"Minä ja mun pää" - yhdessä eheä

29. kesäkuuta 2013



Jokaisella meistä on useampi rooli elämäksi kutsuttavassa oma kerronnallisessa elokuvassa. Eri ihmiset tuntevat meistä erilaisia piirteitä, statuksia ja puolia, näiden puitteissa jotkut pääsevät lähemmäs kuin toiset, jotkut luovat sinuun valokeilan, joka nostaa esille parhaat puolesi, joidenkin energia taas saa esille vähemmän imartelevat piirteesi ja joidenkin seurassa voit olla oma itsesi, täysin paljas, avoin ja pidetty kaikkine hyveinesi ja paheinesi.

Elämässä kannattelevien ja siihen positiivista sisältöä luovien ihmissuhteiden ja kohtaamisten ohella sopeudumme erilaisiin tilanteisiin. Toisinaan ei niin mieluisiin hetkiin. Pahimmillamme vedämme roolia. Miellytämme toisia ihmisiä oman minän kadotessa, kun se ei saa suunvuoroa ja lopulta vaikenee arvottomana ja hylättynä.

Itse olen pystyttänyt alitajuisesti vuosia näkymätöntä seinämää, josta ulkopuoliset eivät ole helposti päässeet lävitse. Sisäpuolella on toki ollut suojassa pahimmilta kolhuilta, mutta siellä on tullut pian häkkilintuolo itse rakennettujen kaltereiden takia. Suojamuuri on kääntynyt itseään vastaan ja nakertanut minuutta.

Muurista ovat päässeet toki lävitse itselle rakkaiksi tulleet läheiset, mutta uusilla ihmisillä on aina ollut vastassaan tuo este, jonka paksuutta ja ajallista kestoa on vaikea määritellä. Samanaikaisesti sitä on vaalinut ja heittäytynyt niihin ihmissuhteisiin, jotka ovat päässeet kutsuttuina sisään ja osa on todella nähnyt minut sellaisena kuin olen.

Ulospäin olen antanut aidosti hymyilevän, joskus jopa sosiaalisenkin kuvan, mutta pidättäytynyt kuitenkin laskemasta ketään vierasta tai tuttujakaan ihmisiä liian lähellä, siinähän voi satuttaa itsensä. Olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat löytäneet suojelematta jääneen lukitsemattoman pienen oven ja ovat rytinällä syöksyneet sieluni pihalle, nähneet kerta heitolla kaikki salaisuudet, lukeneet minua kuin avointa kirjaa.

Näillä ihmisillä on ollut kuitenkin kiire eteenpäin omassa elokuvassaan ja olen jäänyt suu hämmästyksestä auki korjaamaan itsekseni rikki menneitä rakenteita. Tämä on helposti saanut myös varautumaan järeimmillä aseilla seuraaviin tunkeutujiin ja varmistamaan ettei yksikään ovi tai ikkuna jää auki. Tunkeutumiset ovat opettanut myös sen, että ne ovat vain osa kokonaisuutta, juonenkäänteitä, joiden kolhuista selviää aikanaan voittajana.




Olen alkanut ymmärtää, että on paljon rohkeampaa avata itsensä ihmisille kuin lukita minuutensa piiloon. Tänä vuonna olen tutustunut lähemmin aika mahtavaan ystävään, olen tuntenut hänet kyllä koko ikäni, mutta en ole osannut arvostaa häntä kovin korkealle. Olen pikku hiljaa alkanut tajuamaan, että jos en anna tilaa hänelle, en tule koskaan olemaan eheä, olen askel askeleelta oppinut pitämään itsestäni.

Aina emme ole vieläkään yhtä mieltä kaikesta meihin liittyvästä, mutta nyt tiedän, että myös luottamus muihin ihmisiin on mahdollista, jos yritämme avata portin ja ikkunat yhdessä, parhaimmillaan yritämme purkaa seinät pala palalta. Se ystävä olen minä itse, se rohkeampi ja luottavaisempi versio minusta.

Muurin kivijalka tulee jäämään luultavasti aina paikoilleen, muistuttamaan olemassa olostaan, mutta seuraava rohkeuden näyte on pitää jo puretut tiilet maassa ja ajatella, että perusteet ovat vain tervejärkinen suodatin sitä oikeasti pahaa maailmaa vastaan.

Tästä lähin yritän katsoa elämää silmiin, käsikirjoitusta en välttämättä lupaa noudattaa, mutta koetan olla kääntämättä selkääni takaisin katsoville sielun peileille. Tämä ei tapahdu hetkessä, mutta aina voi ainakin yrittää, joskus saatan epäonnistuakin, mutta jatkan silti yrittämistä tiili kerrallaan.

Yksi lempibiiseistäni on Chisun Minä ja mun pää, erityisesti samaistun suunnattoman kauniiseen ja jotenkin niin lohdulliseen vertaukseen "Mä oon kuolemankielissä aina, kun mä nojaan elämään.". Lause saa jotain läikähtämään sisällä, voimauttaa ja kuvaa niin hyvin omaa herkkää sisintäni, joka heittäytyy elämän virtaan, mutta pelkää silti kolhuja.

 Lupaan tästä lähin heittäytyä vähän näkyvämmin ja kantaa mukana paketillista laastareita, ihan varmuuden vuoksi. Kiitän myös niitä rakkaita, joiden elokuvissa näyttelen erilaisia statusrooleja, suoritukset tulevat suoraan sydämestä. Sillä teidän ansiostanne myös minun elokuvani on katsomisen arvoinen.




Juhannusyönä kokon liekit ja tulen leimu valaisivat kasvoja keskiyön valottomana hetkenä, pimeys leikki varjoja kasvoille ja ilmassa oli kesäistä mystiikkaa. Puhelimella otetut kuvaräpsyt eivät laadullisesti ole niitä parhaita, mutta jotenkin niissä on tunnelma kohdillaan. Peilikuvat luovat illuusion yhteydestä, jota ei todella ole, vai onko. Minusta on moneksi, pilke silmäkulmassa. ;)

Misorella

Hyvät muistot ovat saippuakuplia, jotka eivät koskaan puhkea

27. kesäkuuta 2013



Tiedättekö sen olon, kun tuntuu, että aika pysähtyy ja hassutkin pienet asiat tuntuvat merkityksellisiltä. Vaikka jotkut asiat hakisivat arjessa paikkaansa sitä vielä löytämättä, kaikesta huolimatta juuri silloin tuntuu erityisen hyvältä olla ja jakaa se tunne muiden kanssa. Maaseudun mökkireissut saavat sen aikaan minussa aina.

Ympärillä on ihmisiä, jotka ovat tärkeitä, yhdessä olon tunne ja tekemisen meininki on vahva. Parasta ovat yhteiset kokkailut ja ruokahetket, jotka täyttyvät iloisesta puheensorinasta, pelien palaaminen ja päivittäiset ulkoiluretket kauniissa maalaismaisemissa, vuodenajasta riippuen kuljetaan potkukelkalla, jalkaisin tai fillarilla.


Mökkiviikonlopun jälkeen saattaa olla väsynyt olo pitkälle yöhön venyvien iltojen myötä, mutta silti aistit ovat täynnä virikkeitä, mieli levännyt ja olo voimautunut. Viime viikonloppuna parannettiin maailmaa niin tunteella, että sen on pakko olla hitusen parempi paikka, edes hetken. Nauttikaa tekin teille tärkeiden ihmisten seurasta ja niistä pienistä, mutta merkityksellisistä hetkistä, joita muistaa vielä vuosien päästä lämmöllä.




Tunika Seppälä
Farkkushortsit DIY

Misorella

Kesäpäivän haikeus

25. kesäkuuta 2013



Kesä on minulle kaikkein parasta aikaa! Aurinko, lämpö ja valoisat illat ovat ihaninta Suomen suvessa. Silti kesään kuuluu ajoittainen haikeuden tunne. Kenties se johtuu kesäjakson lyhyydestä. Kyse ei ole kuitenkaan samanlaisesta mielentilasta, joka valtaa syystalven pimeydessä ja kylmyydessä, vaan jostakin hyvällä tavalla melankolisesta vireestä. Olotilasta, josta on helppo havahtua valonsäteiden saattelemana nauttimaan vuoden ihanimmasta ajanjaksosta. Kesä, ihanaa, että olet taas täällä!



Misorella

Juhannuksen taikaa ja käki, joka sitten meni ja kukkui....

23. kesäkuuta 2013


Juhannus oli ihana. Se sisälsi rentoa yhdessä oloa, hyvää ruokaa, pelejä ja pyöräretkiä maaseudulla. Voiko enempää toivoa, paitsi, että se pirun käki meni ja kukkui. :D Ensi vuonna paremmalla onnella.

Taianomaista juhannusta, yöttömän yön juhlaa!

20. kesäkuuta 2013



Huomenna pakkaan kesämekon ja pullon kuplivaa reissunaisen reppuun ja suuntaan nauttimaan Suomen suven tarjonnasta. Saatanpa tehdä pari juhannustaikaakin, jos ei muuten, niin ihan nostalgian vuoksi. Tosin kaiken maailman sulhasen haamut ja unissa tai pelloilla eteen ilmestyvät kosioehdokkaat kuulostavat aika hämärältä touhulta.

Täytyy myös muistaa kytätä koko juhannus kukkuuko käki vai ei, sillä niin monta kertaa kuin siivekäs kuukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Pitäkää peukkuja, että kohdalle sattuu mykkä käki, sillä, jos kukkumista ei kuulu, silloin sulho tulee vielä samana vuonna.

Täytyy vielä ennen juhannusniityille kirmaamista selvittää mihin voi reklamoida, jos taiat eivät toteudu. Tunnelmallista viikonloppua, missä ikinä sen sitten vietätkin, toivottavasti aurinko on vieraanamme keskikesän juhlissa!

Misorella

Eilisen valonsäteitä

19. kesäkuuta 2013



Valo siivilöityy iholle omenapuunoksien ja olkilierihatun lävitse, vihreä nurmi tuntuu hieman kostealta ja pehmeältä varpaissa, samalla heinät kutittavat jalkapohjia. Vanha olkilierihattu haluaisi lentää sitä mukaansa kutsuvan tuulenvireen mukana, leijailla kauas pois. Itse totean, että tässä hetkessä on hyvä olla, samalla oivallan sen, taidan olla aika onnellinen. Vahvana tunne, joka kehottaa tarttumaan hetkeen, luottamaan siihen, että suunta on oikea, vaikka määränpää olisi vielä tuntematon.



Mekko Vila
Olkilierihattu ja kukkahiuskoristeet vanhoja aarteita

Misorella

Kinesioteippaus - hei hei kivuille!

18. kesäkuuta 2013



Niinhän siinä kävi, että valittelemani jalkakipu nilkan alaosassa, jalan sisäosassa, rupesi ärtsyilemään kunnolla. Eilisen intervallitreenin jälkeen jalka suuttui toden teolla. Myönnettäköön, että vajaa pari viikkoa sitten juoksin pari lenkkiä, jonkun idiotismikohtauksen valtaamana, liian päkiäpainotteisesti. Fyssari vahvisti tänään liaallisen päkiärasituksen kipujen lähteeksi ja kinesioteippasi räpylän. Tilanteesta ei puuttunut kuin sanat hokkus pokkus, sillä kipu hävisi, niin kävellessä, hyppiessä, kuin seistessä.

Olen kuullut paljon hyvää teippauksesta, mutta joitakin asioita ei usko ennen kuin itse kokeilee. Sain kotiläksyksi tehdä kuntouttavia ja jalkapohjan lihaksia vahvistavia harjoituksia molemmilla jaloilla eli kynän poimimista varpailla lattialta väsymykseen asti (ei ole muuten niin helposti tehty kuin sanottu) ja rentoutuksena tennispallon päällä seisomista vuoro jaloin, jolloin pallo hieroo liikkuessaan jalan alla jalkapohjaa ja sen lihaksia.

Varpaille nousua olisi myös hyvä tehdä, sillä se vahvistaa entisestään pohjelihaksia. Lisäneuvoksi sain käskyn käyttää pilatesrullaa pohkeiden rullaukseen (onneksi eräs ihana ystävä muisti minua sellaisella synttäreinä), sillä se rentouttaa ja avaa lihaksia.

Ei nyt nuolaista vielä ennen kuin tipahtaa, mutta fyssari totesi, että lyhyellä juoksutreenitauolla, kotijumpalla ja teippauksella minun pitäisi päästä taas piankin lenkkipolulle. Tämä vaiva oli seurausta omasta tyhmyydestä, mutta uskaltaisin jo sanoa, että onneksi ei ollut kysymys mistään pahemmasta rasitusvammasta.

Näin ainakin toivon, mutta ihan en pessimistinä uskalla vielä hurrata. Tietysti jalka pitää olla kivuton ennen kuin lähtee taas lenkeille. Kävin hoidattamassa jalkaa PH Fysion aurinkoisella ja asiantuntevalla Paulalla, tilasin lisäksi heinäkuun alkuun ajan jalkojen hierontaan, jotta saadaan kaikki mahdolliset jumit auki. Suosittelen lämpimästi!

Misorella

Havainnollistavia juoksuvinkkejä

14. kesäkuuta 2013

Juoksuinnostuksen kasvaessa kuntokin nousee siinä sivussa ihan huomaamatta. Lenkkikilometrien lisääntyessä sitä haluaa varmistaa entisestään, että oma juoksuasento olisi mahdollisimman taloudellinen ja huomioida ennaltaehkäisevät toimet vammojen syntymisen minimoimiseksi.

Havahduin asian äärelle huomatessani, että omassa askelkontaktissani on jotakin korjaamisen varaa, sillä oikean räpylän jalkaholvi ja nilkka kipeytyivät viime viikolla juostessa. Viikon lepo ja palauttavat kävelylenkit vapauttivat pinteen, mutta koin tarvitsevani hyviä vinkkejä, jotta sama ei toistuisi taas uudelleen. Tänä aamuna tuntui superhyvältä juosta öisen sateen jälkeen raikkaassa ilmassa aamu seiskan lenkki ystävän kanssa, seurassa aika lentää siivillä ja kaveri kirittää vauhtia.

Palatakseni juoksuvinkkeihin, nettisurffailun tuloksena löytyi Karhun sivuilta kattava juoksukoulupaketti havainnollistavine videoklippeineen. Alta löytyy intropätkä, jossa kerrotaan tiivistetysti miten jokainen voi oppia juoksemaan oikealla ja lennokkaalla juoksutekniikalla.

Hyvässä juoksutekniikassa yhdistyvät oikeaoppinen käsien liike, lantion, ylävartalon, polvien sekä jalan asento sekä eri lihasten yhteistyö juoksun eri vaiheissa. Sivustolta löytyy tarkemmat ohjeet juoksuun vaikuttavista yksittäisistä osioista kuten polven ja etureiden oikeasta asennosta treenin aikana, lisäksi saatavilla on hyviä neuvoja myös ala- ja ylämäkijuoksuun. Jos kiinnostuit ja haluat lisää tietoa, suosittelen lämpimästi tutustumaan videopätkiin täältä.

PS. Alkusyksyn tavoitteella on nyt nimikin: Espoon Rantamaratonin rantapuolikas
Ilmoittautuminen plakkarissa, check, kaksi ystävää houkuteltu mukaan juoksukavereiksi, check. :)

Misorella

Pallomekko - sukuvika?

13. kesäkuuta 2013



Olen joskus aiemminkin maininnut äitini läpi iän kantaneesta rakkaudesta pallokuosikankaisiin. Valokuvia selatessani löytyi asiasta myös vähän vanhempaa todistusaineistoa. Vuosi on 1962 ja isovanhempieni omakotitalon rappusilla istuvat äitini ja hänen serkkunsa. Kuvaan on päässyt myös naapurin kissa (naapurin katit ovat muuten kovia osallistumaan kuvaustuokioihin vuosikymmenestä riippumatta :D ), joka näyttää viihtyvän paremmin kuin hyvin äitini sylissä.

Plusparikymppinen äitini on sonnustautunut kellohelmaiseen tummansiniseen mekkoon, joka kelpaisi minullekin koska vain. Harmi vain, että se ei ole säästynyt. Tosin äitini on ollut hyvin pienikokoinen ja hoikkauumainen, joten saan tyytyä vain huokaillen ihailemaan niitä muutamaa olemassa olevaa vintagemekkoa.

Serkuksista kymmenen vuotta vanhemman, kummitätini, pallomekko on röyhelöisempi ja nyt tiedän kyllä ketä syyttää vaikutteista myös aikuisiän pukeutumisessa, sillä lapsuuden prinsessaleikkejä leikittiin hartaasti kummitädin tuomissa tylliröyhelöalushameissa. :)

Äitini vaatevillitys ei toki ole jäänyt nuoruusvuosiin, vaan vaatekaapista löytyy nykyäänkin satunnaisesti tuttuja kuvioita tummansinisellä taustalla niin mekoista, hameista kuin paidoista. Kummasti kuosi on eksynyt myös lapsuudenkuviani katsoessa myös nuoremman versioni asuihin saati sitten siihen nykyiseen karderoobiin. Hauskaa on sekin, että oma serkkuni sonnustautui viime vuoden kolmekymppisilleni kuinkas muuten kuin... no arvaatte varmasti jo. Väittäisin, että tämän viehätyksen on oltava sukuvika.




Viime viikolla kolmonen sai seurakseen ykkösen ja synttäreiden kunniaksi puin päälle sukuni naisille kovin ominaisen tutun kuosin Zaran mekon muodossa. Ihailin muutama vuosi sitten minut niille sijoilleen pysäyttänyttä vaatetta Helsingin kesäreissulla, mutta en raaskinut ostaa sitä.

Pallot jäivät kuitenkin kummittelemaan mieleen ja oikein harmitti, että rupesin taas nuukailemaan väärässä paikassa. Toisella vierailulla bongasin loppusuven alennusmyynneistä puoleen hintaan yksinäiseksi jääneen mekon, joka sattui olemaan vielä oikeaa kokoa. Siinä oli jo riittävästi johdatusta ainakin hyväksi (teko)syyksi hankkia yksi mekko lisää kaappiin.

Kuvissa istun samoilla portailla kuin ihanat naiset kuuskytluvun alkupuolella, nykyään talo on lapsuudenkotini. Mekon hameenhelmat ovat heiluneet ahkerasti monissa tilaisuuksissa juhlista baarien tanssilattioille, joten ostos on lunastanut moneen kertaan paikkansa luottovaatteena.

Mieleenpainuvin on ollut kuitenkin tilaisuus, jossa sylissäni nukkuva tyttö sai kastetilaisuudessa nimen. Pienestä sydämeni sulattaneesta nyytistä on kasvamassa hurmaava, voimakastahtoinen prinsessa, jolla on hymy herkässä ja keimailu hallussa. Ihan jo naurattaa, mitä vaikutteita toimelias pieni neiti vielä tulee saamaan tältä kummitädiltä tai on jo poiminut. :)


Misorella

Farkkushortsit in action

9. kesäkuuta 2013



Lämpimät säät hellivät (lue missä kulkee raja tukalan helteen ja leppoisan helteen välillä) ja vaatteet vähenevät. Toiset keväällä tuunatuista farkkushortseista pääsivät viimein mukaan menoon ja mikäs niillä on kesäkatuja kävellä. Niiteillä verhottu sininen sai toissapäivänä mausteeksi vihreän ja punaisen piristäviä sävyjä. 

Lounastreffit satamassa ystävien kanssa tarjosi taas loistavan mahdollisuuden saada päivän asukuvat otettua. Keskipäivän valon ja varjojen leikki ei välttämättä ole se imartelevin kuvausrekvisiitta, mutta joskus tilaisuus ajaa senkin edelle. Kiitos linssin toisella puolella häärineelle kuvaajalle varmasti yhdestä mieleenpainuvimmasta kuvaustuokiosta.

Hyvien asukuvien saaminen blogiin ei ole todellakaan helppoa. Täällä esitellään tietysti parhaat päältä, mutta todellisuus on monesti niiden onnistuneiden otosten ohella aikamoista sähläämistä ja nyt en puhu kuvaajista vaan kuvattavasta itsestään. :)

Joskus jännittää esim. laineissa horjuva kapea laituri niin paljon, että sitä seisoo suu auki jäykkänä...
Joskus vaate on huonosti, ilme paha ja kaiken päälle iskee neitikohtaus vaatteiden siistimisessä...
Joskus (liiankin usein) kuvasta tuijottaa takaisin peura auton ajovaloissa...
Joskus asentoa ei yksinkertaisesti löydy, raajat ovat solmussa ja lopputulos on luonnoton...
Joskus tilanne riistäytyy naurukohtaukseksi (tästä syytän kyllä tällä kertaa kuvien ottajaa <3 )...
Joskus sitä taas näyttää siltä kuin olisi juuri nukahtanut kesken kuvausten...

Jos, että usko, alla todistusaineistoa. ;)


Toppi Icon
Musta alustoppi Promod
Laukku Ecco
Farkkushortsit DIY
Sandaalit vanhat

Misorella

Shortsihaalari - hellepäivän asupelastaja

7. kesäkuuta 2013



Kesän lähestyessä haaveilin kivasta, oman näköisestä shortsihaalarista. Mistäkö sen löysin? No kirppikseltä tietysti, kuten monet muutkin eri vuodenaikoina saamani päähänpistot. Kuinka nerokasta onkaan yhdistää samaan vaatteeseen ala- ja yläosa, tämä ominaisuus tekee asusta pukevan, mutta ihanan rennon ja ilmavan tuntuisen päällä. Ruutuihanuus saa kantaa mekkojeni ohella "kesäpäivän pelastaja" -titteliä teemalla jo melkein liian tukalan kuumien hellepäivien asuongelmien ratkaisijat.




Kuvat on otettu keväällä hartaasti haikailemastani ulko-olohuoneestani, tai no yhdestä niistä, nimittäin Lahden satamasta. Kiitos ystävälle, jonka kanssa tiet kohtasivat pitkästä aikaa, spontaanista kuvatuokiosta! Laivan kyljessä poseeratessani (lue roikkuessani) tuli mieleen, että olisikohan tämä viimein se kesä, kun saisi aikaiseksi lähteä sisävesiristeilylle Vesijärvelle tai Päijänteelle. Jää nähtäväksi mitä kesä tuo tullessaan.

Kesän ehdottomat lemppariballeriinat H&M
Shortsihaalari ja laukku second hand

Misorella

Leppäkertun pilkkuja ja vihaisia lintuja

5. kesäkuuta 2013



Kesä - tuo ihana ulkojuhlien aika. Viime sunnuntaina olin vieraana tomeran pikkuneidin neljävuotissynttäreillä. Leikintäyteisissä bileissä nautittiin muiden herkkujen ohella Angry Birds-täyskärikakkua ja synttärisankarin itse taiteilemia leppäkerttu-suklaamuffinsseja. Trampoliini oli ehdottomasti parasta pienten vieraiden mielestä ja verkon sisäpuolella nähtiinkin monenlaisia hyppynäytteitä.

Lähdin hellekelin juhliin viime kesän puuvillaisessa kirppislöytömekossa, joka sopii mainiosti lämpöiseen säähän. Lastenkekkereillä, kun oltiin, halusi minunkin sisäinen lapseni vähän hullutella, joten kipusin näppärästi pihakiven päälle kukkakoltussani kuvattavaksi. Kauaa ei mennyt, kun kummitädin kulta riensi hihkumaan riemusta yrittäessään ottaa kiinni vilvoittavassa tuulessa hulmuavan helman.



Misorella

Repoveden kansallispuiston kesäseikkailu

3. kesäkuuta 2013


Joskus ei tarvita tarinankerrontaa, puhukoon kuvatekstit puolestaan. :)


Lisätietoja Repoveden kansallispuistosta löydät täältä

Misorella

Mekko kuin toffee Marianne

2. kesäkuuta 2013



Joskus onni ei ole myötä kuvaustilanteissa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun hyvä ystäväni ennättää kuvausavuksi ja Esteri muistaa meitä taivaantäydeltä terveisillään. Tummuvasta taivaasta huolimatta kiirehdimme mieleiselle kuvauspaikalle, jossa perjantai-iltana riitti yllätys yllätys myös nuorisoa, jotka olivat ulkoiluttamassa mäyräkoiriaan.

Ensimmäiset kuvat, jotka kerkisimme ottaa ennen sateen rumpusooloa sain taustajoukkoja kuviin. Yritin ehdottaa sadepilville, että antaa yleisön odottaa vielä hetken, mutta ei auttanut. Vetisen konsertin ajaksi pääsimme suojaan parkkikatokseen, jossa saatiin sitten otettua muutama asukuvakin. 

Artistin poistuttua pikku hiljaa areenalta suuntasimme palkitsemaan itsemme hyvästä työstä satamaan Lahden parhaaseen kahvilaan Kahvila Karirantaan. Hyvä pulla, parempi mieli! Tiivistäen voisi todeta, että se on kesä nyt! :)



Mekko vaatekaapin kätköistä (H&M) 
Balleriinat H&M
Laukku second hand

Misorella