Näet juuri sen, mitä itse haluat nähdä

19. elokuuta 2013



Ympäröivää maailmaa voi katsoa niin monelta kantilta: toisilla on käytössään likinäkölasit, jotkut suojautuvat mustien lasien taakse ettei totuus häikäisisi, osa tähyilee kaukaisuuteen kiikareillaan, eräiden vakiovarusteena ovat silmälaput ja joku taas katsoo vaivatta ympärilleen ja toivoo löytävänänsä päivittäin jotakin uutta.

Toiset syleilevät elämää pinkkien rillien lävitse, joidenkin lasit ovat aina hukassa, eräiden kakkuloiden merkkinä on Pessimismi, joidenkin sangat voivat olla mustavalkoiset ja muutamien näkökentän on sumentanut negaatio. Osa kokee tarvetta selittää puhki kaiken näkemänsä, joku kieltäytyy katsomasta ympärilleen lainkaan peläten näkemäänsä, joillakin on taito nähdä kaikessa hyvää ja jotkut navigoivat seikkailuja janoten kaukoputkellaan kaikkeutta.

Kokemisen ja näkemisen kirjo on moninainen ja ajattelutapojen erilaisuus on minusta rikkaus. Kenties meistä kaikista löytyy ripaus erilaista katsojaa, jotkut tavat vain nousevat enemmän ylitse toisten ja ne saattavat jopa vaihtaa paikkaa ajassa ja tilanteissa.

Silloin kun aatteita ja mietteitä jaetaan avoimesti, niistä keskustellaan rakentavasti ja vaikka ei allekirjoitettaisi toisen näkemystä, mutta kunnioitetaan ja arvostetaan toisen tapaa nähdä, ollaan mielestäni tiellä joka tuottaa yhteisöllisyyttä.

Joskus itselleni tuottaa vaikeuksia ymmärtää, että kaikki eivät hyväksy erilaisia tapoja katsoa maailmaa. Toisinaan sitä havahtuu siihen miten vaikea ihmisten saattaa olla nähdä omien tarkkaan piirrettyjen ja mitattujen rajojen yli. Se mikä tuntuu olevan pahiten hukassa, on toisten ihmisarvon kunnioittaminen.

Koen olevani etuoikeutettu, sillä olen saanut sekä opiskella aikuisena mainioiden persoonien, tehdä työtä kulttuurialalla luovien henkilöiden että jakaa ystävyyteni rakkaiden kanssa, joista suurin osa on katsonut maailmaa pilke silmäkulmassa, käyttänyt suurennuslaseja vain nähdäkseen moninaisuuden paremmin ja jotka eivät ole säikähtäneet näkemäänsä vaan ovat ottaneet kiehtovana haasteena tutustumisen johonkin tuntemattomaan.

Tämän jälkeen on joskus hankala muistaa, että kaikki eivät esimerkiksi näe tavallisessa metsässä häivähdystä satumetsästä, joillekin se on vain metsä muiden joukossa, vaikka itselle maisema saattaa olla jotain pysäyttävän kaunista ja jopa taianomaista.

Kumpikaan tapa ei ole tietenkään oikea tai väärä. Lähtökohtaisesti kumpikin katsoja näkee saman metsän, mutta se mitä siinä haluaa nähdä, on katsojasta itsestä kiinni. Parhautta on seistä asian äärellä jonkun katsontatapaasi seuraavan henkilön rinnalla.

Toisaalta toinen tapa nähdä tai jopa olla näkemättä voi rikastuttaa omaa tapaasi kokea nähtyä tavalla, jota et olisi itse osannut löytää. Saatatte toki kumpikin pitää kiinni omasta linjastanne, mutta seisotte silti jonkin asteisen yhteisymmärryksen äärellä, jossa annetaan arvo toisen ajatukselle, vain tapa nähdä ja kokea on eri.




Saman kuvan voi muokata ja rajata hieman toisinkin. Katsontatapa on mielestäni heti kiehtovampi, mutta alla olevan kuvan päätähti on edelleen tunnistettavissa. Kuva saattaa herättää samoja ajatuksia kuin ylempikin, mutta jonkun mielestä tämä toteutustapa saattaa olla outo, eihän siinä näe edes koko perhosta.

Joku saattaa ilahtua erilaisesta tavasta nähdä asian ja joku ensi hämmästelyn jälkeen arvostaa näkemäänsä, vaikka ei itse lähestyisikään asiaa samalla tavoin. Itselleni tämä on tapa ihailla muotoja, värisävyjä ja erilaisia luonnon ääriviivoja, mutta lähtökohtaisesti haluan haastaa itseäni vielä vähän lisää katsoessani ympärilleni.




Katsotaanpa hetki maailmaa satumetsän näkökulmasta, lähtökohdasta, jossa seistään jalat maan kamaralla, mutta annetaan mielikuvituksen leikkiä. Tämä alla olevan kuvan Neitoperho voisi jo näytellä roolia Liisa Ihmemaassa -elokuvassa.

Jälleen kerran otos mahdollistaa saman kuin aiemmatkin versiot, toisaalta tämä saattaa olla jollekin liian omalaatuinen tapa lähestyä asiaa, joku saattaa taas vallan riemastua näkemästään ja joku olisi vienyt ajatuksen vielä pidemmälle. Tämä on minun tapani lähestyä luonnossa kuvaamaani perhosta, eikä se poissulje sitä etten kykenisi näkemään asiaa monella muullakin tapaa.




Seuraatko ajatustani siitä miten saman asian voin nähdä niin monella tavalla (jopa samanaikaisesti), eikä yksikään niistä ole väärä? Jotta ei jämähdetä asian äärellä metsään ja perhoseen, palataan siihen, mitä yritän pukea niiden avulla sanoiksi.

Se kiteytyy toiveikkaaseen ajatukseen, että ihmiset antaisivat tilaa tosillensa hengittää, ottaisivat näkemyserot rikkautena ja mahdollisuutena oppia uutta, keskittyisivät joskus puhumisen sijasta kuuntelemaan, ottaisivat asioista selvää, eivätkä vain olettaisi ja ennen kaikkea näkisivät toisensa. Ei sitä, miltä näytämme, vaan sen mitä olemme persoonina.

Saattaa toki olla, että maailmaa katsoo liian pinkit rillit päässä täältä satumetsästä käsin, varpaat sammalpedillä, mutta toisaalta, toivoa ei ole menetetty näidenkään ajatusten osalta, jos edes Sinä tartut haasteeseen nähdä joskus totutusta poikkeavalla tavalla. En todellakaan väitä olevani asian osalta se täydellisin esimerkki, mutta juuri siksi aioinkin haastaa itseni loppu elämäni joka ikinen päivä.



Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti