Kattojen yllä - laskevan auringon alla

29. elokuuta 2013



Aikamoinen elokuun viimeinen viikko, eikä se ole vielä nähnyt edes loppuaan. Kiskot ovat kuljettaneet opiskelijaa Lahti-Helsinki-Lahti välillä.

Reitin välietapeilla on koettu aamun kajastuksia taivaanrannassa, kauniin syysviikon lämpöä ja ihailtu upeita auringonlaskuja, kun ilta on saapunut saattamaan päättyvää päivää. Opintie on tarjoillut paljon uutta informaatiota, valinnanmahdollisuuksia, tutustumista tiloihin ja opiskelukavereihin.

Orientoiva viikko on ollut kuitenkin lohdullisen pehmeä lasku yliopistoelämään, sillä ensi viikolla homma starttaa käyntiin täydellä intensiteetillä niin luentojen kuin avajaisten ja fuksiaisten merkeissä.

Tiistaina ihailin erityisen kaunista iltaa ja mailleen painuvaa aurinkoa Scandic Simonkentän kattoterassilla, josta käsin Helsinki näytti kylpevän valossa. Ilta oli muutenkin erityinen, sillä kokoonnuimme I love me -tiimin ja -bloggaajien kanssa messuyhteistyön tiimoilta, tunnelma oli sydämellinen, idearikas ja innostava.

Tutustuin ihastuttaviin bloggaajasisariin ja kiitos asukuva-avusta kuuluukin Marialle. Vero Modasta (nimilapullani myynnissä olleet... eikö teille muka koskaan ole käynyt niin...) uudet aarteet: kotkakaulakoru ja mustaharmaat liehuvat helmat, sopivasti maisemien fiilistelyyn korkeuksissa paremmin kuin täydellisesti.




Viikonloppu tietääkin sitten kuntosalitreeniä ilman sitä salia, sillä edessä on vihdoin se mielessä huutomerkkinä itsestään muistuttanut muutto. Matkalaukkuelämä päättyy tältä erin ja löydän itseni pian uudesta kodista laatikoiden, pussien ja koottavien huonekalujen keskeltä.

Niin kivaa kuin uuden asunnon laitto onkin, luulen, että saattaa siinä muutama tuskastunut minuutti kulua tavaroiden sijoittelun ja ennen kaikkea kokoamisen kanssa. Ohjeiden lukeminen ja noudattaminen on tässä asiassa varsin suotavaa ja työkalutkin pysyvät käsissä, joten eiköhän yksi blondi suoriudu tehtävästä. Toisaalta mikäli lopputulos antaa odottaa itseään, voin viihdyttää uutta kämppistäni tahattomalla tilannekomiikalla, joka tilanteesta väistämättä seuraa. :)

Toppi Vero Moda

Misorella

I love me -bloggaajan jännä messusyksy

26. elokuuta 2013


I love me on Pohjois-Euroopan suurin terveys- ja kauneusalan messutapahtuma, joka kokoaa yhteen Terveys, Muoti, Kauneus ja Koru & kello -messut. Siinä on messupaketti, jossa on ripaus kaikkea tyttömäistä ja naisellista mikä innostaa, motivoi ja ihastuttaa ainakin minua. Näiden fiilisten pohjalta olen enemmän kuin iloinen saadessani mahdollisuuden olla osa messuja I love me -bloggaajana. 

Misorellan tyyliin seikkaileekin messutunnelmissa hyvässä blogiseurassa. Erityisen jännää on, että pääsen samalla itse tapaamaan joitakin lempiblogieni kirjoittajia. Syksyn saavuttua ja messutuulien puhaltaessa luovia ideoita mm. kauneudenhoidon, terveellisten elämäntapojen ja pukeutumis- ja asustevinkkien osalta, saan vinkata teille pääkallopaikalta mukaansatempaavista messutapahtumista ja raportoida kaikesta uudesta ja mielenkiintoisesta, mitä tarttuu mukaan matkalla naisellisuuden valtatiellä. 

Lisätietoa messutarjonnasta ja kaikista muista upeista I love me -bloggaajista löydät täältä. Olkaahan siis kuulolla, tehdään yhteinen ikimuistoinen syysmatka messutarjonnan aarreaittaan. Lokakuussa nähdään, meidät bloggaajat löydät Bloggers' Lounge -alueelta!

Misorella

Henkariin kirjoitettu - Fashion

24. elokuuta 2013



Perjantaina paransin (hius)maailmaa(ni) kampaamotuolissa hiusvelhon taitavissa käsissä, jonka jälkeen iltapäivä kului shoppailukierroksella ystävän kanssa. Sinooperi Homestoressa näkökenttääni eksyi valkea henkaririvi, joita koristi kiemurainen Fashion <3 -teksti.

Vierustoveri säesti, mielessäni lauseiksi paikkaansa etsivää ihailua, sanoin: sun täytyy ehdottomasti saada tuollaiset! Minähän nappasin kiltisti omani pois ja kiikutin kassalle. Samaisella kaupunkireissulla Sokoksen alerekistä pilkisti jotakin varsin mielenkiintoista, joka veti puoleensa syksyyn pirteyttä tuovalla väriyhdistelmällään.




Vain Sokoksissa ja Emotioneissa myytävä Kaiio-merkin alta löytyy niin kenkiä, koruja, vaatteita kuin asusteita. Naisellisten ja nuorekkaan tyylikkäiden vaatteiden hinta-laatusuhde on varsin kohdillaan, lisäksi leikkaukset ja värimaailmat iskevät lujaa ainakin minuun.

Alennetulla mekolla oli hintaa hassut yhdeksän euroa, mikä tarkoitti sitä, että uusi henkari sai heti arvoisensa ripustettavan. Heittäydyin villiksi ja lisäsin asukokonaisuuteen serkulta käyttämättä jääneenä "perityn" upean statementkaulakorun, joka on juuri siinä rajalla onko se ruma vai kaunis lisä tähän värikollaasiin.

En osaa vieläkään päättää, mutta joskus ruman kauniskin voi olla jotain täydellistä, joka antaa viimeisen persoonallisen silauksen tyyliin. Taidan päätyä uskomaan tähän.




Yllätys, yllätys, päässä rupesi tämän pohdinnan yhteydessä soimaan CMX:n Pelasta maailma:

"kaunis on ruma sanot,
ja minua paleltaa
vaan en lähde mihinkään
kun avaat ikkunan
ja annat tuulen puhaltaa
kadulla ei näy ketään
jolle huutaa kiitos

avaat rintani kuin lyhdyn
sytytät sinne kynttilöitä
liekki on ihmisen elämän muotoinen

ja kuu valkea käy yli kattojen
valaisten meitä
ja kuu valkea käy yli kattojen
rohkaisten meitä

niin
pelasta maailma
tee se jo tänään
tee
jotakin mahdotonta"

Näiden sanojen ja tunnelmien myötä toivotan hyviä unikuvia!

Mekko Kaiio/Sokos
Statementkoru H&M
Leggarit Pieces
Kengät vanhat aarteet
Laukku second hand

Misorella

Elämä muuttolaatikoissa - toistaiseksi

22. elokuuta 2013



Loputtomalta tuntuva määrä tavaraa, sanomalehtien rapinaa, kymmeniä teipin repäisyjä, jätesäkkien kahinaa, sulkeutuvia laatikoita ja pussin suita, jotka kätkevät sisälleen asioita, joita kutsutaan omaisuudeksi. Käsiäni katsellessa totean, että pesuaineen ja siivousrätin tekemä manikyyri loppusiivouksen yhteydessä ei ollut hellevaraisimmista päästä.

Materiaalinen elämä pakattuna banaanilaatikoihin, joihin mustan tussin kärki juoksetti sanoja, joista muodostui lyhyitä tuoteselosteita pahvisten pakettien pintaan. Loppukuun ajan levähdyspaikkana ja välietappina lapsuuden koti, talo, jonne olen (kotikaupungin muuttojen yhteydessä) palannut lähes yhtä monta kertaa kuin lähtenyt maailmalle.

Ystävä viestitteli päivällä ja tiedusteli millaista oli pistää koti pakettiin. En osannut vastata. Ehkä sen tietää vasta, kun muuttoauto on täynnä, vanha koti tyhjä ja pakettiauton nokka näyttää kohti moottoritietä. Edessä muutto uuteen kotiin ja toiseen kaupunkiin, koulun aloitus, josta seuraa uusi ammatti.

Olo on odottava, hyvällä tavalla jännittynyt ja suunta tuntuu oikealta, kaikki neljä asiaa tuntuvat täydentävän toisiaan ja sulautuvat yhteen sanaksi tulevaisuus. Olo on silti jotenkin turta, vaikka fiilis yleisesti ottaen onkin varsin hyvä. Reilu kolme vuotta kotia toimittaneelle kaksiolle en ole vielä suostunut jättämään hyvästejä, vaikka tänään suljinkin ulko-oven jättäen talteen pakatut aarteet ja muistot kurkistelemaan muuttolaatikoiden rakosista.

Tämä koti on ollut erityisen rakas, siellä vietettynä elämänjaksona on koettu suuria iloja ja mutkaisia alamäkiä, valoisia nousuja, rohkaistumista ja ennen kaikkea piirretty muistojen karttaan ikimuistoisia kuvia yhdessä ystävien kanssa.

Tässä osoitteessa aloitettu matka, jonka olen kulkenut elämässäni eteenpäin, on tehnyt minut eheämmäksi kuin koskaan, tässä kodissa minusta on kasvanut se nainen, joka nyt olen. Itseni tuntien, pelkäänpä pahoin, kun viimeisen kerran elokuun lopussa astun kynnyksen yli ja suljen oven yhdelle elämänvaiheelle, silmäkulmastani saattaa vierähtää kyynel tai pari.

Ne saattavat alkaa haikeudesta, mutta minulla on vahva tunne, että ne tippuvat poskille ehdittyään ilonkyyneleinä. Toisia ovia täytyy sulkea, jotta voi avata toisia. Kenties silloin voi myös löytää jotain sellaista, joka tekee minusta vielä paremman naisen. 

Misorella

Uunihedelmät

20. elokuuta 2013



Kehittelimme joskus ystäväni kanssa terveellisen ja yksinkertaisen herkun, jolla voi huijata itseään herkkuhimon iskiessä. Resepti ei monimutkaisuudellaan päätä huimaa ja itse ei loppujen lopuksi tarvitse edes tehdä juuri mitään pilkkomista lukuun ottamatta.

Riittää, että laitat uunin lämpiämään 225 asteeseen, asettelet kulhoon esimerkiksi ananasrenkaita, päärynä- tai omenalohkoja ja verhoilet pedin mantelirouheella. Huumaavan hedelmäinen ja paahtuvan mantelin tuoksu täyttää houkuttelevasti keittiön puolen tunnin sisällä, mikä tarkoittaa sitä, että herkku on valmis poimittavaksi parempiin suihin.

Kyytipojaksi maustamatonta rasvatonta rahkaa ja voit huokaista ensimmäisen lusikan jälkeen ihastuksesta. Makuhermot luulevat olevansa paratiisin viettelyksessä, kylmä ja kuuma kohtaavat toisensa sulaen kielelle ja olo on kuin söisi jotain huomattavasti syntisempää, kuten kermajäätelöä sokerisilla lisukkeilla. Niin ja tämä herkku menee sellaisenaankin ilman lisukkeitakin.

Kokeile, jos uskallat, tälle ei nimittäin menetä vain pikkusormea, vaan koko käden (joka kauhoo kulhon tyhjäksi ennätysvauhtiin). Siinä se juju sitten onkin, tästä ei tarvitse tuntea jälkikäteen huonoa omatuntoa. Suosittelen.

Misorella

Näet juuri sen, mitä itse haluat nähdä

19. elokuuta 2013



Ympäröivää maailmaa voi katsoa niin monelta kantilta: toisilla on käytössään likinäkölasit, jotkut suojautuvat mustien lasien taakse ettei totuus häikäisisi, osa tähyilee kaukaisuuteen kiikareillaan, eräiden vakiovarusteena ovat silmälaput ja joku taas katsoo vaivatta ympärilleen ja toivoo löytävänänsä päivittäin jotakin uutta.

Toiset syleilevät elämää pinkkien rillien lävitse, joidenkin lasit ovat aina hukassa, eräiden kakkuloiden merkkinä on Pessimismi, joidenkin sangat voivat olla mustavalkoiset ja muutamien näkökentän on sumentanut negaatio. Osa kokee tarvetta selittää puhki kaiken näkemänsä, joku kieltäytyy katsomasta ympärilleen lainkaan peläten näkemäänsä, joillakin on taito nähdä kaikessa hyvää ja jotkut navigoivat seikkailuja janoten kaukoputkellaan kaikkeutta.

Kokemisen ja näkemisen kirjo on moninainen ja ajattelutapojen erilaisuus on minusta rikkaus. Kenties meistä kaikista löytyy ripaus erilaista katsojaa, jotkut tavat vain nousevat enemmän ylitse toisten ja ne saattavat jopa vaihtaa paikkaa ajassa ja tilanteissa.

Silloin kun aatteita ja mietteitä jaetaan avoimesti, niistä keskustellaan rakentavasti ja vaikka ei allekirjoitettaisi toisen näkemystä, mutta kunnioitetaan ja arvostetaan toisen tapaa nähdä, ollaan mielestäni tiellä joka tuottaa yhteisöllisyyttä.

Joskus itselleni tuottaa vaikeuksia ymmärtää, että kaikki eivät hyväksy erilaisia tapoja katsoa maailmaa. Toisinaan sitä havahtuu siihen miten vaikea ihmisten saattaa olla nähdä omien tarkkaan piirrettyjen ja mitattujen rajojen yli. Se mikä tuntuu olevan pahiten hukassa, on toisten ihmisarvon kunnioittaminen.

Koen olevani etuoikeutettu, sillä olen saanut sekä opiskella aikuisena mainioiden persoonien, tehdä työtä kulttuurialalla luovien henkilöiden että jakaa ystävyyteni rakkaiden kanssa, joista suurin osa on katsonut maailmaa pilke silmäkulmassa, käyttänyt suurennuslaseja vain nähdäkseen moninaisuuden paremmin ja jotka eivät ole säikähtäneet näkemäänsä vaan ovat ottaneet kiehtovana haasteena tutustumisen johonkin tuntemattomaan.

Tämän jälkeen on joskus hankala muistaa, että kaikki eivät esimerkiksi näe tavallisessa metsässä häivähdystä satumetsästä, joillekin se on vain metsä muiden joukossa, vaikka itselle maisema saattaa olla jotain pysäyttävän kaunista ja jopa taianomaista.

Kumpikaan tapa ei ole tietenkään oikea tai väärä. Lähtökohtaisesti kumpikin katsoja näkee saman metsän, mutta se mitä siinä haluaa nähdä, on katsojasta itsestä kiinni. Parhautta on seistä asian äärellä jonkun katsontatapaasi seuraavan henkilön rinnalla.

Toisaalta toinen tapa nähdä tai jopa olla näkemättä voi rikastuttaa omaa tapaasi kokea nähtyä tavalla, jota et olisi itse osannut löytää. Saatatte toki kumpikin pitää kiinni omasta linjastanne, mutta seisotte silti jonkin asteisen yhteisymmärryksen äärellä, jossa annetaan arvo toisen ajatukselle, vain tapa nähdä ja kokea on eri.




Saman kuvan voi muokata ja rajata hieman toisinkin. Katsontatapa on mielestäni heti kiehtovampi, mutta alla olevan kuvan päätähti on edelleen tunnistettavissa. Kuva saattaa herättää samoja ajatuksia kuin ylempikin, mutta jonkun mielestä tämä toteutustapa saattaa olla outo, eihän siinä näe edes koko perhosta.

Joku saattaa ilahtua erilaisesta tavasta nähdä asian ja joku ensi hämmästelyn jälkeen arvostaa näkemäänsä, vaikka ei itse lähestyisikään asiaa samalla tavoin. Itselleni tämä on tapa ihailla muotoja, värisävyjä ja erilaisia luonnon ääriviivoja, mutta lähtökohtaisesti haluan haastaa itseäni vielä vähän lisää katsoessani ympärilleni.




Katsotaanpa hetki maailmaa satumetsän näkökulmasta, lähtökohdasta, jossa seistään jalat maan kamaralla, mutta annetaan mielikuvituksen leikkiä. Tämä alla olevan kuvan Neitoperho voisi jo näytellä roolia Liisa Ihmemaassa -elokuvassa.

Jälleen kerran otos mahdollistaa saman kuin aiemmatkin versiot, toisaalta tämä saattaa olla jollekin liian omalaatuinen tapa lähestyä asiaa, joku saattaa taas vallan riemastua näkemästään ja joku olisi vienyt ajatuksen vielä pidemmälle. Tämä on minun tapani lähestyä luonnossa kuvaamaani perhosta, eikä se poissulje sitä etten kykenisi näkemään asiaa monella muullakin tapaa.




Seuraatko ajatustani siitä miten saman asian voin nähdä niin monella tavalla (jopa samanaikaisesti), eikä yksikään niistä ole väärä? Jotta ei jämähdetä asian äärellä metsään ja perhoseen, palataan siihen, mitä yritän pukea niiden avulla sanoiksi.

Se kiteytyy toiveikkaaseen ajatukseen, että ihmiset antaisivat tilaa tosillensa hengittää, ottaisivat näkemyserot rikkautena ja mahdollisuutena oppia uutta, keskittyisivät joskus puhumisen sijasta kuuntelemaan, ottaisivat asioista selvää, eivätkä vain olettaisi ja ennen kaikkea näkisivät toisensa. Ei sitä, miltä näytämme, vaan sen mitä olemme persoonina.

Saattaa toki olla, että maailmaa katsoo liian pinkit rillit päässä täältä satumetsästä käsin, varpaat sammalpedillä, mutta toisaalta, toivoa ei ole menetetty näidenkään ajatusten osalta, jos edes Sinä tartut haasteeseen nähdä joskus totutusta poikkeavalla tavalla. En todellakaan väitä olevani asian osalta se täydellisin esimerkki, mutta juuri siksi aioinkin haastaa itseni loppu elämäni joka ikinen päivä.



Misorella

Mustaa ja valkoista, tyylikkäitä pisteitä hopeisen iin päälle

17. elokuuta 2013



Puhutaanpa kosmetiikka-addiktioista, omia suuria iänikuisia kompastuskiviäni ovat kaiken kirjavat kynsilakat, joita hamstraan jopa puoli huomaamatta muiden ostosten ohessa. En tiedä onko sisäisellä harakalla tai tyttömäisillä päähänpistoilla osuutta asiaan, mutta säihkyvät ja värikylläiset kynsilakat vievät jalat altani.

Lakkapullot ovat pieniä investointeja verrattuina asusteisiin ja vaatteisiin, kynsissä voi turvallisesti kokeilla (onnistuneesti) villejäkin värejä, jopa sellaisia, joita ei tulisi pukeutumisessa mieleenkään käyttää.




Olen koko kesän himoinnut Lorealin päällyslakkaa, jota koristavat mustavalkoiset pilkut ja nyt se ihastuttaa vihdoin omia kynsiäni. Turhanpäiväistä? - kenties. Välitänkö siitä? - en. Monikäyttöistä ja koukuttavaa? - ehdottomasti kyllä. Hopeinen ihanuus pilkkujen alla on We Care Icon -sarjan Magic Diamond -lakka.

Tuotesarja uudistuu parhaillaan uusin sävyin, joten en mene vannomaan löytyykö sitä enää valikoimista. Harmi sinänsä jos ei, sillä olen varsin viehtynyt sävyyn. Päällyslakkaa täytyy kehua sen verran näyttävän ulkonäön lisäksi, että hileet lähtevät glittersisaruksiinsa nähden huomattavasti helpommin irti lakkoja poistaessa.

Mustavalkoinen efekti toimii parina varsin monen värivaihtoehdon kanssa, herkullisen yhdistelmän siitä saa varsinkin pinkin lakan kanssa eikä kirkkaan punainenkaan jää huonoksi kakkoseksi.




IsaDoran all-in-one -geelilakan loppuessa en pysynyt tuoteuskollisena (geelin vähetessä koostumus ei tuntunut niin toimivalta kuin alkuun, sillä se ei enää levittynyt tasaisesti kynnen pintaan).

Vaihdoin lennossa Lorealin alus- ja päällyslakkaan, joka vaikuttaa käytössä varsin mainiolta, kuivuu nopeasti ja jättää kauniin sileän pinnan kynteen. Katsotaan millaiseksi yhteinen tulevaisuus muodostuu tämän kanssa. Yksi asia on kuitenkin varma, että en enää lakkaa kynsiäni ilman aluslakkaa, sillä se todella suojaa värjäytymiltä.

Joku varmasti ihmettelee mitä hittoa tuo jakari liittyy tähän asiaan. No ei oikeastaan mitenkään, se sopi vain sävymaailmaltaan lakkojen pariksi. Onhan kynsienkin laitto toisaalta tietynlaista remonttihommaa: ensin poistetaan vanha maali, huolletaan, maalataan ja suojataan uudelleen.

Niin ja vastaus kysymykseesi on kyllä, minulta löytyy oma työkalusarja, viimeisimmäksi irrotin pyykinpesukoneen liitännöistään (ei parane laittaa (vasta)lakattuja kynsiä suuhun muuttohommien edessä). ;)

Misorella

Kirppiskierros, leffailta ja terveellisiä herkkuja

16. elokuuta 2013



Tilasin eilen toiveikkaasti tälle päivälle aurinkoista säätä. Ilma on ollut kuin nainen, se on vaihtanut mieltään yhtä tiuhaan. Aamupäivän auringon jälkeen iltapäivästä paistoi ja satoi vuorotellen. Tämä sopi minulle oikeastaan ihan mainiosti, sillä aamulla kerkisin juosta intervallitreenin kastumatta (myönnettäköön, että oli pientä motivaatio-ongelmaa, sillä mieli olisi tehnyt vain jolkotella rauhassa pidempää lenkkiä) ja iltapäivällä oli hyvä piiloutua sateelta ystävän kanssa kirppiskierrokselle.

Viiden kirppiksen jälkeen voi puhua jo hyvällä omallatunnolla kunnon rundista. Haaveilin löytäväni uuteen kotiin kivat, persoonalliset keittiöntuolit, jotka olisivat voineet olla (mielellään) erilaisia. Yhdistäväksi tekijäksi olisi riittänyt musta väri ja kaikki muu olisi tuonut vain toivottua särmää sisustukseen.

Tyhjin käsin jouduin kuitenkin suuntaamaan kotimatkalle, täytyy sanoa, että oli saavutus käydä noinkin monella kirppiksellä löytämättä yhtään mitään. Tosin nykyinen kaappeihin kertyneen tavaramäärän kauhisteluni saattaa olla osasyyllinen asiaan, toiseksi motivaatio loppui tässäkin, kun jouduin nuolemaan näppejäni tuolirintamalla! Sen sijaan ostimme puutarhatuotteita myyvästä kojusta kassillisen kesäherkkuja, joiden seuraksi tarvittiin ehdottomasti hyvä leffa.




Illan tästä osuudesta ei puuttunut päivällä peräänkuulutettua motivaatiota, vaan eväät upposivat hyvin ja (jo kerran tai pari nähty) Odottamaton matka häikäisi taas kerran hienoudellaan. Leffaeuforia sai tuumimaan, josko sitä kunnostautuisi vihdoin lukemaan kirjatkin, joissa seikkailee mm. velhoja, hobitteja ja kääpiöitä.

Jotain pientä haikeutta läikähti myös rinta-alassani sormenpäät punaisen ja sinisen värjäämänä, tuntui, että nämä kestit olivat samalla pienet (ennakko)jäähyväiset kesälle. Ystäväni totesi, jos tuoreita puutarhamarjoja saisi ympäri vuoden samalla lailla kuin kesällä, jäisi moni epäterveellinen herkku ihan suosiolla nauttimatta. Allekirjoitan täysin! Näissä fiiliksissä on mielekästä jatkaa viikonloppua, ihanaa sellaista sinullekin! :)

Misorella

Kätköjen aarteita vol 2

14. elokuuta 2013



Edellisellä kerralla tein löytöjä kotikodista vanhan nahkarepun merkeissä. Kesän alkupuolella samaisesta aarrekätköstä löytyi vanha viininpunainen tekonahkahameeni. Olin unohtanut sen olemassaolon toistamiseen, sillä olin kiikuttanut hameen tyytyväisenä kotiin kaappien uumeniin, kunnes taas varsin ilahtuneena löysin sen viime viikon kaappien siivouksen yhteydessä.

Hamonen on päässyt ulkoilemaan viimeksi aktiivikäytössä lähemmäs kymmenen vuotta sitten ja silloinkin tanssilattioiden valokeiloissa. Ajattelin antaa sille uuden mahdollisuuden, kerran se on näinkin pitkään säästynyt. Vaikka itse sanon, ei se silloin näin hyvältä näyttänyt päällä, kerrankin voi todeta näin päin. :)




Lähes koko kesän ballerinat ja lenkkarit jalassa hipsutelleena teki mieli laittaa jotain naisellisempaa jalkaan. Viime viikon asunnonmetsästysreissulta tarttui mukaan myös kiva musta kauluspaita, joka muuntautuu monenkin vaatteen asukaveriksi varsin mutkattomasti.

Lähtöä tehdessäni totesin kotona, että tällä asullahan voisi joku viikonloppu lähteä ulkoilemaan ja nostalgisoimaan baarien valoihin (vink vink serkkuseni!). Siitä se ajatus sitten lähti, mietin millä yksinkertaisilla asusteilla tyylin muuttaisi lennossa iltakäyttöön ja mukaan tarttui kuvausrekvisiitaksi lehdentilauslahjana saatu laukku ja keväällä harakan saaliskokoelmaa kartuttanut kauluskaulakoru.



Paita H&M
Kengät DinSko
Kaulakoru GT
Vyö second hand
Hame ja laukku vanhoja aarteita
Pikkulaukku LUMI

Misorella

Kukaan ei ole täydellinen - eikä tarvitsekaan

13. elokuuta 2013



Viime viikko oli varsin hektinen, uusi koti löytyi ja samalla alkoi rumba, jossa hiki otsassa otettiin haltuun askelia muuttoon liittyvissä käytännönjärjestelyissä. Viikon aikana moni asia loksahti paikoilleen, vaikka kieltämättä pienisuuri stressipiikki nostikin päätään ennen kuin varsinaiseen muuttopäivään liittyvät asiat löysivät ratkaisunsa.

Tavaroiden eri osoitteisiin roudauksen (lue uudelleensijoittelun, eikä puhuta vielä edes uudesta kotiosoitteesta), kaappien sisältöjen läpi käymisen, pakkaamisen ja kaupungilla / netissä asioiden hoitamisen ohessa ei jaksanut enää edes ajatella liikuntaa.

Ne harvat hetket, kun ei tarvinnut suorittaa mitään, vietti mieluiten rauhoittuen ja herkutellen ystävien kanssa. Vaikka myönnettäköön, että takaraivossa oli huono omatunto siitä, että en ollut kiitämässä juoksupoluilla harjoitteluviikon kuusi mukaisesti.

Liikunta olisi varmasti helpottanut stressikäyrääkin, mutta silloin, kun liikunnanilo muuttuu pakkosuorittamiseksi ajatuksella yksi asia lisää, joka on pakko hoitaa päivän aikana, silloin mennään metsään ja pahasti. Toki tavoitepuolikas lähenee ja hommaa ei kannata lyödä läskiksi tässä kohtaa, toisaalta omaa kehoa pitää osata kuunnella ja levätä kaiken muun fyysisen ja henkisen koheltamisen ohella.

Päätinkin, kun viikko läheni puoliväliä ja tehtävälista näytti edelleen täydeltä ja lenkkien saldo nollaa, että annan vain suosiolla juoksun olla tältä viikolla ja keskityn hoidettaviin asioihin ja muihin menoihin.Stressiä helpotti myös se, että muuttoasioista pystyi puhumaan ystävien kanssa herkuttelun lomassa. Ei turhaan puhuta sielujen sympatiasta ja lohturuoasta. Hyvä pulla ja sen muut makeat ja suolaiset herkkukaverit ja heti oli parempi mieli.

Minkä sitä kuitenkaan ihminen luonnolleen voi, sillä tapani mukaan tuskastelin jossain vaiheessa sitäkin, että herkuttelin päivittäin ylenpalttisesti, mutta en vaivautunut silti harrastamaan liikuntaa. Ystäväni nimesi viikon hiilaritankkausviikoksi ja totesi, että se tulee varmasti tarpeeseen, ensi viikolla jaksaa sitten taas juosta.

Viime viikko oli myös hyvä muistutus itselleni siitä, että apua kyllä saa, sitä pitää vaan rohkeasti osata ensin pyytää, sitä kautta ne muuttojärjestelytkin löysivät yksi toisensa jälkeen auttajansa. Tämän viikon tiistaijuoksulenkin jälkeen olo on energinen ja iloinen.

Näin jälkikäteen, kun katsoo viime viikkoa taaksepäin ei tapahtunut mitään peruuttamatonta. Treenit jatkuvat ohjelman mukaisesti hyvillä mielin ja hitto vie nautin jokaisesta ylimääräisestä suupalasta, jonka viime viikolla söin. Todettakoon, että, ei en aio ylisuorittaa kuluvalla viikolla viime viikolta tekemättä jääneitä lenkkejä, vaan jatkan siitä mitä viikon seitsemän ohjelma juoksupäiviin tarjoilee.

Herkuttelu on elämän suola ja sokeri (olenpas nokkela...), mutta silti ei tee pahaa kiinnittää huomiota tekemiinsä ruokavalintoihin ja juuri sitähän normaali arjessani teen. Tästä jatkan luontevasti myös tällä viikolla. On hyvä muistaa, että perusterveellisesti syövän, liikkuvan ihmisen maailma ei kaadu yhteen herkutteluviikkoon.

Joskus vuosia sitten viime viikko olisi ollut minulle tekosyy jatkaa samaa linjaa tulevat viikot. Ei, en puhu nyt siitä, että söin viime viikolla yhden pullan, vaan siitä, että söin päivien ruokailuhetkistä suurimman osan epäterveellisesti ja valitettavasti sen huomasi myös fyysisenä huonona olona, velttoutena ja väsymyksenä.




Tänään löydän itseni tilanteesta, jossa viime viikko on kuitenkin vain elettyä elämää. Tällä viikolla saan ottaa taas voimautuneena ilon irti liikunnasta (ilman, että se on suorittamista) ja nauttia hyvän perusruoan syömisestä ja sen aikaansaamasta olosta.

Se miksi tästä kirjoitan, on oivallus, jonka aamulla koin. Terveellisistä elämäntavoista on tullut muutaman viime vuoden aikana ihan todellinen elämäntapa eikä pelkkää puhetta ja korulauseita. Oivalsin, kun jokin asia on vakaalla pohjalla, sillä tiellä on helppo jatkaa, vaikka välillä eksyisikin syvälle Hannu ja Kerttu -sadun piparkakkutaloon.

Paljon liikuntaa harrastavana en sure myöskään syötyjä kaloreita, vaan vieroksun nykyään ennemminkin sitä fyysistä olotilaa, jonka runsas roskaruoan määrä elimistössä aiheuttaa. Mainittakoon vielä, että totaalikieltäytyminen harvoin toimii pidemmällä tähtäimellä, kohtuus kaikessa on huomattavasti järkevämpi ohjenuora.

Viime viikon jälkeen se onkin taas helppo muistaa: aion jatkossakin syödä herkkuni hyvällä omallatunnolla, mutta jokaista houkutusta, minkä näkee, ei myöskään tarvitse nauttia. Itse koen, että satunnaisten normaalin arjen herkkupäivien syömiset on järkevää suhteuttaa muuhun päivän syötyyn ruokaan. Se on minun tapani nauttia jostakin spesiaalista hyvillä mielin.

En halua tällä kirjoituksella saarnata jonkin asian puolesta tai vastaan, totean vain, että kultainen keskitie toimii useimmiten asiassa kuin asiassa. Jokainen tallustaa tavallaan, mutta minun askeleeni on hieman kevyempi, kun elän valitsemaani arkea.

Toinen syy miksi kirjoitan aiheesta, on, että olen hehkuttanut koko blogini olemassaolon ajan siitä kuinka minä syön terveellisesti ja kuinka minä harrastan liikuntaa (niistä kuvissa/teksteistä vilahtelevista herkuista huolimatta), siitä saattaa muodostua kiiltokuvan kaltainen kuva. Sitä saa helposti hohtavamman sädekehän päänsä päälle kuin pystyy kantamaan.

Kuten jo otsikossa totesin, kukaan ei ole täydellinen - eikä tarvitsekaan, sehän se tässä parasta onkin. Kun kompastuu, se ei ole maailman loppu, täytyy vain nousta ylös ja jatkaa matkaa, osata nauttia silloin tällöin elämästä ja muistaa myös, kun kompuroi, voi nähdä jotain sellaista mitä ei muuten ohi kulkiessaan olisi itsestään oivaltanut.

Misorella

Viikon tähtihetkiä

11. elokuuta 2013



Sininen hetki voi olla sekin, kun ihastuu mansikoihin, jotka ovat kylpeneet klassikkosuklaassa. Pieni pala taivasta makuhermojen kiitoradalla, suu messingillä ja paljaiden jalkapohjien alla viileän sileä kallio. Voimakkaana tunne kuin olisi juurillaan, yhtä luonnon kanssa ja samalla mukana häämatkalla, jossa kaksi herkkua juhlivat täydellistä liittoaan.




Siinä se nyt on, nimittäin täydellinen huulipunasävy. Tähän on tultu, että seuraavaksi sitä löytää itsensä kukkakuvan kanssa ihmettelemästä ja mallailemasta kosmetiikkaosastolta mikä tarjokkaista suostuisi ryhtymään värikaimaksi tälle täydellisen punaiselle kaunottarelle.

Arki on huomattavan paljon jännittävämpää, kun ei mene aina kauneusasioissakaan siitä mistä aita on matalin, aina voi lähteä vaikka persoonallisen aarre(väri)kartan kanssa huulipunaostoksille.




Kesää saattamaan saapuva syksy on aloittanut maalausurakkansa hienovaraisella luonnostelulla. Lehtivihreässä kylpevät puut ovat kuin ikääntyvät ihmiset, joiden hiuksiin alkaa ilmestyä hopeisia säikeitä, puilla säikeet ovat vain kullankeltaisia, kun syksy pukee vaivihkaa puita omiin juhliinsa lehti kerrallaan.

Huomasin eilen ohikulkumatkalla, että syys oli testannut väripalettiaan tiiliseinää kiipeävään köynnökseen ja se sai pienen kulkijan pysähtymään ihastelemaan sen kauneutta elokuun auringon alla.




Ulkona kuivattu pyykki tuoksuu kesätuulelta, raikkaalta ja ennen kaikkea lapsuudelta. Siinä on saamaa sisäänrakennettua nostalgisuutta, kuin pullantuoksussa. Kun olin pieni, äiti leipoi usein, minä seurasin silmä kovana leivonnan vaiheita, sekoitin taikinaa ja sain tehdä omia pikkupullia.

Jos aamu oli ajanut leipurin varhain ylös, koti tuoksui kanelilta jo ennen pienen prinsessan ylösnousua. Silloin aamupalapöydässä saattoi odottaa pientä äidin varta vasten hänelle leipoma pullapoika, jolla oli silmät, nenä, suu ja napit rusinoista.




Lapsilla on taito elää hetkessä, nauttia siitä mitä juuri silloin ovat tekemässä. He eivät mieti mitä siitä hetkestä puuttuu tai mikä tekisi siitä hienomman, vaan rakentavat saatavilla olevista puitteista elämyksen, heittäytyvät koko pienellä sydämellään virtaan, joka kuljettaa ja kantaa.

Aikuisilla olisi paljon opittavaa siitä taidosta. Onneksi minulla on pieniä ystäviä muistuttamassa asiasta, erityisesti pieni kummityttöni, joka ratsastaa luovuuden aallonharjalla ja huikkaa kummitädinkin mukaan surffaamaan.

Misorella

Eväsretki lempeän lämpimässä elokuun illassa

10. elokuuta 2013



Perjantai oli hiostavan lämmin, mutta tätähän minä muistaakseni tilasin aikaisemmin: lämpimiä elokuun päiviä. Heinäkuuhun verrattuna lämpö on kuitenkin erilaista, jotenkin lempeämpää, ei ole niin polttavan kuuma. Eron huomaa varsinkin silloin, kun päivä päättää matkaansa ja kulkee kohti auringonlaskua.

Alkuillasta alkoi tuntumaan siltä, että täytyy päästä ulos kuumasta asunnosta, seuraksi löytynyt ystävä odotti vain yhden puhelinsoiton päässä. Ilta enteili ukkosen tuloa, lämpimän tuntuinen voimakas tuuli vilvoitti juuri sopivasti ja tummuvat pilvet tanssivat omaa sadetanssiaan taivaan sinisellä tanssilattialla. 

Sade ja salamashow olivat vierailleet kotikulmilla jo edellisenä yönä, mutta nyt näytti siltä, että joukko myrskyisiä esiintyjiä oli vain ohikulkumatkalla ja esitys nähtäisiin tällä kertaa jossakin muualla.





Askel kulki puolittain huomaamatta, puolittain sovitusti sataman suuntaan, matkalta tarttui mukaan evästä ja suuntana oli näkymä, jossa kaksi sinistä kohtasivat toisensa kaukana horisotissa maakaistaleen molemmin puolin.

Aurinko oli jo matalalla iltakahdeksan jälkeen ja se piiloutui ohi tanssineen myrskysaattueen taakse. Taivaanvalo suodatti säikeitään pilvien lomasta ja täydensi kuvan kaunista näkymää. Ei ollut kylmä, eikä liian kuuma, oli ihanaa vain olla ja nauttia. Ystäväni totesi, kun istuimme kallioilla mutustellen hartaasti evässaalista, että tämä on täydellinen kesähetki.

Ei tullut mieleenikään olla eri mieltä asiasta. Siinä kivisellä penkillä istuessani ja ympärilleni katsellessani totesin jälleen kerran itsekseni, että aika pienestä ihminen voi olla onnellinen. Toisaalta mieli ei voi olla kovinkaan paha, jos on juuri syönyt puolikkaan juustosarven ja marjavaniljapullan. ;)

Misorella

No7 - kosteutusta ihon hyvinvoinniksi

9. elokuuta 2013



Loppu kevään aikana löysin itseni jälleen kosmetiikkaosastolta valitsemasta uusia tuotteita kasvojen ihonhoitoon. Näin mainoksen jossakin aikakausilehdessä No7-sarjan päivävoiteesta, jota mainostettiin kosteuttavana tuotteena, joka ravitsee ihoa ja ylläpitää kosteutta 24 tunnin ajan.

Olen ennenkin valinnut testattavaksi tuotteita, jotka herättelevät toiveita samanlaisesta lopputuloksesta. Vaikka olenkin halunnut uskoa näitä lupauksia, moni tuote on kuitenkin tuottanut pettymyksen tai ei ole erottunut sen kummemmin muista kilpailevista tuotteista edukseen.

Tuotemerkki sinänsä ei ollut uusi tuttavuus, mutta muistan sen lähinnä joistakin täsmätuotteista kaukaa teinivuosilta. Nyt uudelleen vanhaa tuttavuutta hieman eri näkökulmasta lähestyneenä, täytyy sanoa, että olen iloisesti yllättynyt ja voin tyytyväisenä sanoa löytäneeni kosteuttavan voiteen, joka tekee todella sen mitä lupaakin.




No7 Beautiful Skin -päivävoide sisältää suojakertoimen 15 ja 5*UVA-suojan. Sarjasta löytyy kosteutusta eri ihotyyppien tarpeisiin. Olen testannut kuvassa olevan kuivalle/erittäin kuivalle iholle tarkoitetun voiteen lisäksi myös normaalille/kuivalle iholle tarkoitettua päivävoidetta ja kumpikin tuntuivat käytössä varsin hyviltä.

Rasvapurkki on riittoisa, tuotteen koostumus ihanan täyteläinen ja iho tuntuu vielä illallakin pehmeältä ja kosteutetulta. Ostan tässä kohtaa täysin sanan ravitseva, sillä se kuvaa voidetta täydellisesti. Täsmätuotteista puheen ollen, aikuisen naisen iho tarvitsee toisiaan myös apua, mutta hieman eri tavoin kuin silloin joskus.




Mukaan tarttui myös Instant Radiant Beauty Balm -heleyttävä pikakaunistaja, joka rauhoittaa herkän ihon punoitusta. Kevyt seerumi levitetään puhtaalle iholle kosteusvoiteen alle. Leikkisästi voisi ilmaista, että nämä tuotteet ovat ravintoa iholle, hyvä ja terveellinen ruoka saa tunnetusti syöjänsä voimaan hyvin, miksi näin ei voisi olla siis ihon kauneudenhoidonkin kanssa?

Kaiken muun hyvän lisäksi tuotteet ovat hypoallergeenisia ja jälleen kerran myös hintalaatusuhde on varsin kohdillaan. Tuttavuus on kesän mittaan syventynyt todelliseksi ystävyydeksi ja vaikka välillä kohtaisin muita, mahdollisesti uusiakin kavereita, luulen, että kuljemme vielä pitkään yhteistä taivalta.

Misorella

Maybelline Colorama - punainen viettelys

7. elokuuta 2013



Käytin hartaasti loppuun Mavalan Los Angeles -sävyisen intohimoisen punaisen kynsilakan (no myönnettäköön, että pudotin lopuillaan olevan pullon sirpaleiksi kylppärin lattialle) ja harmikseni kyseistä sävyä ei enää löytynyt valikoimista. Muiden kaupunkien mukaan nimettyjä hehkuvia punaisia vaihtoehtoja löytyy kyllä merkiltä monia, mutta kaikki taittavat sellaisiin punaisen sävyihin, jotka eivät yllä sen oman suosikin tasolle.




Maybellinen valikoimasta löytyi kuitenkin korvaajaehdokas, nimittäin Colorama-lakkojen Power Red -sävy. Räiskyvä väri sai kynsissä seurakseen violetteja perhostarroja, jotka luovat kivan veikeän loppusilauksen.

Mistäköhän sekin johtuu, että aina, kun on tarkoitus ottaa kuvat lakatuista kynsistä, jälki näyttää siltä kuin ei olisi eläissään kynsiään lakannut. Toivotaan, että kuvien oheisrekvisiitta hämää ja vie huomion juuri sopivasti sellaisista sivuseikoista. ;D



Misorella

Kympin enkat - tästä on taas hyvä jatkaa matkaa

4. elokuuta 2013



Saako vähän hehkuttaa? Juoksin eilen oman tähänastisen kymppikilsan ennätykseni. Kyllä, tiedän, että kyseessä ei ole mikään suoranainen huippuaika, mutta sillä ei ole merkitystä koska nyt puhutaan minun omasta kehityksestäni.

Tämä on taas yksi rikottu rajapyykki omassa tavoitteessani kohti vahvempaa ja nopeampaa juoksijaa ja minulle tämä oli iso juttu. Täytyy kuitenkin välillä muistuttaa, ihan itseänikin, että olen juossut vasta kolme kuukautta. Siihen nähden, vaikka itse sanonkin, ei yhtään hullummin vedetty (kuka sitä kissan häntää nostaisi, jos ei kissa itse...).

Huomenna alkaa kuudes treeniviikko puolimaratonohjelmasta, mikä tarkoittaa sitä, että puolikas häämöttää seitsemän viikon päässä. Ohjelman mukaan harjoittelu tuottaa viikko toisensa jälkeen näkyvää tulosta, samalla se motivoi ja takaa monipuolisen eri osa-alueita kehittävän harjoittelun. Yksi asia sopii toiselle ja toinen toiselle, tämä on minun tapani valmistautua tulevaan koettelemukseen.

Katsotaan saanko vielä loppukesän aikana nipistettyä vähän pois tuosta kympin ajasta. Eilen oli hyvä fiilis juosta, aina askel ei välttämättä kulje yhtä hyvin. Tärkeintä minusta onkin kuunnella omaa kehoa ja sen viestejä. Joskus täytyy rikkoa rajoja ja treeni ei aina ole helppoa tai kivaa, mutta väsyneenä on turha repiä itsestä samoja tuloksia kuin niinä päivinä jolloin on energinen ja levännyt olo.

Todettakoon vielä, että ei, en aio yrittää juosta puolikasta tuohon vauhtiin. Puolikkaalle lähden rauhallisemmalla kestävyysjuoksuvauhdilla, joka kenties sekin toivottavasti paranee vielä hieman kesän aikana. Ainakaan eilen en olisi jaksanut vetää toista reilua kymppiä toisen kympin kaveriksi tuohon tahtiin. Tavoitteena onkin juosta ensimmäisessä urheilutapahtumassa silloisen oman tuntuman ja kunnon mukaan ja tavoiteltuna päämääränä on ennen kaikkea maaliin pääseminen.

Ensi viikon treenejä innolla odottaen toivotan sinullekin hyvää alkavaa (treeni)viikkoa! :)

Misorella

Etsivä löytää - ehkä - asunnon metsästys jatkuu

3. elokuuta 2013



Torstaina suuntasin Helsinkiin tapaamaan erästä kämppisehdokasta ja kävimme katsomassa yhdessä pari asuntonäyttöä. Kodin etsinnän kanssa ei natsannut, mutta uuden tuttavuuden kanssa kyllä. Harvoin sitä on samanlaista yhteyttä jonkun vieraan ihmisen kanssa. 

Harmikseni hän sai kuitenkin sellaisen asuntotarjouksen, jota ei voinut jättää käyttämättä, joten minun asunnonmetsästysmatkani jatkuu yksin. Lahdessa harmaana alkanut torstai-päivä muuttui Helsingissä lämpimän helteiseksi. 

Puistohengailun lomassa nähtiin lasten aitoa riemua, kun he hyppivät ilosta kiljuen puhkaisemaan valtaisia saippuakuplia. Turkoosin verhoilun saaneet kynteni loistivat glitterlakan ansiosta samoissa sävyissä kuin kuplien sateenkaarivivahteet.




Täytyy katsoa päivä kerrallaan eteenpäin, tekemistä riittää kyllä jokaiseen päivään muuttoon liittyvissä käytännönjärjestelyissä, joten eiköhän asuntoasiatkin löydä lopulta jonkinlaisen tyydyttävän päätepisteen. 

Uudet ilmoitusverkot on viritelty ja olenkin saanut yhteydenottoja kämppisrintamalla, lisäksi ensi viikolla on sellaisia näyttöjä yksiöistä, jonne täytyy suunnata tarkastelemaan tilannetta paikan päälle.

Misorella