin ammatin vahvuudet yhteen ja tämän asian kanssa joudun vielä käymään tarkentavia mietintöjä erikoistumisen mahdollistavien sivuaineopintojen osalta.

Menneisyyteni on kirjoitettu työkokemusta ja jo yksi nuoruuden nelivuotinen opiskeluajanjakso, jonka myötä ikäni voidaan lukea jonkinlaiseksi valttikortiksi opiskelijamotivaatioon liittyen. Olen tullut lähtökohtaisesti yliopistoon opiskelemaan, en juhlimaan, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eristäytyisin oheistoiminnasta. ;)

Lähtökohtani opiskeluun ovat kenties vain hieman erilaiset kuin joillakin nuoremmilla kanssaopiskelijoilla. Tällä en tarkoita sitä, että he olisivat vähemmän motivoituneita tai kyvykkäitä, uskaltaisin kuitenkin puhua jo jonkinlaisesta etumatkasta elämänkokemuksen osalta.

En silti missään nimessä arvota opiskelutovereitani jo saavutettujen tai saavuttamattomien meriittien ja iän perusteella, vaan koen rikkautena ikäjakauman ja erilaiset taustat. Odotan innolla yhteisiä ryhmäopintoja, sillä voimme kaikki oppia myös tosiltamme.
 
Koen omaavani hyvät tiedonhaku- ja kirjoitustaidot, mutta jännitän silti ensimmäisiä tenttejä ja kirjallisia tehtäviä, sillä pelkään, etten kykene oikeanlaisen termistön käyttöön, joka auttamatta haittaa akateemista tiedontuottamista ja teorioiden esitystä omin sanoin ja esimerkein.

Haluaisin uskoa, että kasvu akateemisuuteen on haastava matka, jonka kaikkien opiskelijoiden on käytävä hahmottaakseen laajempia kokonaisuuksia ja osatakseen puhua ja kirjoittaa tiedekuntansa arvoista kieltä. Tenttien ja tehtävien aikataulutuksesta en ole huolissani, sillä itselleni luontainen tapa koordinoida ja järjestää kääntyy varmasti vahvuudekseni, kunhan ensin pääsen paremmin sisään yliopisto-opiskeluun.

Tiedän, että asenteella on paljon merkitystä ja vaikka turhautumisen, pelon, toiveikkuuden ja oivallusten hetket vuorottelevat varmasti yliopistokurssien parissa, olen päättänyt ottaa asenteen, joka muistuttaa minun päässeen jo näin pitkälle vuoren rinteeseen, edetäkseen huippua kohti on vain opeteltava kiipeämään rohkeammin turvaköyttä unohtamatta. Kukaan ei voi olla kaikessa hyvä, mutta aina voi kuitenkin yrittää parhaansa, sen avulla voi saavuttaa jo paljon enemmän kuin uskalsi itsekään alun perin uskoa.




Rehellisesti sanoen, en ole kovinkaan lahjakas musikaalisesti, ehdoton heikkouteni on laulunäänen puute ja musiikillinen osaaminen on taantunut takaisin alakoulun lähtötasolle mm. nuottien luvun osalta. Tämä saa minut tuntemaan, että ammatillisen kasvun tiellä on suuri murtuma, joka tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Tästä syystä olenkin erittäin kiitollinen mahdollisuudesta osallistua ylimääräiselle musiikin alkeiskurssille, jossa perusasiat palautetaan mieleen. Tämän myötä löysin itseni haparoivin sormin perjantaiaamuna pianon koskettimien ja Tuiki tuiki tähtösen ääreltä. Tiedän, että tämä aiheuttaa hilpeyttä tuttujeni parissa, jotka ovat tietoisia musiikillisista taidoistani. No odottakaa vaan, kun kerron, että ei tämä mustavalkoisiin koskettimiin jää, säestämään opetellaan myös kitaralla.:D

Miettiessäni opiskelutapojani, täytyy palata ensin lapsuuteen ja nuoruuteen. Peruskoulusta ja lukiosta suoriuduin lukemalla pintasuuntautuneesti (ulkoa opetellen), jonka toki tiesin tiedonomaksumisen kannalta huonoksi, mutta en osannut muuttaa toimintatapojani kuin vasta tietoisen ryhdistäytymisen myötä ammattikorkeakoulussa.

Osaan opiskella syväsuuntautuneesti (tietoa soveltaen), mutta useammasta lähteestä tulevan tiedon priorisointi on osoittautunut ensimmäisen viikon aikana suurimaksi haasteeksi. Opiskelustrategioiden hiominen pääseekin ykkössijalle kehitystarpeiden listalle, tavoitteeksi voisi ottaa myös oman ajattelun kehittämisen ja pyrkimyksen uuden tiedon tuottamiseen.

Yksikin oma ajatus luennolla voidaan lukea erävoitoksi, vaikka sitä ei jakaisikaan muiden kanssa, toki seuraava tavoite-etappi on nostaa luennolla käsi pystyyn ja avata myös rohkeasti suunsa.

Odotan toki innolla alkavaa viikkoa opintojen parissa, mutta silti pieni stressi kaikesta uudesta syö naista. Olo oli kuluvalla viikolla toisinaan jopa lamaantunut. Kuun vaihtuminen tiesi paljon muutoksia, joista seurasi toimintaa ja läsnäoloa edellyttäviä tilanteita ja käytössäni oli vain rajallinen määrä tunteja vuorokaudessa kaikesta selviytymiseen.

Kodin puolesta tilanne alkaa löytää balanssin ja mukavia opiskelutovereita on löytynyt vertaistueksi ja loistavaksi seuraksi. Sekin helpottaa, että Helsinki on pintapuolisesti entuudestaan tuttu kaupunki ja olen innoissani päästessäni tutustumaan siihen paremmin.




Uskoisin, että syyskuun edetessä syventyminen opintoihin ja lentojen ulkopuolella tapahtuvaan opiskeluun mahdollistuu paremmin, kun perusasiat ovat kunnossa, kenties aikaa jää myös vapaa-ajan aktiviteeteille, jotka lataavat opiskelussa kuluvia akkuja.

Menee varmasti hetki jos toinen, että kaikki tämä kääntyy voimavaraksi, sitä ennen tuntuu hyvältä, että seikkailu on alkanut. Edessä on varmasti myös monta alamäkeä ja tasamaata riittää taivallettavaksi, mutta toivon kuitenkin, että jokaisen uuden nousun myötä reppuni on täynnä matkaa keventäviä matkamuistoja, joista voi ammentaa tiellä uuteen tutkintoon ja ammattiin sekä lopulta työelämän arjen haasteisiin ja onnistumisiin.

Erityisen hyvältä tuntuu, että saan jakaa teidän kanssanne tätä matkaa blogin kautta. Toivotankin intoa ja jaksamista kaikille opiskelun aloittaneille tai sen pariin kesätauolta palanneille, teitä työssäkäyviä tai arjenpyörityksen sankareita unohtamatta!

Pidetään häntä pystyssä, pyydetään apua, esitetään hölmöjäkin kysymyksiä, riemuitaan aidosti uusista taidoista ja yritetään suhtautua epäonnistumisiin vain mutkina kohti onnistumisen kokemuksia. Muistetaan myös, että vaikka positiivinen asenne on hieno ominaisuus, joskus tekee hyvää valittaa, sanoa ääneen, että nyt ei suju tai päästää kunnolla höyryjä ja ennen kaikkea rentoutua ja nauttia (opiskelija)elämästä! :)

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti