Pallomekko - sukuvika?

13. kesäkuuta 2013



Olen joskus aiemminkin maininnut äitini läpi iän kantaneesta rakkaudesta pallokuosikankaisiin. Valokuvia selatessani löytyi asiasta myös vähän vanhempaa todistusaineistoa. Vuosi on 1962 ja isovanhempieni omakotitalon rappusilla istuvat äitini ja hänen serkkunsa. Kuvaan on päässyt myös naapurin kissa (naapurin katit ovat muuten kovia osallistumaan kuvaustuokioihin vuosikymmenestä riippumatta :D ), joka näyttää viihtyvän paremmin kuin hyvin äitini sylissä.

Plusparikymppinen äitini on sonnustautunut kellohelmaiseen tummansiniseen mekkoon, joka kelpaisi minullekin koska vain. Harmi vain, että se ei ole säästynyt. Tosin äitini on ollut hyvin pienikokoinen ja hoikkauumainen, joten saan tyytyä vain huokaillen ihailemaan niitä muutamaa olemassa olevaa vintagemekkoa.

Serkuksista kymmenen vuotta vanhemman, kummitätini, pallomekko on röyhelöisempi ja nyt tiedän kyllä ketä syyttää vaikutteista myös aikuisiän pukeutumisessa, sillä lapsuuden prinsessaleikkejä leikittiin hartaasti kummitädin tuomissa tylliröyhelöalushameissa. :)

Äitini vaatevillitys ei toki ole jäänyt nuoruusvuosiin, vaan vaatekaapista löytyy nykyäänkin satunnaisesti tuttuja kuvioita tummansinisellä taustalla niin mekoista, hameista kuin paidoista. Kummasti kuosi on eksynyt myös lapsuudenkuviani katsoessa myös nuoremman versioni asuihin saati sitten siihen nykyiseen karderoobiin. Hauskaa on sekin, että oma serkkuni sonnustautui viime vuoden kolmekymppisilleni kuinkas muuten kuin... no arvaatte varmasti jo. Väittäisin, että tämän viehätyksen on oltava sukuvika.




Viime viikolla kolmonen sai seurakseen ykkösen ja synttäreiden kunniaksi puin päälle sukuni naisille kovin ominaisen tutun kuosin Zaran mekon muodossa. Ihailin muutama vuosi sitten minut niille sijoilleen pysäyttänyttä vaatetta Helsingin kesäreissulla, mutta en raaskinut ostaa sitä.

Pallot jäivät kuitenkin kummittelemaan mieleen ja oikein harmitti, että rupesin taas nuukailemaan väärässä paikassa. Toisella vierailulla bongasin loppusuven alennusmyynneistä puoleen hintaan yksinäiseksi jääneen mekon, joka sattui olemaan vielä oikeaa kokoa. Siinä oli jo riittävästi johdatusta ainakin hyväksi (teko)syyksi hankkia yksi mekko lisää kaappiin.

Kuvissa istun samoilla portailla kuin ihanat naiset kuuskytluvun alkupuolella, nykyään talo on lapsuudenkotini. Mekon hameenhelmat ovat heiluneet ahkerasti monissa tilaisuuksissa juhlista baarien tanssilattioille, joten ostos on lunastanut moneen kertaan paikkansa luottovaatteena.

Mieleenpainuvin on ollut kuitenkin tilaisuus, jossa sylissäni nukkuva tyttö sai kastetilaisuudessa nimen. Pienestä sydämeni sulattaneesta nyytistä on kasvamassa hurmaava, voimakastahtoinen prinsessa, jolla on hymy herkässä ja keimailu hallussa. Ihan jo naurattaa, mitä vaikutteita toimelias pieni neiti vielä tulee saamaan tältä kummitädiltä tai on jo poiminut. :)


Misorella

4 kommenttia :

  1. Kamalasti pilkkuja tossa "lepardissa" :D

    -Serkku-

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja ihana juttu! :)

    t, Palloista pitävä pallopää jääkarhuemo ;)

    VastaaPoista
  3. Ps. Luulin äitiäsi sinuksi! Ajattelin, että onpa hienosti vanhanaikaiseksi lavastettu kuva :)

    - Jääkarhuemo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)Jotkut kasvonpiirteet ovat kieltämättä hämmentävän samankaltaisia, moni sanoo minulla olevan äitini silmät. :)

      Poista