Elämä muuttolaatikoissa - toistaiseksi

22. elokuuta 2013



Loputtomalta tuntuva määrä tavaraa, sanomalehtien rapinaa, kymmeniä teipin repäisyjä, jätesäkkien kahinaa, sulkeutuvia laatikoita ja pussin suita, jotka kätkevät sisälleen asioita, joita kutsutaan omaisuudeksi. Käsiäni katsellessa totean, että pesuaineen ja siivousrätin tekemä manikyyri loppusiivouksen yhteydessä ei ollut hellevaraisimmista päästä.

Materiaalinen elämä pakattuna banaanilaatikoihin, joihin mustan tussin kärki juoksetti sanoja, joista muodostui lyhyitä tuoteselosteita pahvisten pakettien pintaan. Loppukuun ajan levähdyspaikkana ja välietappina lapsuuden koti, talo, jonne olen (kotikaupungin muuttojen yhteydessä) palannut lähes yhtä monta kertaa kuin lähtenyt maailmalle.

Ystävä viestitteli päivällä ja tiedusteli millaista oli pistää koti pakettiin. En osannut vastata. Ehkä sen tietää vasta, kun muuttoauto on täynnä, vanha koti tyhjä ja pakettiauton nokka näyttää kohti moottoritietä. Edessä muutto uuteen kotiin ja toiseen kaupunkiin, koulun aloitus, josta seuraa uusi ammatti.

Olo on odottava, hyvällä tavalla jännittynyt ja suunta tuntuu oikealta, kaikki neljä asiaa tuntuvat täydentävän toisiaan ja sulautuvat yhteen sanaksi tulevaisuus. Olo on silti jotenkin turta, vaikka fiilis yleisesti ottaen onkin varsin hyvä. Reilu kolme vuotta kotia toimittaneelle kaksiolle en ole vielä suostunut jättämään hyvästejä, vaikka tänään suljinkin ulko-oven jättäen talteen pakatut aarteet ja muistot kurkistelemaan muuttolaatikoiden rakosista.

Tämä koti on ollut erityisen rakas, siellä vietettynä elämänjaksona on koettu suuria iloja ja mutkaisia alamäkiä, valoisia nousuja, rohkaistumista ja ennen kaikkea piirretty muistojen karttaan ikimuistoisia kuvia yhdessä ystävien kanssa.

Tässä osoitteessa aloitettu matka, jonka olen kulkenut elämässäni eteenpäin, on tehnyt minut eheämmäksi kuin koskaan, tässä kodissa minusta on kasvanut se nainen, joka nyt olen. Itseni tuntien, pelkäänpä pahoin, kun viimeisen kerran elokuun lopussa astun kynnyksen yli ja suljen oven yhdelle elämänvaiheelle, silmäkulmastani saattaa vierähtää kyynel tai pari.

Ne saattavat alkaa haikeudesta, mutta minulla on vahva tunne, että ne tippuvat poskille ehdittyään ilonkyyneleinä. Toisia ovia täytyy sulkea, jotta voi avata toisia. Kenties silloin voi myös löytää jotain sellaista, joka tekee minusta vielä paremman naisen. 

Misorella

2 kommenttia :

  1. Jaan paljon hauskoja & hienoja muistoja tästä kolmesta vuodesta, TÄSSÄ KODISSA! Kiitos kaikista niistä tyttöjen illoista herkkuruokien ja herkkujuomien äärellä, ja biletyksen jälkeisistä yömajoituksista, jolloin ollaan kivistävin korkkarijaloin, mutta tiukasti Jonel Thain takeaway-yöpala pussia puristaen hoiputtu luoksesi TÄHÄN KOTIIN <3
    Hännät pystyyn, kohta jatkamme mun kaupungissani!
    -Serkkuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti, kun olen saanut muuton jälkeen kammattua häntäni ojennukseen, luodaan lisää uusia hienoja muistoja. <3

      Poista