Hallittu kaaos

3. syyskuuta 2013



Terkut Helsingistä, nyt sitä ollaan sitten virallisesti helsinkiläinen. Muuttokuorma saatiin onnellisesti pakuun lauantaina kätevän muuttomiehen ja ystävän avustuksella ja kotikodin välietappi oli tehnyt selvästi tehtävänsä, kun muuttajalla ei mennyt pahemmin pala kurkkuun lähtötunnelmissa.

Tyhjä huone täyttyi uudessa kodissa laatikoista ja nyssäköistä, joita piirittivät neljä tyhjää seinää, mikä tarkoitti sitä, että ensimmäiseksi hallitun kaaoksen aikaansaamiseksi täytyi ottaa vasara ja ruuvarit kauniiseen käteen ja ryhtyä tuumasta toimeen. Ensimmäinen asian mitä ruokakauppareissun lisäksi kävin shoppailemassa nykyisessä asuinkaupungissani, oli vatupassi ja ruuvarisarja (jollaista minulla ei vielä ollut).

Kämppiksen kanssa löimme viisaat päät yhteen ja nyt ollaan siinä pisteessä, että laatikoista ja pusseista kuoriutuneet aarteet ovat löytäneet muutaman päivän sisällä paikkansa koottujen huonekalujen seuraksi. Ensimmäiset luennot ovat startanneet ja motivaatio opiskeluun on kova.

Toivoa saattaa, että ehkä kaaos jää pois sanan hallittu jäljestä ja lähipäivinä voi keskittyä muuhunkin kuin kouluun ja asunnonlaittoon. Vielä pitäisi tehdä pientä hienosäätöä, kuten asentaa verhotanko, mutta maaliviiva häämöttää.

Ystävät ja rakkaat, vaikka olen ollut kovin kiireinen ja vastaillut viesteihin viiveellä, olette olleet opiskelijan mielessä! Kenties hallittu muuttuu loppu viikkoa kohden arjen organisoinniksi ja elämyksiksi, silloin jää aikaa myös lempilapselleni, blogille, hieman viime päiviä enemmän.

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti