Hurmaavat kiharat - kihartimet testissä

31. maaliskuuta 2013


Innostukseni kihartimien testaukseen lähti elämään, kun käytössäni ollut peruskiharrin sanoi itsensä irti pitkän palvelusajan jälkeen. Surffasin idean alkumetreillä netissä ja tutustuin valtavaan kiharrinmaailman tarjontaan. Vähemmästäkin tuotepaljoudesta menee valitsijalla sormi suuhun, kun jokainen laite lupaa toinen toistaan parempia tuloksia.

Tiesin ystävilläni olevan omistuksessaan joitakin uudehkoja kiharrinlaitteita, joten lainasin neljä hieman eri tekniikoin toimivaa laitetta testaukseen. Testasin kihartimia kahdella tapaa, itse kiharoita tehden sekä kavereiden ystävällisellä avustuksella. Testikuvat on kuvattu ollessani kampausavustajien käsittelyssä. Kokeillessani laitteita omatoimisesti totesin kylppärin avautuvat peiliovet loistaviksi apukeinoiksi. Peilien avulla on helppo tehdä kauniit kiharat myös hiusten takaosaan, kun näkee mitkä osat ovat vielä kihartamatta.

Olkapäille ulottuvat hiukseni ovat luonnostaan taipuisat ja aika paksut, mutta yksittäinen hius on hento ja hiuslaatu pörröisyyteen taipuvainen. Suoristan useimmiten itsepäisesti seikkailevia hiussuortuviani, mutta joskus olisi kuitenkin mukava vaihtaa piikkisuora huoliteltuun kiharapilveen. Kiharrus on myös käytännöllisempi tyyli hiuslaadulleni, sillä myös suoristetuilla hiuksilla on taipumusta taipua omaan tahtoonsa mm. kosteassa säässä.

Testien aikana käytin Tigin Rockaholic Rock my World -muotoiluvoidetta, jossa on itsessään mukana lämpösuoja. Kiharat tehtiin kuiviin vastapestyihin hiuksiin. Viimeistelyyn käytin Tigin Bed Head Hard Head -hiuslakkaa. Vinkkinä hiuksiin saa kuohkeutta lisäämällä kiharoiden tyveen kuivashampoota, silloin kampaus kestää raikkaana pidempään.


Testi 1: OBH Nordica, Björn Axén Tools - Curling Iron lämpökiharrin 38 mm
 



Curling Ironissa on digitaalinen näyttö, josta toivottu lämpötila on säädettävissä 120-200 asteen väliltä. Lämpökiharrin lämpeni nopeasti 200 asteeseen ja sitä oli helppo käsitellä. Laitteen tuotetiedoissa luvattiin sen saavan aikaan suuria kiharoita. Hiussuortuvien latvat pysyivät hyvin kihartimen vivusta avautuvan suuren klipsipidikkeen alla hiuksia kiharrettaessa. Laitteella oli myös helppo tehdä kiharoita itselleen vaikka laite olikin isokokoinen. Hiuksiini ilmestyi lämpökäsittelyn aikana hyvin loivia suuria kiharoita.




Lopputulos oli ilmava ja hyvin luonnollinen. Olin kuitenkin hieman pettynyt lopputulokseen, sillä odotin näkyvämpiä kiharoita. Illan kuluessa kampaus pysyi kuitenkin hyvänä ja lopputulos ikään kuin tehosti hiusteni luontaista taipuisuutta. Tämä sai miettimään, että tämä lämpökiharrin voisi sittenkin olla vaivaton väline arkikampauksen hienosäätöön ja asteen verran huolitellumpaan hiustyyliin. Totesimme ystäväni kanssa, että laite sopii parhaiten oikein pitkille hiuksille, joissa on riittävästi mittaa työstää kauniisti laskeutuvia kiharoita.




Testi 2: OHB Nordica Björn Axén Tools - Flexi Curler Set

Seuraavaksi testaukseen pääsi Flexi CurlerSet. Kiharat tehtiin kahdellatoista lämpöpatukalla, jotka on käsitelty turmaliinilla hiusten suojaamiseksi ja kiillon lisäämiseksi. Pötköt lämpenivät nopeasti säilytyslaukussa.



      
Avustajan oli helppo kiertää pötköt runsaisiin hiussuortuviin, haastetta toi kuitenkin se, että patukat sai riittämään koko päähän. Koska en ole itse kovinkaan taitava hiustenmuotoilija patukat toivat tottumattomissa käsissä kiharan tekoon hieman haastetta, mutta uskoisin harjoittelun parantavan lopputulosta. Patukat pysyivät napakasti paikoillaan ja ne olivat miellyttävän tuntuiset päässä. Erityistä plussaa oli se, että näitä käyttäessä ei voi saada palovammoja, sillä lämpökihartimilla polttaa itsensä helposti.




Kerroksittain leikattuihin hiuksiin sai patukoilla aikaiseksi erikokoisia kiharoita. Haroin ne sormin auki, jolloin kiharuus laimeni harmikseni huomattavasti. Kiharat sai tehtyä näilläkin välineillä nopeasti, mutta aikaansaatu kihara oli ehkä hieman liian epämääräinen omaan makuuni. Jouduin jälleen toteamaan, että patukat pääsisivät luultavammin paremmin oikeuksiinsa pidemmissä hiuksissa.




Testi 3: OHB Nordica Artist Creative Curls lämpökiharrin

Kolmas testattava oli Artist Creative Curls lämpökiharrin, jonka kartiomaisella kiharrinosalla luvattiin syntyvän erikokoisia kiharoita hiuksiin. Laite kuumeni nopeasti käyttövalmiiksi 185 asteeseen.





Tämä laite sopi hyvin erimittaisten hiussuortuvieni kiharrukseen ilman, että kampauksen lopputulos kärsi. Kihartimen keraaminen pinnoite toi todella kiiltoa hiuksiin ja oli niille hellävarainen. Kiharrinta oli helppo käyttää, kun sillä teki kiharoita toiselle, mutta kokeillessani sitä itse, totesin, että laitteella polttaa helposti sormensa. Laitteeseen kuuluu lämpösuojasormikkaat, joihin sai laitettua kolme sormea. Hiuksia muotoillessa olisi kuitenkin kaivattu koko käden suojaavaa lämpöhanskaa osittaisen suojan sijasta.

Kiharat tehtiin niin, että rauta laitettiin lähelle hiusten tyviosuutta ja vapaana oleva hiussuortuva kiedottiin kartion ympärille. Lopputuloksena syntyi korkkiruuvimaisia kiharoita, jotka muuttuivat hehkeäksi kiharipilveksi, kun ne avasi sormin. Kihartimella sai aikaiseksi kauniin kestävän lopputuloksen, mutta laitteen käsiteltävyys kampausta itse tehdessä oli iso miinus, joka saa miettimään tämän laitteen ostamista useammin kuin kerran.




Testi 4: Remington Pro Spiral Curls kiharrin 19 mm

Viimeisimpänä testaukseen valitsin perinteisemmän kihartimen, jonka käyttäjälle luvattiin nopeasti pienet, kiiltävät ja kestävät kiharat. Tuotetiedoissa mainittiin, että kiharrin soveltuu loistavasti myös lyhyemmille hiuksille. Lämpötilan voi valita 120° - 180°C väliltä, testikiharat tehtiin 180 asteisella raudalla.





Hiusten kihartimen laitteella oli helppoa erityisesti itse tehden. Kampauksen tekeminen toiselle henkilölle oli myös vaivatonta. Klipsipainike oli tässä kihartimessa aika iso. Painikkeesta sai tukevan otteen, mutta sitä oli silti kevyt käyttää ja hiussuortuvat pysyivät napakasti klipsin alla. Syntyneet kiharat olivat luonnollisen näköisiä, kun ne haroi kevyesti sormin auki.

Kerroksittain leikatuissa hiuksissani kiharat pääsivät erityisesti oikeuksiinsa. Kampaukseen sai helposti eloa vaihtelemalla kiharrettavien hiussuortuvien paksuutta, jolloin syntyi erikokoisia kiharoita ja kampauksesta tuli ilmavampi. Lopputulos oli todella kestävä ja kampaus pysyi hyvänä jopa pari päivää. Lisäplussaa laitteessa oli kätevä pyörivä johto sekä laitteen mukana tullut lämmönkestävä säilytyspussi.




Yhteenveto

Neljä laitetta - neljä erilaista lopputulosta, jotka kukin omalla tavallaan olivat kivan näköisiä. Suosikeikseni nousivat kuitenkin testien 3 (OHB Nordica Artist Creative Curls) ja 4 (Remington Pro Spiral Curl) kihartimet. Kummankin laitteen aikaansaama lopputulos oli kaunis, mutta Remingtonin helppokäyttöinen kiharrin oli mielestäni paras näistä kahdesta.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikilla on eri maku myös kiharatyyleissä, joten toiset lopputulokset voivat miellyttää jonkun toisen silmää enemmän. Samalla kihartimilla voi tehdä myös hyvin erityyppisiä kiharoita, lisäksi hiusten laatu ja pituus ja käytettävät muotoilutuotteet vaikuttavat lopputulokseen.

Testauskierros oli hyvin opettavainen ja olen iloinen tehtyäni sen. Saatan olla hieman tylsä, kun päädyin valitsemaan perus kihartimen. Testauksessa oli toki mukana vain pieni otos kiharrinmaailman tarjonnasta, mutta olen silti tyytyväinen, että uskaltuiduin testaamaan näinkin erilaisia laitteita. Nyt voin tyytyväisenä suunnata kiharrinostoksille, toivottavasti tämäkin kiharrin palvelee yhtä hyvin kuin edeltäjänsä.

Misorella

Asusteet - trenssin parhaat ystävät

22. maaliskuuta 2013



Kevät - valo, aurinko, paljas asfaltti ja iki-ihanat trenssit. Sormeni syyhyävät päästä pukemaan omat takkini päälle, hus pakkanen, antaa jo kevään tulla. Koska luonto ei näköjään taivu tahtooni, voin tyytyä asustamaan odotellessa beesiä ja ruskeaa trenssiäni. Pelisäännöt ovat selvät: päästä mielikuvitus valloilleen, iloittele, rakasta värejä ja kohta huomaat, että on aika ottaa syntyneet tulokset kevätkaduille käytäntöön.

Vaalea trenssi löysi ensimmäiseksi ystäväkseen punaisen. Trenssin pelkistetty beesi on kuin maalarin tyhjä taulu, johon voi maalata asusteilla itseään ilahduttavan kuvan. Naiselliseen takkiin saa mukaan omaa persoonallista tyyliä, kun vaihtaa takin oman kangasvyön rouheampaan niittivyöhön ja sitoo kaulaan pääkallohuivin. Punainen Eccon laukku on ihanan pehmeää nahkaa ja sinne mahtuu sisälle kaikki tarvittava.



Trenssi H&M
Laukku Ecco
Saappaat, vyö ja huivi second hand

Ruskea trenssi on pelkistetympi ja kaipaa ehdottomasti asusteita avukseen. Katsotaanpa, laitetaan taas vyö vaihtoon ja kaulahuivia kaunistamaan kiinnitetään upea helmirintarossi, joka ei varmasti jää huomaamatta. Söpö pikkulaukku sopii hyvin tähän asustetrioon ja tasapainottaa muuten niin näyttäviä kanssa-avustajiaan.



Trenssi Vila
Nilkkurit Jenny Ara
Vyö H&M
Huivi Global Accessories
Laukku ja rintakoru second hand

Villiyttä asuun saa kissakuvioisin saappain, sama teema toistuu trenssin sisävuoressa. Kirppikseltä ostetussa vyössä on kauniit kultaiset yksityiskohdat, jotka pääsevät oikeuksiinsa takin kanssa. Kullan kimallus toistuu mustassa huivissa, kaulukseen kiinnitetyssä rintarossissa ja laukun lukossa.



Saappaat, laukku, huivi, rintarossi ja vyö second hand

Ilahduin joskus nähdessäni jonkun käyttävän kaulakorua ulkotakin päällä. Sumeilematta otan tämän hauskan idean omaan käyttöön ja rikon pukeutumisen rajoja. Tästä asusteoivalluksesta tuli hykerryttävän hyvä mieli. Näyttävä yksityiskohta saa rinnalleen hillityn laukun ja saappaat.



Kaulakoru myyjäisistä
Laukku kummitädin vintiltä
Saappaat second hand

Merellisissä sävyissä katse kohti kesää. Tummansinisen ja turkoosin värimaailma sointuu hyvin yhteen ja värit korostavat toisiaan. Takin kaulukseen kiinnitin spontaanisti hiussoljen, joka pitää myös kaulahuivin paikoillaan. Olo tulee heti asteen verran naisellisemmaksi, kun vetää käsiin napakasti istuvat ajohanskat.



Vyö Motivi
Ajohanskat Seppälä
Hiuskoru H&M
Saappaat, huivi ja laukku second hand



Innostuin turkoosin sävyistä niin paljoin, että päätin asustaa myös ruskean trenssin saman värimaailman sävyin. Kivikoristeltu vyönsolki on hurmaava yksityiskohta, ihastuin vyön ja takin yhdistelmään niin paljon, että jätin sen takkiin odottamaan ensimmäistä keväistä ulkoilukertaa. Ruskeissa nahkasaappaissa on kauniit nahkanappikoristeet sivuissa. Kirppikseltä löytynyt ruskea nahkalaukku aarre sai uuden ilmeen, kun ompelin läppään kauniin napin.



Huivi Seppälä
Vyö H&M
Saappaat Marco Tozzi
Laukku second hand

Misorella

Sama nainen, housut, hame - vaihtuvat asusteet

18. maaliskuuta 2013


Hame, paita ja hiussolki H&M
Vyö, laukku ja kaulakoru second hand

Ajatusleikki - mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään samaan punaiseen hameeseen ja mustiin tekonahkaisiin housuihin kolme erilaista yläosaa ja asusteet. Vastaus: kuusi pirteää keväistä asukokonaisuutta. Tässä asuleikissä oli hauska huomata miten sama vaate muuntuu helposti eri tilaisuuksiin sopivaksi. Yllätyksekseni tulin yhdistäneeksi sellaisia vaatteita keskenään, joita ei ollut tullut aiemmin mieleen edes kokeilla yhdessä.




Punainen hame nousi vaatekokeilun myötä aivan uuteen arvoonsa. Rennossa raitapaitayhdistelmässä voi lähteä töihin tai shoppailemaan. Olen hieman vierastanut tekonahkahousujen käyttöä, sillä niiden käyttömukavuus ei ole ollut ihan parhainta luokkaa. Tästä kokeilusta innostuneena ajattelin antaa niille kuitenkin vielä uuden mahdollisuuden.



Tekonahkahousut GT

Tummansinisen topin kaunis etuosan kirjailu sai rinnalleen lehtikaulakorun. Pyöreitten ranteeseen sujahtavien metallisten sankojensa ansiosta musta laukku käy melkein korusta. Toppi tekee asusta huolitellumman ja siinä voisi lähteä vaikka taidenäyttelyn avajaisiin tai illalliselle. Yläosa toimi yllättävän onnistuneesti myös housujen kanssa.



Toppi Only
Kaulakoru Accessorize
Laukku BHS


Viimeiseksi rakensin kaksi leikkisää ja hieman kujeilevaa asukokonaisuutta, joissa voi suunnata viikonloppuna yöelämään. Henkselit tekevät asusta veikeän ja taskut ovat hauska yksityiskohta muuten niin linjakkaassa hameessa. Maskuliinisessa housuasussa punainen huulipuna ja lakatut kynnet korostavat naisellista puolta ja rakentavat yhdessä toimivan kokonaisuuden.



Toppi H&M
Laukku Guess
Henkselit ja kaulakoru vanhoja aarteita


Punaisen hameen kanssa valitsin kengiksi tyttömäiset hopeapaljettiset ballerinat ja tekonahkahousujen kanssa pukisin mustat lempikorkkarini, joilla jaksaa olla jalkeilla vaikka koko illan.

Misorella

Pääkalloshoppaaja

16. maaliskuuta 2013


Farkut Mango
Toppi Promod
Laukku H&M
Helmet Seppälä

Aina yksi ei riitä. Olen usein todennut, että onnistuessaan löytämään itseänsä pukevan vaatekappaleen, niitä kannattaa ostaa kerralla useampi, vaikka eri väreissä. Viimeisin tällainen löytö on Helsingin reissulta Kluuvin Promodista. Katse kohti kesää ostin topin kolmessa eri värissä mustasta tummansiniseen. 

Pääkallokuosi nousi yhdeksi suosikiksi, jota en malttanut millään jättää kauppaan. Pääkalloteema nostaa päätään tänä keväänä vaatekauppojen rekeissä. Pääkallokuosi ei ole vain nuorten yksinoikeus, myös boheemi aikuinen nainen voi pukeutua siihen ja olla silti tyylikäs.

Punaisen ja mustan yhdistelmä on takuuvarma, se toimii aina ja miellyttää silmää. Topin yläosassa on kauniit pitsireunukset, jotka tekevät asusta elegantin. Vaatteen leikkaus on pukeva ja se on erityisen mukava päällä, huoleton pue ja pidä kesätoppi. Pääkallot saivat rinnalleen niittilaukun ja pitkät helmet. Korujen värit toistuvat punaisessa ja mustassa ohuessa niittivyössä, jotka toistavat myös laukun teemaa.

Tein pääkallolöytöjä myös kirppiksellä. Löysin hienon huivin, joka yksistään on näyttävänä asuste mustan topin kanssa. Huivin voi halutessaan kietaista pannaksi hiuksiin nutturakampauksen kanssa. Mustan topin ja huivin asuparina toimisi loistavasti punaiset kapealahkeiset housut. Taidan lisätä ne seuraavaksi "must have" -vaatetoivelistalleni, parhaassa tapauksessa sopivat housut saattavat odottaa etsijäänsä kirppiksellä.



Toppi Promod
Huivi second hand

Misorella

Vanhanajan hohtoa

13. maaliskuuta 2013


Minua kiehtovat valokuvat menneiltä vuosikymmeniltä. Vanhoissa kuvissa on jotakin entisaikojen hohtoa, jota on vaikea tavoittaa nykypäivin kuviin. Toinen mielipuuhani on elokuvien katselu, vanhoihin elokuviin ja lumoavan kauniisiin filmitähtiin pätee sama nostalgia kuin valokuviin.

Omia suosikkejani ovat Grace Kelly ja Katherine Hepburn, jotka muistetaan myös oman aikansa tyyli-ikoneina. Filmitähdet ovat jättäneet ajattoman leiman historiaan ja inspiroivat tyylillään tänäkin päivänä nykyajan muotisuunnittelijoita.

Vanhojen aikojen lumo villitsi minutkin ja heittäydyin kellohelmaisessa mekossa 50-luvun tunnelmiin. Kaulaan kietaisin samettirusetin toistamaan mekon vyötärön rusettiteemaa. Punatut huulet tuovat asuun lisää glamouria. Kuka on sanonut, että aikuiset tytöt eivät voisi harrastaa arjen pukuleikkejä?

Mikäli innostuit ajatuksesta, vanhan ajan potrettiin voi panostaa oikein perusteellisesti mm. Helsinkiläisessä uusviktoriaanisessa muotokuvastudio Atelieri O.Haapalassa. Upeita kuvia voi ihastella täältä.

Misorella

DIY - Kesän rokkaavimmat farkkuniittishortsit

11. maaliskuuta 2013


Tein kirppiskierroksella löytöjä ja innostuin jo hyvissä ajoin suunnittelemaan itselleni kahdet farkkushortsit. Ensi kesän omaperäisimmät ja uniikit farkkushortsit syntyvät tuunaamalla. Farkkuja ja vanhoja niittivöitä voi löytää hyvinkin edullisesti kirppiksiltä.

Farkut maksoivat kirppiksellä 2 € /kpl ja niittivyö 1 €. Kuluneesta vyöstä sai irrotettua helposti niitit irti pihtien avulla. Nappi- ja ompelutarvikeliikkeessä oli tarjolla irtomyynnissä laaja valikoima ihastuttavia niittimalleja. Valitsin tähtiä tuomaan säihkettä kesän tyyliin, hintaa niille kertyi 5 €.

Farkkujen lahkeenpituus on makuasia, halutessaan niihin voi jättää myös kääntövarat. Lahkeet voi katkaista silmämääräisesti, mutta itse mittasin mittanauhalla ja merkkasin mustekynällä lahkeiden sivusaumakohtiin sopivat leikkuukohdat lahkeiden yhdenmukaisen pituuden varmistamiseksi.

Niiteillä koristelussa on vain luovuus rajana. Koska niittien hakaset  joutuu kiinnittämään yksitellen kankaan nurjalta puolelta , kannattaa aluksi hahmotella  isommat kuvioinnit valittuun kohtaan ja ottaa niistä kuva muistiin. Niittien piikit napsahtavat helposti taskujen farkkukankaasta ja vuoresta lävitse, mutta kynsiä säästääkseen väkästen taivuttelussa kannattaa käyttää pihtejä.


Vinkki: shortseihin voi lisäksi tehdä kulutuksia esimerkiksi raastinraudalla tai leikata saksilla viiltoja. Kloriitilla saa tehtyä villejä värinpoistoja ja luotua vielä omaperäisemmät festarishortsit. Valkaistut kohdat voi värjätä kaupoissa myytävillä pesukoneväreillä vaikka pinkeiksi.

Auringonpaiste ja uudet farkkushortsit innoittivat stailaamaan kaksi asukokonaisuutta. Enää tarvitsee toivoa, että kesästä tulee lämmin ja tyylit voi ottaa käytäntöön vaikkapa terassille tai shoppailureissulle lähtiessä.


Paita Promod
Laukku Mango
Sandaalit Tamaris

Laukku H&M
Sandaalit Bullboxer
T-paita second hand

Misorella

Kissamaisuuksia

10. maaliskuuta 2013



Lisääntynyt valo kuiskii lupaavasti kevään tulosta, samalla kauppojen rekit täyttyvät neonvärisistä kevätuutuuksista. Tunnustan täysin etten kuulu näiden silmäänpistävän räiskyvien värien ystäviin. Vaikka en vierastakaan värien käyttöä vaatteissa, pukeudun usein mustaan. 



On kuitenkin hyvä muistaa, että pieni ripaus väriä herättää tummanpuhuvan asukokonaisuuden eloon ja lisää viimeisen persoonallisen säväyksen. Mustat vaatteet ja huomiota herättävät asusteet ovat olleet näkyvässä osassa myös alkuvuoden pukeutumisessa, kuvassa yksi onnistunut asukokonaisuus.


Kissakuosi tekee paluuta tänä keväänä näyttävästi. Huomiota herättävä kuosi tarvitsee vastaparikseen hillityn yläosan. Mustan naruolkaimisen topin päälle puettu ohut paljettineulospusero jättää olan paljaaksi.

Ihania neulepaitoja löytyy kauppojen kevätvalikoimista useissa väreissä ja niitä voi käyttää myös kesän viilenevinä iltoina. Mustat korkeakorkoiset saappaat ja upea metallivyö tuovat asuun särmää. Kokonaisuuden viimeistelee räväkän punainen rusettilaukku ja hopeiset rannerenkaat.

Toppi ja neulepaita Seppälä
Vyö, housut ja saappaat second hand
Rannekorut Kiinan tuliaiset

Misorella