Lenkkireittinä merenranta

8. syyskuuta 2013



Vesijärvi on minulle aina The Vesijärvi, mutta enpä enää valita uusien lenkkimaastojeni suhteen. Kotiovelta ei ole pitkäkään matka, kun pääsee nauttimaan veden äärellä juoksemisesta.

Eräälle ihanaiselle ystävälleni tiedoksi, että olen bongannut rantamaisemista sen sympaattisen näköisen punaiseksi maalatun kahvilan, josta infosit elokuussa. Sitten, kun tulet työreissulle Helsinkiin, meidän täytyy ehdottomasti mennä Cafe Regattaan kahville ja korvapuustille, ehkä se helpottaa myös ikävää Kahvila Karirantaa kohtaan!

Palatakseni pullaunista takaisin liikunnan äärelle, rehellisesti sanoen juoksutreeneihini kerkisi tulla lähemmäs kahden viikon tauko (teko)syynä kiire ja vuorokaudesta kesken loppuvat tunnit.

Tämän illan 13 kilsan kestävyysvauhdilla edetty matka oli kuitenkin sekä avaus treenien jatkumiselle että hyvä nollaus kuluneelle viikolle. Treenitauko mahdollisti toisaalta sen, että juoksu oli mielekästä (hinku lenkille oli huutava) ja askel rullasi kevyesti, eivätkä jalat olleet väsyneet.

Lämmin syyssää juhli kanssani onnistunutta, kämppiksen suosittelemaa, reittivalintaa ja kaunista laskevaa aurinkoa oli suoranainen pakko pysähtyä hetkeksi ihailemaan. Seuraavat kaksi viikkoa on tiedossa tunnollista juoksuharjoittelua, sillä tulevaan koitokseen on jäljellä enää sen verran päiviä aikaa.

Epävirallisena loppuhuomautuksena sanonpa vaan, jos Lahdessa näki kivan näköisiä miehiä kanssatreenaajia juuri lenkkipolulla, ei ne(kään) maisemat ole täällä huonot. ;)

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti