Elämänjuna vie eteenpäin - yhden määränpään tavoite tiedossa, reitti tuntematon

17. heinäkuuta 2013



Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen, se on pitänyt sisällään itsensä löytämisen, eheytymisen ja henkisen kasvun aikaa. Vuosia pahasta unettomuudesta kärsineenä, vihdoin tänä vuonna unen ihmeellisen maailman löytäneenä, olen kirjaimellisesti herännyt eloon.

Lähipiirini on sanonut minun olevan kuin toinen ihminen, hyvässä mielessä. Levännyt keho on energinen ja mieli jaksaa muistaa asioita, motivoitua, oppia, innostua, suunnitella ja muodostaa päivittäin eteen tulevan palapelin palasista kokonaisuuksia ja yhteyssäikeitä elettyyn elämään ja tulevan tavoitteisiin.

Entinen pimeässä tunnelissa voipuneena eteenpäin rämpinyt kulkija näkee nykyään joskus varjoisatkin elämänpolut paremmassa valossa, nyt ne ovat vain reittejä kohti varsinaisia valtaväyliä, joiden matkan varrelta löytyy toteutettavaksi haaveiltuja unelmia ja suunnitelmia, jotka elävät, muuttuvat ja täydentyvät ajassa.

Monen muun myönteisesti elämänlaatuun vaikuttavan muutoksen ohella, tärkeänä sivutuotteena syttyi motivaatio pyrkiä opiskelemaan. Nykyinen kulttuurista ja lastenkulttuurista lumoutunut kulttuurituottaja, joka on ollut jonkin aikaa vailla työpaikkaa, päätti raivata itselleen uuden väylän aloittaa alusta.

Matkaeväänä reppu täynnä tuottajan ammattitaitoa ja vahva halu hyödyntää koulutuksen ja työelämän osaamistaan myös uudessa ammatissa. Hakulistalle löysi tiensä useampikin opiskeluvaihtoehto. Halusin kokeille mihin rahkeet riittävät, ajattelin nyt tai ei koskaan, täytyy yrittää uskaltaa ja kasvattaa unelmille siivet.

Kevät kului innostuksen vallassa, kun sain toteuttaa itseäni täällä blogissa, löysin täydellisen liikunnan riemun juoksemisesta ja vietin viikkoja pääsykoeartikkelien parissa. Pari kuukautta hujahti omistautuen lukemiselle ja vaikka lähipiiri jäikin jonkin verran huomiota vaille, läheiset elivät mukana kannustaen.

Luin usein vanhempieni luona ja Pinja katti oli tsemppaamassa pänttääjää. Jossain vaiheessa ei erottanut mistä alkaa kissa, nainen ja mistä kirja. Juna ja bussi kuljettivat minut pääsykokeisiin koettamaan onneani neljään hakukohteeseen, siinä samalla itselleni mieleisin opintien väylä alkoi pikku hiljaa tarkentua.

Luin kolmea pääsykoetta varten kasvatusalalle ja olin laittanut myös paperit hakuun ammattikorkeakoulun terveydenhoitoalan puolelle, jonne pääsin pääsykokeisiin. Minut hyväksyttiin terveydenhoitajan opintoihin Metropoliaan, Turun ja Helsingin yliopistossa jäin kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutukseen varasijoille, Helsinki ei jäänyt kuin toisen varasijapaikan päähän.

Nyt maanantaina julkaistiin kauan odotettu tieto, kevään uurastus palkittiin ja pääsin ensi yrittämällä Helsingin yliopistoon lukemaan lastentarhanopettajaksi. Terveydenhoitoalan koulupaikan vastaanottaminen ja kasvatusalan varasijapaikkojen jonotus ei tuntunut enää tarpeelliselta, sillä tämä oli se, mitä olin ymmärtänyt niin kovasti matkan varrella haluavani. 

Nuorempana ajattelin, että minulla eivät riittäisi rahkeet yliopiston luku-urakkaan, ei kannata edes yrittää. Iän tuoman varmuuden myötä työnsin ajatuksen pois mielestäni. Sisäistäessäni tietoa pääsykoeaineistoista minussa syttyi palo, joka konkreettisesti roihahti liekkeihin pääsykokeissa yliopistolla.

Se loi lämpimän tunteen, joka viestitti: tänne minä kuulun, tätä minä haluan. Tänä vuonna olen alkanut vihdoin uskoa ja luottaa itseeni sen ohella, että ystäväni ovat tehneet niin jo pitkään. Haluankin kiittää kaikkia rakkaita, jotka ovat kannustaneet luku-urakan fiiliksissä ja kokeisiin lähtiessä, eläneet täysillä mukana joka hetkessä ja jännittäneet tuloksia kanssani. Se on merkinnyt minulle paljon.

Kun minulta lastentarhanopettajan pääsykokeiden toisen vaiheen soveltuvuuskokeiden haastattelussa kysyttiin, miksi minut pitäisi valita opiskelemaan, päätin vastaukseni sanoin, että en olisi ollut valmis tähän kymmenen vuotta sitten, mutta nyt olen.

Sen sanoessani olin uskomattoman onnellinen, se oli omakohtainen oivalluksen heti ja näköjään vakuutti myös haastattelijat, sillä he katsoivat toisiinsa, nyökkäsivät ja toinen haastattelija sanoi, että tämä oli täydellinen lopetus sille päivälle. Tänään minä sanon, että tämä on täydellinen aloitus uudelle suunnalle, jonka yksi määränpää on tiedossa, mutta reitti tuntematon. Tärkeintä onkin, että tiedän olevani valmis, se mitä matkan varrelta löytyy, on kiehtova tulevaisuus.

Misorella

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti