Uunihedelmät

20. elokuuta 2013



Kehittelimme joskus ystäväni kanssa terveellisen ja yksinkertaisen herkun, jolla voi huijata itseään herkkuhimon iskiessä. Resepti ei monimutkaisuudellaan päätä huimaa ja itse ei loppujen lopuksi tarvitse edes tehdä juuri mitään pilkkomista lukuun ottamatta.

Riittää, että laitat uunin lämpiämään 225 asteeseen, asettelet kulhoon esimerkiksi ananasrenkaita, päärynä- tai omenalohkoja ja verhoilet pedin mantelirouheella. Huumaavan hedelmäinen ja paahtuvan mantelin tuoksu täyttää houkuttelevasti keittiön puolen tunnin sisällä, mikä tarkoittaa sitä, että herkku on valmis poimittavaksi parempiin suihin.

Kyytipojaksi maustamatonta rasvatonta rahkaa ja voit huokaista ensimmäisen lusikan jälkeen ihastuksesta. Makuhermot luulevat olevansa paratiisin viettelyksessä, kylmä ja kuuma kohtaavat toisensa sulaen kielelle ja olo on kuin söisi jotain huomattavasti syntisempää, kuten kermajäätelöä sokerisilla lisukkeilla. Niin ja tämä herkku menee sellaisenaankin ilman lisukkeitakin.

Kokeile, jos uskallat, tälle ei nimittäin menetä vain pikkusormea, vaan koko käden (joka kauhoo kulhon tyhjäksi ennätysvauhtiin). Siinä se juju sitten onkin, tästä ei tarvitse tuntea jälkikäteen huonoa omatuntoa. Suosittelen.

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti